Toista kauttaan sarjassa pelaava savolaisjoukkue on viime aikoina ollut mainiossa, ennakkoluulottomassa iskussa kiusattuaan isompiaan.
Pelicansilta yksi kauden kovimmista näytteistä
Pelicans esitti viime viikolla kotihallissa uskomattoman kirin JYPin isäntänä, mutta Kärppiä vastaan seuraavana päivänä Oulussa bensa tuntui olevan jo vähissä. Hurrikaanilauman isäntänä mittelö oli yksi lahtelaisjoukkueen parhaimpia viime kausien aikana - varsinaisen peliajan viimeistä vitosta ja jatkoaikaa tuijottamalla.
JYP jäi pahasti purjeisiin 4−1-johdossa päätöserän puolen välin jälkeen, kun se passivoitui ja Pelicans pääsi samalla toteuttamaan pelitapaansa: aggressiivista ja röyhkeää hyökkäämistä. Kolmen maalin tappioasema muuttui 4−4:ään lisäksi äärimmäisen kypsän viimeistelyn ansiosta. Joukkue itseasiassa tuhlasi esimerkiksi ylivoimia siinä määrin, että jopa kolme pistettä olisi voinut jäädä Lahteen.
Kärppiä vastaan yllätysmahdollisuutta ei sen sijaan ollut. Oululaisjoukkue oli yksiselitteisesti parempi monella osa-alueella, eikä Pelicansille jäänyt sen puoleen yhtään jossiteltavaa. Silti, JYP-mittelö oli lahtelaisittain lupaava näyte - jokainen joukkue on horjutettavissa, jos kolmisen kautta sisään ajettu pelitapa toimii.
Puolustus paras hyökkäys?
Vaikka Jukureilla on eroa pudotuspelipaikkaan eroa jo 16 pinnaa, on joukkueen peli-ilme ollut jo pidemmän aikaa pirteä. Kuudessa edellisessä kamppailussa mikkeliläisjoukkue on jäänyt pisteittä vain kerran.
Edellisessä pelissä JYPiä vastaan sarvipäät puolustivat nöyrästi ja olivat paikoissaan tehokkaita. Itseasiassa tiivis puolustaminen on ollut avainasia vireeseen, eikä Jukurit hirveästi ole viime peleissä ykkössektorin paikkoja vastustajille antanut.
Puolustuspelaaminen on ollut koko tekemisen ruumiillistuma, sillä myös alivoima on ollut todella kovalla tasolla. Viimeisen 10 pelin prosentit nousevat jopa 90:n paikkeille.
Vastaavasti hyökkääminen on tuottanut harmaita hiuksia oikeastaan läpi kauden, sillä Jukurit on ainoana joukkueena edelleen alle 100 tehdyssä maalissa (94). Esimerkiksi ylivoima on ollut muutamassa edellisessä kamppailussa melkoista kuraa. Näitä muutamia edellisiä pelejä Jukureilla oli pitkä hyvä jakso, jossa ylivoima toimi todella tehokkaasti. Mikkeliläiset tarvitsevat tähän parannusta, jotta runkosarja saa kunniakkaan päätöksen.
Kokoonpanossa Jukureilla saattaa käydä joitain muutoksia. Ilmari Pitkänen on pelikieltonsa kärsinyt, Samuli Piipposen pelaaminen on kysymysmerkin alla - lauantaina kokoonpanoon merkattu pakki ei pelannut sekuntiakaan.
Jos Piipponen ei kunnossa ole, saattaa superlupaus Mikko Kokkonen nousta rotaatioon. Suomen nuorten maajoukkueissa pelannut puolustaja on ainoa ylimääränen pakki tällä hetkellä.