Numminen vetäisi kauden toisen maalinsa, Jagr valaisi Broadwayn

NHL / Uutinen
NHL:ssä pelattiin maanantaina leppoisasti vain kolme ottelua. Madison Square Gardenissa Jaromir Jagr esiintyi ensikerran uudelle kotiyleisölleen, ja johdatti kolmella pisteellään NY Rangersin komeaan voittoon. Teppo Nummisen maali toi Dallas Starsille pisteen.

Stars – Red Wings 2-2

Loukkaantumisista tällä kaudella kärsinyt Numminen iski kauden toisen maalinsa Starsin kannalta juuri oikeaan aikaan.

Starsin kokeneeseen kaartiin kuuluva Pierre Turgeon voitti kuutisen minuuttia ennen kolmannen erän päättymistä aloituksen, josta kiekko meni Nummiselle. Turgeon meni Bill Guerinin kanssa tekemään maskia maalille ja Numminen vetäisi ruuhkan takaa löysän näköisen vedon, joka sujahti Detroit Red Wingsin maalivahti Manny Legacen jalkojen välistä maaliin tasoittaen ottelun 2-2-tilanteeseen.

Nummisella riitti kavereita ottelun jälkeen, mutta Richard Matvichuk jakoi varmasti eniten kiitosta tamperelaiselle. Red Wings oli siirtynyt 2-1-johtoon Tomas Holmströmin maalilla kolmannen erän alussa Matvichukin virheen vuoksi.

Matvichuk syötti kiekon suoraan Holmströmin lapaan, joka pääsi maalivahti Marty Turcon kanssa vastakkain, harhautti Turcon komeasti sivuun ja pisti kiekon maaliin.

Joukkueiden ensimmäisistä maaleista vastasivat Wings-hyökkääjä Pavel Datsyuk ja Starsin David Oliver.

Stars on voittanut neljä kertaa ja pelannut kerran tasan viimeisissä kuudessa ottelussaan.

Starsin suomalaisista Nummisen lisäksi pelasivat Jere Lehtinen ja Niko Kapanen. Antti Miettinen ei tällä kertaa mahtunut pelaavaan kokoonpanoon. Nummisen peliaika oli Starsin suomalaisista suurin, reilut 23 minuuttia. Lehtinen pelasi nelisen minuuttia Nummista vähemmän ja Kapaselle minuutteja kertyi seitsemän.

Robitaille tasoitti

Kings – Wild 2-2

Los Angeles Kings kasvatti Minnesota Wildin voitottoman vieraspeliputken jo 11 ottelun mittaiseksi. Wild johti ottelua parhaimmillaan jo 2-0, mutta Kings tuli toisessa erässä tasoihin.

Kingsin veteraanihyökkääjä Luc Robitaille on tehnyt viidessä peräkkäisessä ottelussa pisteen sen jälkeen, kun Kings-valmentaja Andy Murray istutti miestä katsomossa kahden ottelun ajan. Robitaille on tehnyt maalin kolmessa viime ottelussaan ja Wildia vastaan hän iski 2-2-tasoituksen ylivoimalla toisen erän lopulla.

Wildin Richard Park iski avauserässä 1-0-johtomaalin ylivoimalla ja toisen erän alussa Jim Dowd lisäsi Wildin johdon 2-0-lukemiin myös ylivoimapelin päätteeksi. Kingsin Jon Sim kavensi hiukan ennen ottelun puoliväliä ja Robitaillen maali syntyi kaksi minuuttia ja neljä sekuntia ennen toisen erän päätöstä.

Kingsin Esa Pirnes syötti Simin kavennusmaalin ja Kings sai tasoitusmaaliin johtaneen ylivoimapelin, kun Willie Mitchell koukkasi Pirneksen nurin. Pirnes pelasi reilut 12 minuuttia. Wildin Antti Laaksonen sai vastuuta lähes 17 minuuttia.

» Lähetä palautetta toimitukselle