Washington- Toronto 5-4
Washington Capitalsin kohutulokas Aleksandr Ovetshkin jatkoi erinomaista kauttaan viime aikoina heikosti pelanneen Toronto Maple Leafsin kustannuksella. Ovetshkin teki Torontoa vastaan kaksi ylivoimamaalia ja kasvatti kauden maalisaldonsa jo 10 osumaan, kun Washington kaatoi Toronton kotonaan maalein 5-4. Toronto-ottelu oli Ovetshkinille jo kauden neljäs kahden maalin ilta. Washingtonille voitto oli joukkueen toinen peräkkäinen. Toronto on puolestaan kärsinyt viimeisissä kuudessa ottelussa jo neljä tappiota.
Washington aloitti ottelun terävästi ja meni avauserässä 2-0 johtoon puolustaja Bryan Muirin (1+1) ja hyökkääjä Matt Pettingerin maaleilla. Toronto tuli erän kahden viimeisen minuutin aikana kuitenkin tasoihin puolustaja Bryan McCaben (1+1) ja hyökkääjä Jeff O'Neillin (2+0) maaleilla. Toisen erän alku oli jälleen kotijoukkueen, kun kolmosketjun laitahyökkääjä Brian Willsie teki kauden toisen osumansa. Toronto vastasi tähän erän 13. minuutilla Jeff O'Neillin toimesta, mutta Ovetshkin iski heti perään kotijoukkueen neljännen osuman.
Pelin ykköstähtenä häärinyt venäläispelaaja lisäsi Washingtonin johdon kolmannen erän alussa jo lukemiksi 5-3. Toronto tuli vielä kerran maalin päähän tulokashyökkääjä Kyle Wellwoodin maalilla, mutta lähemmäksi joukkue ei päässyt. Washingtonin maalivahdille Olaf Kolzigille kirjattiin ottelussa 26 torjuntaa. Toronton virkaveli Mikael Tellqvist joutui venymään kiekon tielle 28 kertaa. Suomalaispelaajista ottelussa nähtiin ainoastaan Aki Berg, mutta hän ei pelannut kipeän polvensa vuoksi kuin hieman päälle neljä minuuttia.
St. Louisilla historian pisin tappioputki
St. Louis- Detroit 1-4
Detroit Red Wings kasvatti St. Louis Bluesin tappioputken jo kahdeksan ottelun mittaiseksi voittamalla heikosti kauden aloittaneen Bluesin vieraissa maalein 1-4. Tappioputki on Bluesin 38-vuotisen seurahistorian pisin. Joukkue on hävinnyt kaksi kertaa historiassaan seitsemän peräkkäistä peliä, mutta edellisestä näin pitkästä tappioputkesta on aikaa yli 16 vuotta. Detroitilla menee sen sijaan hyvin. Joukkue on voittanut kauden kaikki seitsemän vieraspeliään ja maaliero näistä otteluista on vakuuttava 31-10.
Detroitin sankareina St. Louisin kaadossa toimivat kaksi maalia ampunut ruotsalaishyökkääjä Tomas Holmström, tehot 1+1 kirjauttanut ruotsalaishyökkääjä Henrik Zetterberg, ottelun avausmaalin tehnyt Brendan Shanahan sekä kaksi maalia syöttänyt venäläistaituri Pavel Datsyuk. Detroitin maalilla pelasi entinen Blues maalivahti Chris Osgood, joka torjui entistä seuraansa vastaan 26 kiekkoa. St. Louisin ainoan maalin ampui kokenut hyökkääjä Mike Sillinger. Bluesin 21 torjuntaa kirjanneella maalivahdilla Patrick Lalimella ei ollut paras iltansa; Lalimelle ammuttiin kolme maalia ensimmäisistä 15 laukauksesta.
Chicago kaatoi Phoenixin jatkoajalla
Chicago- Phoenix 2-1 ja.
Chicago Blackhawks otti kauden viidennen voittonsa, kun joukkue kaatoi kotihallissaan viime aikoina hyviä otteita esittäneen Phoenixin jatkoajalla maalein 2-1. Voitto tuli Chicagolle tärkeään paikkaan, sillä joukkueella oli takanaan musertava 1-9-tappio Dallasille lauantai-aamulta. Chicagon sankareina toimivat tulokaspelaajat Rene Bourque ja Brent Seabrook (1+1). Chicagon maalilla palannut Nikolai Habibulin torjui 28 kertaa. Phoenixin ainoan maalin teki joukkueen kapteeni Shane Doan. Phoenixin maalilla pelannut joukkueen kakkosmaalivahti David LeNeveu torjui puolestaan 34 kiekkoa.
Maalittoman avauserän jälkeen Coyotes pääsi 2-1 hyökkäykseen toisen erän 18. minuutilla. Joukkueen kapteeni Shane Doan ei paikastaan erehtynyt, vaan laukoi tarkalla laukauksella joukkueensa 0-1-vierasjohtoon. Maali oli Doanille kauden viides. Chicago vastasi tähän kuitenkin kolmannen erän alussa. Joukkue pelasi ylivoimaa ja Rene Bourque pääsi tekemään tasoitusmaalin Phoenixin maalin edestä. Jatkoajalla Chicagon Martin Lapointe otti kahden minuutin jäähyn koukkaamisesta, mutta Phoenix ei ylivoimaansa osannut hyödyntää. Niinpä Chicago iski ottelun voittomaalin tulokaspuolustaja Brent Seabrookin toimesta, kun jatkoerää oli pelaamatta enää 39 sekuntia.
Minnesota ampui Ankat nurin rangaistuslaukauksilla
Anaheim- Minnesota 3-4 rl
Suomalaispelaajat Teemu Selänne ja Mikko Koivu olivat vahvasti esillä, kun vierasjoukkue Minnesota kaatoi Anaheimin rangaistuslaukauksilla maalein 3-4. Uransa toisen NHL-ottelunsa pelannut Koivu teki ottelun avauserässä uransa ensimmäisen NHL-maalin. Selänne oli puolestaan ottelun ahkerin laukoja kuudella laukauksellaan ja lisäksi hän antoi kaksi maalisyöttöä joukkueensa kolmeen maaliin. Pelin tehokkain pelaaja oli Anaheimin nuori tulokashyökkääjä Ryan Getzlaf kahdella maalilla. Minnesotan maalivahtina pelannut Manny Fernandez joutui torjumaan peräti 39 kiekkoa. Anaheimin virkaveli Jean-Sebastien Giguere pääsi 18 torjunnalla.
Minnesota sai otteluun erinomaisen alun, kun kokenut hyökkääjä Brian Rolston pääsi ampumaan joukkueensa avausmaalin alivoimalla pelin 3. minuutilla. Vieraat jatkoivat vahvaa esitystään avauserässä ja Mikko Koivu ampui uransa avausmaalin erän 18. minuutilla. Anaheim tuli toiseen erään erittäin hyvällä vauhdilla ja hallitsi erää selvästi. Erän alussa Anaheimin Zenon Konopka ampui kauden avausmaalinsa, mutta Minnesota vastasi tähän kuitenkin erän 6. minuutilla Stephane Veilleuxin kauden avausmaalilla.
Erän yhdeksännellä minuutilla Selänne syötti Getzlafin maalintekoon ja tämä kavensi tilanteeksi 2-3. Sama kaksikko oli asialla erän 16. minuutilla, kun Getzlaf ampui Selänteen syötöstä ottelun toisen osumansa. Kolmas erä oli maaliton ja pelissä mentiin jatkoajalle ja aina rangaistuslaukauksiin saakka, joissa niin Selänne kuin Koivukin onnistuivat maalinteossa. Pelin voittomaalin ampui Minnesotan Randy Robitaille. Voitto oli Minnesotalle toinen peräkkäinen. Anaheim on puolestaan hävinnyt kolme viimeistä otteluaan – näistä tosin kahdessa on menty jatkoajalle saakka.