Teemu Kuusisto kokeelle Hämeenlinnaan

LIIGA / Uutinen
Mestiksen pistepörssin johtaja Teemu Kuusisto on tehnyt viiden ottelun mittaisen tryout-sopimuksen Hämeenlinnan Pallokerhon kanssa.

Kerho yrittää ratkoa maalinteko-ongelmiaan espoolaisella Kuusistolla, joka on mättänyt yhdeksän osumaa kahdessatoista ottelussa Kiekko-Vantaan riveissä. Pete Suonpään ja Ilari Filppulan kanssa vantaalaisten tehoketjua tähdittänyt laituri pelaa jo tiistaina Hippoksella JYPiä vastaan.

"Joukkue ei ole pelannut aivan kaavailujen mukaan, joten vahvistimme joukkuetta nopealla pelaajahankinnalla. Kuusisto on lupaava pelaaja ja hänen sopimuksensa kautta toivomme saavamme joukkueen nykymateriaalista tehoja irti nyt nähtyä enemmän", HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela kommentoi Kuusiston hankkimista joukkueen virallisilla kotisivuilla.

Kerhon maalinteko ei ole sujunut läheskään totuttuun tapaan ja varsinkin ykkösnyrkki on takkuillut. Antti Miettisen maalitili on vielä avaamatta, ja erityisesti slovakkilaituri Jan Pardavy on osoittanut kaikkea muuta paitsi maalintekijän elkeitä. HPK on tehnyt ottelua kohti ainoastaan hieman yli kaksi maalia, eikä rummutus ole ollut siellä päinkään missä se oli viime kauden maalijuhlissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle