Välierissä Sveitsin vastustaja on USA, joten MM-finaalissa nähdään uutta väriä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2000, jolloin Slovakia pelasi ensimmäisen finaalinsa. Sveitsin edellinen miesten arvokisamitali on vuoden 1953 kotikisojen MM-pronssi.
Tšekki aloitti ottelun vahvasti, ja Sveitsin puolustus oli ajoittain vaikeuksissa. Alkurynnistys ei kuitenkaan tuonut tulosta Tšekille. Toisessa päässä tapahtui, kun Denis Hollenstein iski avausmaalin. Severin Blindenbacher nousi vahvasti ja tarjosi Hollensteinille, jonka laukaus meni lopulta Ondrej Pavelecin ja Marek Zidlickyn kautta maaliin.
Reto Suri sai helpohkon rangaistuksen ja Tšekille tarjoutui ylivoima. Peli pyöri Sveitsin päässä, mutta ilman tulosta. Suri pääsi heti jäähyltä päästyään läpiajoon, mutta kiekko karkasi harhautuksessa kohtalokkaasti, joten toinen maali jäi syntymättä.
Peli kulki vauhdikkaasti erän lopulla. Jiri Novotny harhautti hyvin heittäytyvän Roman Josin ja laukoi, mutta Martin Gerber oli hereillä ja torjui. Sveitsin kapteeni Mathias Seger istui myös jäähyaitiossa erän aikana, mutta Tšekin toinen ylivoima oli ensimmäistä heikompi. Sveitsi sai erässä vielä kolmannen rangaistuksen, kun Julian Walker kampitti Jakub Voracekin. Sen seurauksena Tšekki sai aloittaa toisen erän ylivoimalla.
Tšekin ylivoima erän alkuun oli vaikeaa, eikä onnistumisia tullut. Walkerille oli avautua hyvä tilaisuus minuutteja jäähynsä jälkeen, mutta Pavelec piti kiekon hallussaan. Sveitsille tarjoutui ylivoima, kun Jiri Tlustyn maila osui Josia kasvoihin. Ylivoima ei tuonut tulosta, mutta erän puolivälin jälkeen Sveitsi onnistui toistamiseen. Josi laukoi ylivoimalla kiekon maaliin. Zbynek Irglillä oli hyvä tilaisuus heittäytyä eteen, mutta hän ei sitä tehnyt.
Jännittävä puolustustaistelu
Tšekki sai vahvaa otetta erän lopulla. Osa sveitsiläispelaajista oli yli minuutin pyörityksessä, mutta siitäkin Sveitsi selvisi. Rangaistukset ottelun aikana tasoittuivat, kun Zbynek Michalek otti aivan erän lopulla jäähyn. Näin kolmas erä päästiin aloittamaan Sveitsin ylivoimalla sen johtaessa peliä 2-0.
Sveitsi painosti vahvasti ylivoimansa, muttei saanut maalia tehdyksi. Tomas Plekanecilla oli myös hyvä tilaisuus alivoimamaaliin, mutta Gerber pysäytti vanhanaikaisen. Surin ottelun toinen rangaistus tarjosi Tšekille ylivoiman, jonka se myös käytti. Osuman iski maalin edestä puolustaja Zdenek Kutlak.
Tšekin vahva painostus jatkui myös maalin jälkeen ja toi toisen ylivoiman heti perään. Peli pyöri vahvasti Sveitsin päädyssä, mutta maaliin asti kiekkoa ei saatu.
Sveitsin puolustustaistelussa oli ajoittain heikkouden merkkejä. Huolimattomuus toi Radim Vrbatalle läpiajon vajaat neljä minuuttia ennen loppua, mutta kiekko karkasi tšekiltä ratkaisevalla hetkellä. Noin minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä Pavelec lähti pois maaliltaan. Josi löi kiekon päätyverkkoon 20 sekuntia ennen summeria, mutta jäähylle lähti tuomarivirheen takia Suri. Jakso kuudella neljää vastaan ei tuonut onnistumista, joten Sveitsi nappasi ensimmäisen välieräpaikkansa 15 vuoteen.