Pääkaupunkiseudun huippulupaaviin pelaajiin luettava keskushyökkääjä Mikael Salmivirta on silminnähden tyytyväinen ensi kauden sopimuksestaan Mestis-seura TUTOn kanssa.
Salmivirralta kuitenkin odotetaan paljon, sillä esimerkiksi joukkueen päävalmentaja Ismo Lehkonen on kertonut Salmivirran olleen hänen hankintalistallaan samalla viivalla Rauman Lukkoon siirtyneen konkarihyökkääjä Aki Uusikartanon kanssa.
Salmivirta on HIFK:n kasvatti ja kuuluu ikäluokkansa kiekkoilijaeliittiin. Tästä viestivät useat nuorten maajoukkuepaidassa kiekkoillut ottelut. Viime kaudella Salmivirta hankki Mestis-kokemusta nousijajoukkue HCK:n riveissä.
- Oli helppo päätös tulla tänne, kun jo viime keväänä siirtyminen oli lähellä ja nyt sain vielä opiskelupaikan Turun kauppakorkeakoulusta. Tämä oli mulle huippudiili, kun voin yhdistää opiskelun ja pelaamisen. TUTO on vielä yksi Mestiksen ehdottomista huippuorganisaatioista.
TUTOa vastaan pelaamisesta Salmivirralla ei viime kaudella sattuneen loukkaantumisen takia ole paljoa kokemusta, mutta mielipiteen mies kerkesi silti muodostaa:
- Yhden ottelun kerkesin viime kaudella TUTOa vastaan pelata ja täytyy sanoa, että oli kyllä kovin vastustajajoukkue.
Lähes kymmenen viikon pelaamattomuus kesken viime kauden näkyy Salmivirran mukaan yhä, mutta suunta on tällä hetkellä positiivinen.
- Keskitalvella olin ensin neljä viikkoa kipeänä ja sitten vielä kuusi loukkaantuneena. Keväällä pääsin pitämään HCK:ta sarjassa ja olin loppukaudesta kunnossa, muistelee Salmivirta ja tarkentaa:
- Huippukunnoksi sitä ei voi sanoa. Nyt kesän aikana on tarkoitus rakentaa kuntopohja ja vire sille tasolle, että kun kiekko syksyllä putoaa jäähän, niin pitäisi olla parhaimmillaan.
Sarjan häntäpään joukkueesta siirtyminen suoraan kärkikamppailuihin tähyävään TUTOon tarjoaa keskuhyökkääjän mukaan uudenlaisia haasteita:
- Totta kai minun pitää nyt nostaa tasoani, kun tulen Mestiksen kärkikastissa taistelevaan joukkueeseen. Se tässä onkin tarkoitus, että nuorella iällä kehitytään eteenpäin kaudesta toiseen. Täällä on siihen aivan loistavat puitteet. Täällä on fyysinen valmennus ja "Ika" pystyy varmasti auttamaan minua kiekkoilijana ja urheilijana.
Kehittymismahdollisuuksista hyökkääjälupauksella on esittää jo esimerkkejä, vaikka takana ovat vasta ensimmäiset harjoitukset joukkueen mukana:
- Esimerkiksi kun tänään olin ensi kertaa TUTOn mukana harkoissa, niin tuli jo monta uutta juttua ja sellaisia "Hei voiko tän tehdä näinkin!" -elämyksiä.
Samankaltaisia elämyksiä lupaava kiekkoilijanuorukainen tulee varmasti kokemaan vielä useaan otteeseen ennen Mestiksen runkosarjan alkua. Tämä päteen niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.