Jokipoikien kolme viimeistä ottelua ovat päättyneet tappioon, joskin vastustajat ovat olleet ihan sarjan kirkkainta kärkeä. Ärjypaidat ovat nimittäin kohdanneet Sportin kahdesti ja Jukurit kertaalleen. Viimeisin pettymys tuli perjantaina, kun Sport kävi hakemassa täyden pistepotin Mehtimäeltä.
HCK:n hurja pisteputki katkesi viikko sitten Mikkelissä, jossa joukkue kärsi ensimmäisen varsinaisen peliajan tappionsa sitten marraskuun alun. Perjantaina KooKoo oli keravalaisia vahvempi lukemin 5−2. HCK:n syyskausi on kuitenkin ollut yhtä juhlaa, ja voitolla Jokipojista se pääsisi joululomille upeasti sarjakakkosena.
Kaikki kauden aiemmat kohtaamiset ovat menneet HCK:n nimiin. Mehtimäellä joukkueet ovat kohdanneet kahdesti (2−5 ja 2−3) ja Keravalla kertaalleen (4−2).
Jokipoikien kokoonpano joulutauon alla on varsin repaleinen. Sivussa on puolenkymmentä pelaajaa, mutta plussana riveihin palaa Otto Karvinen kärsittyään pelikieltonsa. Maalilla aloittanee Daniel Spence, sillä perjantaina torjuntavuorossa oli HPK-laina Timo Niemi.
HCK:lta poissa ovat loukkaantumisten takia Nikke Kettukangas ja Tommi Laine, kun taas hyökkääjä Joel Lehtinen on HIFK:n mukana. Muuten keravalaisten kokoonpano näyttää lauantain otteluun varsin terävältä.