Sveitsi leimasi torstaina hyökkääjä Thibaut Monnet'n kisapassin kaiken varalta. Reto Surin pelikunnosta ei ollut varmuutta, sillä laituri oli jättänyt alkulohkon päätösottelun kesken toisen erän lopussa.
Syynä oli polvivamma, joka syntyi Valko-Venäjää vastaan.
- Yritin ajaa taklausta loppuun kulmassa, mutta osuma oli puhdas ja kohde kaatui taaksepäin suoraan polveni päälle. Jalkani oli aika huonossa asennossa, joten polveni vääntyi, Suri kertoo.
Laitahyökkääjän tila pysyi mysteerinä torstaiseen pelipäivään asti.
- Tapaturmana se oli aika kivuliasta luokkaa. Olin todella onnekas, koska siteisiin ei tullut mitään vahinkoa.
- Kipua oli paljon ja polven sisäsyrjä oli heikossa jamassa, mutta vähän lepoa ja keskiviikkona saamani polvituki auttoivat valtavasti.
Niiden ansiosta Sveitsin nelosketjun toiseen laitaan oli Tšekki-puolivälierään merkitty pelinumero 24. Suri oli mukana normaalisti ja pelasi 11 ja puoli minuuttia.
- Jäljellä oleva kipu on vain henkistä. Sveitsissä ei koskaan tiedä, milloin pääsee pelaamaan MM-puolivälieriä. Halusin ehdottomasti mukaan ja kaikki on kunnossa viimeistään näin voiton jälkeen, hyökkääjä kuvailee.
Mukana kannatti olla. 2-1-voitolla Sveitsi lunasti ensimmäisen paikkansa välieristä 15 vuoteen. Samalla päättyi seitsemän puolivälierän tappioputki.
- Kaikki alkoi maalivahtipelistä. Pari isoa torjuntaa heti alkuun toivat kenttäpelaajat paremmin sisään peliin ja sen jälkeen puskimme vain eteenpäin pelitavallamme, Suri sanoo.
Yleisön suosikiksi nouseva altavastaaja on antanut Tukholmassa kovia näyttöjä jääkiekkotoimintansa kehittymisestä. Sveitsin tie mitalipeleihin oli tappioton, eikä joukkue ole hävinnyt viimeisen kuukauden aikana kuin yhden Suomi-kohtaamisen.
- Olennaisinta on hetkessä eläminen. Meillä ei juuri nyt oikeastaan ole heikkouksia, koska pelilliset vajeet paikkautuvat asenteella, jossa ei ole koskaan mitään vikaa, Suri innostuu.
24-vuotias Suri pelaa ensimmäisiä miesten MM-kisojaan. Tulosta on tullut, sillä kahdeksan ottelua ovat poikineet seitsemän (4+3) tehopistettä. Mies on joukkueensa kolmanneksi tehokkain pelaaja ja yksi avainhahmoista, jotka yrittävät seuraavaksi johdattaa joukkuettaan kohti kultaa.
- Painetta ei ole, saavutimme tavoitteemme jo alkulohkon loppuessa. Itseluottamusta sen sijaan on paljon ja joukkuehenki on loistava. Emme tiedä minne päädymme, mutta enää mikään ei ole mahdotonta.