Edelliset ottelut
KalPalle HIFK-kamppailu on jo viikon kolmas ottelu. Kuopiolaiset aloittivat viikon Sveitsissä Fribourg-Gottéronin vieraana CHL:n pudotuspeleissä. Kuopiolaisten puhti ei riittänyt, vaan sveitsiläiset rynnivät jatkoon jatkoajan voittomaalin turvin. Torstaina savolaisten kiertue jatkui Lappeenrannassa, mistä irtosikin makoisa kahdeen pisteen potti voittolaukauksien jälkeen.
HIFK pelasi niin ikään tiistaina CHL:n pudotuspeleissä, kun toisessa osaottelussa vastaan luisteli ruotsalainen Linköping HC. Punanutut kärsivät kotitappion ja ruotsalaisjoukkue meni jatkoon yhteismaalein 2-1. Torstaina helsinkiläiset hävisivät Ässille kotonaan lukemin 2-4.
Ratkaisukohdat
Kuopiolaisten peli-ilme on ollut hieno syksyllä ja hyökkäyspään pelaamiseen on tullut uutta ideaa ja meininkiä. Tästä kertoo myös se, että joukkue on tehnyt Liigassa toiseksi eniten maaleja, 50. Kilpipaitojen hyökkääjistä Janne Keräsellä on tilillä seitsemän maalia ja Jesse Mankisella kuusi maalia, kun runkosarjaa on pelattu 17 ottelua.
CHL:n pudotuspelien aiheuttaman matkustaminen ja pienen budjetin yhteensovittaminen ei ole helppoa ja torstaina SaiPa-pelissä kuopiolaiset olivatkin liikkeellä pienemmällä kokoonpanolla. KalPan puolustajistosta puuttuvat yhä tänään Joonas Lyytinen, Eetu Sopanen ja pitkään sivussa ollut Antti Halonen. Hyökkäyspuolella vajausta on niin ikään paljon, kun joukosta puuttuu Balazs Sebok, Sami Mutanen ja Ville-Vesa Vainiola. Myös ykkösmaalivahti Eero Kilpeläisen pelaaminen on edelleen epävarmaa.
Vierasjoukkue HIFK on kärsinyt viime aikoina maalinteko-ongelmista, eikä torstain kotiottelu Ässiä vastaan tuonut tähän parannusta. Joukkue sai otteluun hyvän alun, kun Lennart Petrell iski kiekon reppuun jo parin minuutin pelin jälkeen. HIFK:n johto kuitenkin suli ja Ässät otti täyden pistepotin mukaansa pääkaupungista.
HIFK:lla on KalPan tavoin pitkä loukkaantumislista. Poissa ovat muun muassa Juhamatti Aaltonen, Arttu Luttinen, Juuso Puustinen ja Joonas Rask.
HIFK pääsi Ässiä vastaan ottelun avauserässä hyvin hyökkäysalueelle, mutta kovin usein pelaajat ajautuivat pois parhaalta maalintekosektorilta. Ottelun edetessä punanuttujen avauspeli heikkeni porilaisten nostaessa prässiä, eivätkä HIFK:n puolustajat onnistuneet nostamaan peliä myöskään jalalla.
KalPa on joutunut matkustamaan ja pelaamaan paljon viime aikoina ja tämä näkyy nyt loukkaantumissumana. Joukkue otti kuitenkin torstaina hienon voiton Lappeenrannasta. HIFK tulee varmasti kovaa päälle heti alussa, mutta luultavasti lähes täysi Niiralan monttu saa kuopiolaisjoukkueessa taistelumielen päälle.
Tilastopoiminta
Joukkueet ovat kohdanneet kerran tällä kaudella. Syyskuun lopussa HIFK onnistui voittamaan KalPan kotonaan 2-1. KalPan ainokaisen maalin iski HIFK:ssä aiemmin kiekkoillut Janne Keränen.