Petan pelasti Kanadan

MAAJOUKKUE / Raportti
Jonathan Drouin oli jälleen näkyvässä roolissa. (Arkistokuva)
Kuva © Miro Pesonen
Saksa sysäsi Tšekin nuorten MM-kisoissa karsintapelien partaalle, mutta Slovakia oli lähellä vielä suurempaa yllätystä. Kanada kuitenkin nousi kahden maalin tappioasemasta voittoon, ja säilytti mahdollisuudet A-lohkon ykköspaikkaan. B-lohkon iltaottelussa Sveitsi varmisti puolivälieräpaikkansa Norjan kustannuksella.

Kanadan nuorten maajoukkue oli lähellä hävitä toisen perättäisen ottelunsa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, kun Slovakia kiusasi isompiaan kaksi erää. Vaahteranlehtipaitojen kolmannen erän myllytys palkittiin kuitenkin lopulta, ja Brent Sutterin suojatit pitivät kiinni A-lohkon kakkospaikasta ennen tiistain päätöskierrosta.

Kanada oli päästänyt ottelun ensimmäisen maalin molemmissa aiemmissa peleissään, ja sama kaava jatkui maanantaina. Jonathan Drouin otti hölmön 2+10-minuuttisen heti ottelun avausvaihdossa, kun hän taklasi Martin Rewayta päähän. Slovakian ylivoima osoitti taas kerran vaarallisuutensa, kun David Griger iski päätylaudoituksesta pompanneen paluukiekon Zach Fucalen taakse.

Avauserä eteni tasakentällisinkin punapaitojen komennossa, mutta Kanada sai tasoituksen aikaan vasta, kun se pääsi vuorostaan ylivoimalle. Maalin viimeisteli Curtis Lazar.

Toisessa erässä Slovakia pääsi peliin paremmin mukaan, joskin osittain Kanadan jäähyilyn ansiosta. Ykkösnyrkki Griger–Reway–Milan Kolena osui kahdesti viidellä kolmea vastaan, mutta rakensi tukun tekopaikkoja Fucalen maalille myös tasakentällisin.

Erän lopussa Kanada pääsi kaventamaan, kun Anthony Mantha parkkeerasi 196-senttisen ruhonsa Slovakian maalin eteen. Aaron Ekblad laukoi kiekon maalille, ja Mantha punnersi pelivälineen Samuel Barosin taakse.

Slovakia lähti päätöserään suojelemaan maalin johtoaan ja pitkään se selviytyikin takaiskuitta. Lopulta Kanadan painostus kuitenkin tuotti toivotun tuloksen, kun Mantha vapautti Drouinin maalintekoon.

Ottelu oli hyvää vauhtia etenemässä jatkoajalle. Neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Slovakian Jakub Predajniansky kuitenkin huitaisi maalineduskahakan päätteeksi Bo Horvatia mailallaan kasvoihin ja Kanada pääsi ylivoimalle.

Kanadan pakkopeli onnistui painamaan Slovakian nelikon pieneen tilaan ja lopulta laitahyökkääjä Nic Petan teki oman ratkaisunsa. Petan malttoi nousta maalin sivustalta parempaan kulmaan ja sijoitti tarkan rannelaukauksensa Barosin oikean jalan patjan yläpuolelle.

Lopussa Petan kaunisteli vielä tyhjään maaliin loppulukemiksi 5–3 (1–1, 1–2, 3–0) Kanadalle. Voiton myötä Kanada pelaa tiistaina lohkovoitosta USA:ta vastaan.

Saksa yllätti Tšekin, Sveitsi tiukoilla Norjaa vastaan

Tšekki sai puolestaan A-lohkon aiemmassa ottelussa muistutuksen urheilun arvaamattomuudesta. Joukkueen lauantainen hieno esitys Kanadaa vastaan oli muisto vain, kun Saksa otti itänaapureistaan puhtaan 3–0 (1–0, 2–0, 0–0)-voiton. Mustapaitojen suurin sankari oli maalivahti Marvin Cüpper, joka torjui ottelussa 40 kertaa.

Tappion myötä Tšekin on pakko voittaa oma itänaapurinsa Slovakia uudenvuodenaattona. Tappio tietäisi Tšekille karsintaa sarjapaikasta Norjan kanssa.

B-lohkon jumbojoukkue oli lähellä omaa suuryllätystään, kun se johti ottelua Sveitsiä vastaan vielä toisen erän puolivälissä. Lopulta alppimaan rutiiini oli kuitenkin norjalaisille liikaa ja ottelun loppulukemat kirjattiin Sveitsille 3–2 (0–1, 1–0, 2–1).

Alkulohkovaiheen päätöspäivänä A-lohkossa on siis pelissä vielä karsintapaikkakin. B-lohkossa Norjan tilanne on selvä, mutta kaikki muut sijoitukset ovat vielä pelissä.

Ruotsille riittää lohkovoittoon jopa yhden maalin tappio Venäjää vastaan. Venäjä puolestaan voi vielä voittaa lohkon, mikäli se tekee kisaisäntiin yli neljän maalin eron.

Mikäli Venäjä taas voittaa kahdella, kolmella tai neljällä maalilla, on Suomella vielä mahdollisuus voittaa lohkonsa, jos se kaataa Sveitsin. Toisaalta tappio Sveitsiä vastaan voi tietää Suomelle myös lohkon neljättä sijaa, jos Venäjä saa Ruotsilta pisteenkin.

Uudenvuodenaaton ehdoton herkkupala on kuitenkin A-lohkon iltaottelu, jossa Kanada ja Yhdysvallat ratkaisevat lohkovoiton. Päiväottelussa Tšekkoslovakian puolikkaat pelaavat kolmossijasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle