Lubomir Visnovskyn sopimus bratislavalaisseuran kanssa kattaa loppukauden. NHL:ssä 883 runkosarjaottelua pelannut ja niissä 495 pistettä tehnyt puolustaja pukee Slovanin peliasun päälleen näillä näkymin marraskuun puolivälissä.
Viimeksi New York Islandersissa pelannut 39-vuotias konkari on kantanut yllään myös Los Angeles Kingsin, Edmonton Oilersin ja Anaheim Ducksin pelipaitoja. Slovan Bratislavassa slovakkipakki pelasi työsulkukaudella 2012-13. Tuolloin 32 pelissä syntyi 16 tehopistettä.
Visnovsky pelasi Slovanissa myös työsulkukaudella 2004-05. Ennen NHL-uraansa puolustaja pelasi samassa seurassa kuusi kautta Slovakian pääsarjaa. Viime kausina kokenut pakki on kärsinyt jonkin verran loukkaantumisista.
− Olen kärsinyt selkävaivoista. Istuin kuitenkin alas sekä läheisteni että Slovanin joukkueen GM:n Maros Krajcin kanssa. Lopuksi totesin, että en halua urani päättyvän vielä, kertoo Visnovsky slovakialaisseuran kotisivuilla.
Visnovsky on edustanut Slovakian maajoukkuetta yhteensä kymmenissä aikuisten MM-kisoissa ja neljissä olympialaisissa. Visnovsky on niitä harvoja aktiivipelaajia, jotka olivat voittamassa maan historian tähän mennessä ainutta MM-kultaa vuonna 2002.
Slovan Bratislava on tällä hetkellä KHL:n läntisen konferenssin kymmenennellä sijalla.