Kanada jälleen puolivälieristä laulukuoroon

MAAJOUKKUE / Raportti
Nicklas Danielsson oli vaarallinen ylivoimalla.
Kuva © Timo Savela
Ruotsi vältti toisen peräkkäisen kotikisakatastrofin, kun se voitti puolivälierässään Kanadan 3-2 voittomaalikilpailussa.

Ratkaisevassa yrityksessä Fredrik Pettersson yllätti Kanadan maalivahdin Mike Smithin harvinaisella tavalla - lämärillä. Jo kerran onnistunut Jordan Eberle kilautteli toisella yrityksellään maalirautoja. Ruotsin aikaisempi onnistuja oli Loui Eriksson, sen sijaan NHL:ssäkin heikosti voittomaalikilpailussa suoriutuneet Sedinin veljekset eivät onnistuneet.

Tärkeitä miehiä sivuun

Ottelun alku oli erittäin tunnusteleva, eikä huippupaikkoja syntynyt ensimmäisen erän alussa. Kanada painosti hienoisesti.

Ensimmäinen todellinen maalipaikka avautui Gabriel Landeskogille hänen päästyään Simon Hjalmarssonin kanssa kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen. Landeskog toi kiekkoa, syötti Hjalmarssonille, joka antoi sitten takaisin. Landeskog ei enää odottanut syöttöä siinä vaiheessa, joten tilanne kuivui kokoon. Erän lopulla Kanadan Matt Duchene loi nopeudellaan hyvän paikan, jota vaahteranlehdet eivät hyödyntäneet.

Ensimmäisen erän dramaattisimmat hetket koettiin, kun Alexander Edler taklasi polvella Eric Staalia. Ruotsin tähtipuolustajan ottelu päättyi viisiminuuttiseen, kuten myös loukkaantuneen Staalin. Pyörityksestä huolimatta Jhonas Enrothin vartioima Ruotsin maali säilyi puhtaana ensimmäisen erän ajan. Andrew Laddin kaksiminuuttinen koukkaamisesta edesauttoi Ruotsin selviämistä.

Toinen erä aloitettiin neljällä neljää vastaan. Laddin päästyä jäähyltä Kanada pääsi uudestaan ylivoimalle, Ladd antoi viivaan ja Steven Stamkos ohjasi Stephane Robidas'n viivalaukauksen maaliin.

Stamkos pääsi myöhemmin erän aikana läpiajoon, mutta Enroth torjui hienosti tilanteen patjallaan. Stamkosin ja Joel Lundqvistin istuessa keskinäisestä kahinoinnista rangaistuksiaan Johan Franssonille tarjottiin tasoitusmahdollisuutta, mutta Smith pelasti Kanadan takaiskulta.

Erän loppupuolella peli eteni paljon päästä päähän. Hyviä tilanteita oli kuitenkin harvakseltaan. Paljon turnauksen aikana kritisioitu Gabriel Landeskog kunnostautui jälleen ottamalla hyökkäyspään jäähyn. Kanada ei onnistunut tällä kertaa ylivoimalla.

Erän päätteeksi Kanada sai kiekon toistamiseen ohi Enrothin. Ryan O'Reillyn maali kuitenkin hylättiin, sillä aika oli ehtinyt loppua.

Danielsson tykittää

Ruotsille Smithistä oli tullut todellinen mörkö, sillä myös alkusarjan ottelussa Tre Kronor jäi nollille. Ruotsi sai ylivoiman Dan Hamhuisin lauottua kiekon yli laidan. Se toikin toivotun tuloksen, kun Nicklas Danielsson laukoi siniviivalta ohi Smithin.

Hamhuisilla oli hyvä tilaisuus paikata virheensä, mutta laukaus osui tolppaan. Heti perään Claude Giroux nappasi poikittaisesta mailasta jäähyn. Samanlainen kuvio toimi myös tällä kertaa, ja Danielsson iski illan toisensa.

Ruotsi ei kauaa ehtinyt johtoasemastaan nauttia. Martin Thörnbergin kiekonmenetyksen jälkeen Giroux tasoitti ottelun. Enempää maaleja ei varsinaisella peliajalla nähty, joten ottelussa nähtiin pudotuspelien jatkoaika.

Jatkoajalla ensimmäisen tilanteen sai Ruotsin Landeskog, joka lämäsi pienestä kulmasta. Smith torjui hivenen haparoiden. Ruotsi pakotettiin vaihtamaan maalivahtia jatkoajalla, kun Enroth tuli käymään vaihtoaitionsa luona. Jacob Markström joutuikin varsin koville pelattuaan yhden vaihdon.

Lindy Ruff käytti järkevästi aikalisänsä, kun Kanada veti pitkän kesken jatkoajan. Vaikka panokset ovat kovat, neljällä neljää vastaan pelaaminen tuo avoimuutta jatkoajalle. Kummassakaan päässä ei kiekko maaliin päätynyt, joten pelin ratkaisu siirtyi voittomaalikilpailuun.

Ruotsi kohtaa välierässään Suomen, ja se pelataan lauantaina ensimmäisenä otteluna. Toisessa välierässä kohtaavat Sveitsi ja USA. Puolivälierien tulokset tarkoittavat sitä, että ensimmäistä kertaa jääkiekon MM-kisojen historiassa kaikki mitalistit vaihtuvat peräkkäisten vuosien kisoissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle