Rem Murray HIFK:n haaviin

LIIGA / Uutinen
Helsingin IFK vahvistaa hyökkäystään nimekkäällä hankinnalla. NHL-veteraani Rem Murray liittyy petopaitoihin yksivuotisella sopimuksella.

HIFK teki SM-liigan mittakaavassa nimekkään kaappauksen palkkaamalla hyökkääjä Rem Murrayn tulevaksi kaudeksi. Murray, 33, on aiemmin urallaan pelannut 622 NHL-ottelua Edmonton Oilersin, New York Rangersin ja Nashville Predatorsin riveissä.

Hyväksi puolustavaksi hyökkääjäksi NHL-tasolla profiloitunut Murray pystyy pelaamaan sekä keskushyökkääjänä että laitahyökkääjänä. HIFK:ssa hänelle kaavaillaan isompaa roolia.

- Valmentajat sen viime kädessä päättävät, mutta hän pystyy pelaamaan sekä hyökkäävässä että puolustavassa roolissa. Hän on all-around -pelaaja, luonnehtii toimitusjohtaja Pentti Matikainen.

Murray kärsi kaudella 2003-04 pahasta niskavammasta, joka pakotti hänet jopa lopettamaan uransa kertaalleen. Hän kuitenkin palasi AHL-jäille Houston Aerosin riveihin kaudeksi 2005-06. Hyvät otteet Houstonissa poikivat hänelle kevätkaudeksi pestin Edmontonin NHL-ryhmään. Oilersissa hän pelasi yhteensä 33 ottelua tehoin 1+5.

- Viime kausi oli häneltä täysi kausi. Lääkärintarkastuksessa asiat tietysti lopullisesti selviävät, mutta hän on ollut jäällä tänä kesänä ja jos kaikki menee hyvin, hän voi todennäköisesti pelata jo Ruotsissa ensi viikolla, Matikainen kommentoi hankintansa terveystilannetta.

HIFK:n hyökkäyskaluston tilanne saattaa elää vielä jatkossakin. Janne Hauhtosen epäselvään NHL-siirtoon ei Matikaisen mukaan ole saatu vieläkään ratkaisua.

- Hauhtosen tilanne on edelleen auki, enkä halua sitä sen kummemmin kommentoida. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, miten valmentajat päättävät Murrayta peluuttaa, mikäli Hauhtonenkin jää meille.

» Lähetä palautetta toimitukselle