Suomi kaatoi Saksan ja Venäjä Japanin naisten olympiajääkiekossa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Naisleijonat juhlivat Saksaa vastaan.
Kuva © Getty Images
Naisten olympiajääkiekkoturnauksessa nähtiin sunnuntaina välierien ulkopuolelle jääneiden joukkueiden väliset sijoitusottelut. Niissä pelattiin pelit Suomi-Saksa ja Venäjä-Japani.

Ensimmäisessä ottelussa Suomi kaatoi Saksan lukemin 2-1. Suomi sai otteluun loistoalun, kun jo reilun kahdeksan ja puolen minuutin pelin jälkeen lukemat olivat 2-0. Maalintekijöinä olivat Jenni Hiirikoski ja Michelle Karvinen. Saksa pääsi maalin päähän ylivoimalla ottelun toisen erän puolivälin tienoilla, kun Bettina Evers maalasi.

Saksa ei kuitenkaan päässyt missään vaiheessa enää rinnalle, vaikka pääsi kokeilemaan kahteen kertaan ylivoimaakin. Edes aikalisä ja maalivahdin pois ottaminen eivät tuoneet tulosta ja täten Saksa saa vastaansa Japanin.

Päivän toisessa ottelussa nähtiin melkoiset maalijuhlat, kun Venäjä peittosi Japanin lukemin 6-3. Anna Shukina avasi emäntämaan maalitilin toisen erän lopulla. Toisessa erässä joukkueet etenivät tasatahtia erän loppupuolelle saakka, jolloin Venäjä pääsi repäisemään kahden maalin karkumatkan. Venäjä vaihtoi myös maalivahtia ajassa 26.50, kun Julia Leskina korvasi maalilla aloittaneen Anna Prugovan.

Maalintekijöinä olivat Venäjältä Anna Shokhina, Galina Skiba ja Olga Sosina. Japanin maalit tekivät Tomoe Yamane ja Ayaka Toko. Kolmannessa erässä japanilaiset kavensivat vielä Chiho Osawan maalilla heti erän alussa, mutta venäläiset vastasivat Skiban pelin toisella maalilla ja Tatjana Burinan maalilla. Japani yritti kavennusta vielä ilman maalivahtia, mutta tuloksetta.

Ottelun tulos merkitsi sitä, että Japani pelaa Saksaa vastaan sijoista 7-8, ja Suomi ja Venäjä pelaavat sijoista 5-6.

» Lähetä palautetta toimitukselle