Juuso Rämö teki Hermeksen kanssa keväällä 1+1-vuotisen sopimuksen. 23-vuotiaan hyökkääjän sopimus kuitenkin purettiin, koska hänelle ei löydetty sopivaa roolia joukkueesta. Rämö esiintyi kokkolalaisjoukkueessa neljässä harjoitusottelussa.
− Rämö tuli Hermekseen sillä ajatuksella että viime kauden hyvä loppukausi saisi jatkoa Hermeksessä ja nimenomaan tulosyksikössä. Nyt kuitenkin rooli oli jäämässä niin pieneksi ja varsinkin sellaiseksi mikä ei tukenut Juuson vahvuuksia. Päädyttiin keskusteluiden jälkeen että on parempi hakea haasteita muualta, taustoitti Hermeksen urheilujohtaja Pasi Tuukkanen sopimuksen purun syitä.
Pitkään tamperelaislähtöisen Rämön ei kuitenkaan tarvinnut olla ilman seuraa, sillä hän teki yksivuotisen sopimuksen Nokian Pyryn kanssa. Urallaan kahdeksan Liiga-ottelua sekä 96 Mestis-kamppailua pelannut hyökkääjä liittyy nokialaisjoukkueeseen kuluvalla viikolla.
Rämön lisäksi Suomi-sarjaa pelaava Pyry vahvisti hyökkäystään SaPKossa koeajalla käyneellä, mutta ilman sopimusta jääneellä Ville Salorannalla.