Lehkosen ja TuTon tiet eroavat keväällä

MESTIS / Uutinen
Pitkään huhuttu valmentaja Ismo Lehkosen lähtö TuTosta on varmistunut. Mestistä johtava turkulaisseura tiedotti keskiviikkona, että ensi kauden osalta valmentajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Kevääseen asti Lehkonen jatkaa TuTossa.

Lehkosella ja TuTolla oli alun perin sopimus vielä ensi kaudesta, mutta tiet johtavat eri suuntiin jo keväällä. Valmentajan ja seuran tavoitteet eivät kaikilta osin kohdanneet, joten sopimus purettiin vuotta suunniteltua aikaisemmin.

Meneillään oleva ja viimeiseksi jäävä kausi on Lehkosen neljäs peräkkäinen TuTossa. Nyt TuTo johtaa Mestiksen runkosarjaa ylivoimaisesti ja lähtee pudotuspeleihin todennäköisesti piikkipaikalta. Aikaisemmilla kausilla turkulaiset ovat Lehkosen johtamina saavuttaneet Mestiksessä kaksi pronssia ja neljännen sijan.

Ennen Turkuun siirtymistään Lehkonen toimi SM-liigassa päävalmentajana yhteensä neljän kauden ajan. Ensimmäiset kaksi kautta kuluivat HIFK:ssä ja jälkimmäiset Lukossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle