Suomi eteni välieriin tämän kevään MM-turnauksessa. Leijonat kaatoivat puolivälieräkamppailussaan Slovakian lukemin 4-3. Suomi käynnisti taiston upeasti, se johti avauserän jälkeen peliä jo 3-0, mutta onnistui menettämään upean johtoasemansa.
Slovakia iski puolivälierän tasoihin päätöserän alussa ja peli vaikutti jo kääntyvän slovakeille, mutta sitten astui esiin leijonien ykkösvitja.
Ajassa 48.13 Petri Kontiolan kapellimestaroima ykköskenttä rakenteli hienon hyökkäyskuvion, jonka päätteeksi Juhamatti Aaltonen laukoi Suomen voittomaalin.
Leijonat etenivät jo kolmantena vuonna peräkkäin MM-kisojen välieriin. Nyt se kaatoi Slovakian tuloksella 4-3.
Suomi aloitti pelin kuin pyörremyrsky
Täydellinen alku. Siten voi Suomen lähtöä otteluun kuvailla. Leijonat pelasivat ensimmäisessä erässä komeasti ja takoivat erän aikana itselleen jo hienon 3-0- johtoaseman. Suomi oli avauserässä Slovakiaa vastaan liki ylivoimainen.
Sinivalkopaidat lähtivät peliin erinomaisella asenteella. Suomen joukkueesta huokui tahto voittaa puolivälierätaistonsa. Suomi oli ensimmäisessä erässä energinen, vyörytteli jatkuvasti hyökkäyksiään slovakialaispäätyyn ja puolusti tarvittaessa omassa kenttäpäädyssään hyvin.
Slovakia oli avauserässä pahasti alakynnessä Suomea vastaan ja se näkyi tulostaulullakin. Jo ajassa 1.31 Ossi Väänänen pamautti rannekudillaan leijonat 1-0- johtoon maajoukkueuransa toisella osumallaan. Ja Väänäsen jälkeen rupesi taas Suomen ykköshyökkääjä Petri Kontiola säkenöimään.
Kontiola iski avauserässä kaksi maalia. Toisen maalinsa Kontiola kieputteli Suomen vastahyökkäyksen päätteeksi. Suomi pääsi vastahyökkäämään, Pesonen syötti Kontiolalle ja tämä harhautteli Slovakian maalivahdin Rastislav Stanan maihin ja pamautti kiekon häkkiin.
Toisen osumansa Kontiola laukoi ajassa 15.44. Maali oli Kontiolalle jo turnauksen kahdeksas ja sen myötä Suomi siirtyi kamppailussa jo 3-0- johtoon. Näistä lukemista luisteltiin ensimmäiselle erätauolle.
Roolit vaihtuivat
Toisessa erässä tapahtui roolin vaihto. Slovakia rupesi hallitsemaan ja Suomi jäi alakynteen. Suomen pelitaso romahti toisessa erässä. Suomi esiintyi kakkoserässä vaisusti, se hävisi kaksinkamppailut slovakialaisille ja teki lukuisia virheitä.
Slovakia puolestaan otti toisessa erässä itseään niskasta kiinni, se petrasi paljon avauserästä. Slovakialaiset veivät kakkoserän nimiinsä niin pelillisesti kuin tuloksellisestikin. Slovakia nousi toisessa erässä maalin päähän Suomesta kaventaen lukemat 3-2:een.
Slovakian ensimmäisen maalin pamautti rannelaukauksellaan Michel Milik ja toisen niin ikään rannelaukauksellaan NHL-puolustaja Andrej Sekera.
Slovakialla olisi ollut paikkoja tasoittaakin pelilukemat toisessa erässä, mutta slovakialaisten tasoitusmaalin estivät välillä niin huono tuuri kuin leijonavahti Antti Raantakin. Raanta torjui kakkoserässä kymmenen kertaa.
Slovakialaisten painostus jatkui kolmoserässä. Jo päätöserän alussa Slovakia vyörytti hyökkäyksen kovalla ryminällä Suomen maalille, leijonapuolustus lepsuili ja Slovakia pääsi iskemään lukemat tasoihin. Slovakian tasoitusmaalin iski Tomas Surovy.
Aaltosesta sankari
Slovakia hallitsi kolmoserääkin ja peli vaikutti jo kääntyvän joukkueelle, mutta Suomi nousi suunnilleen kolmoserän puolivälissä pinteestä. Leijonien ykköskolmikko rakenteli kauniin hyökkäyskuvion, jonka päätteeksi Juhamatti Aaltonen pamautti leijonat 4-3- johtoon.
4-3- lukemista muodostui myös pelin loppunumerot. Slovakia sai vielä hyvää pyörittelyä aikaan Suomen päätyyn ottelun viimeisillä minuuteilla, mutta leijonat puolustivat urhoollisesti ja Slovakia ei tasoihin päässyt kipuamaan.
Suomi viiletti välieriin. Välieräottelunsa leijonat pelaavat lauantaina Tukholmassa. Välieräottelussaan Suomi kohtaa Kanada-Ruotsi-puolivälieräpelin voittajan.
Leijonien parhaimpia pelaajia puolivälierässä Slovakiaa vastaan oli maalivahti Antti Raanta, joka torjui peräti 33 kertaa. Myös Suomen ykkösketju pelasi jälleen komean ottelun ja nakutteli hienot tehopisteet. Petri Kontiolalle kertyi tehot 2+1 ja Juhamatti Aaltoselle 1+2.
Kontiola siirtyi pisteidensä myötä MM-turnauksen pistepörssin kärkipaikalle. Nyt Suomen ykkössentterillä on kasassa pistesaldo 8+7=15.