Joensuulaiset karkasivat avauserässä kahden maalin johtoon, jonka isännät vielä erän lopulla kavensivat. Toisen erän kaksi lisämaalia riitti vierailijoille, eikä HCK enää kovin lähelle päässyt.
Ottelu oli molempien joukkueiden viimeinen peli ennen ansaittua joulutaukoa. Molemmat joukkueet myös pelasivat viikon kolmannen ottelun, joten tauko tulee hyvää saumaan. Pitkä syksy ei näkynyt hirveästi luistelussa, mutta varsinkin isännillä ote herpaantui hieman ja huolimattomuus kiekon kanssa näkyi.
Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski oli nuorten maajoukkueen mukana, ja vetovastuussa oli apuvalmentaja Jouni Varis. Varis oli tyytyväinen joukkueensa peliin ja piti taukoa luonnollisesti ansaittuna.
− Tänään saatiin työvoitto ja vähän jatkumoa eiliselle ottelulle. Eilen joukkue pelasi erittäin laadukkaan ottelun, mutta siitä jäi luu käteen, viittasi Varis perjantaiseen 1-2-tappioon Sportille.
− Tärkeät kolme pistettä ja henkisesti erittäin tärkeä voitto. Saatiin jotain viemisiä Joensuuhun.
HCK:n luotsi Mikael Kotkaniemi pisti joukkueensa taktiikan omaan piikkiinsä.
− Valittu taktiikka ei ihan toiminut. Tuota se on tavallaan tylyydessään, eikä siinä ei montaa virhettä tarvitse tehdä, kun lukemat taululla näyttävät tuolta, Kotkaniemi kommentoi.
HCK laittoi päätöserässä kaiken peliin
Parasta kiekkoviihdettä yleisölle tarjosi ottelun kolmas erä. Vierasjoukkue lähti erään turvallisen tuntuisessa 4-1-johtoasemassa. HCK päätti ladata kaikki eväänsä syyskauden viimeiseen puristukseen.
Päätöserän puolivälin tienoilla HCK otti ylivoimalla pienimuotoisen riskin ottamalla Richard Ullbergin pois maaliltaan ylivoiman ajaksi. Kuudes kenttäpelaaja kannatti, sillä isäntäjoukkue kavensi pelin 4-2:een ajassa 47.27, kun Joni Töykkälä ohjasi Tomi Mustosen viivakudin ohi Daniel Spencen.
Kotijoukkue sai ylivoiman miltei heti perään ja koitti uudestaan kuudella kenttäpelaajalla. Tällä kertaa Jokipojat oli lähellä maalia, mutta Vesa Kulmala torjui kiekon viime hetkellä.
HCK sai yliotteen loppuerään, ja kaikki ketjut painoivat täyttä höyryä kohti vierasjoukkueen päätyä. Vedot karkailivat kuitenkin ohi Spencen maalin, eikä varsinaisia vaaratilanteita hänen maalillaan nähty.
Keravalaiset ottivat vielä loppuhetkillä Ullbergin pois maaliltaan, mutta Mikael Ruohomaa kuittasi tämän yrityksen laukomalla kiekon tyhjään rysään ja loppulukemiksi 5-2.
− Hyvä rytminmuutos tuohon viimeiseen erään. Lähdettiin pistämään kaikki peliin, mutta ei ihan riittänyt, Kotkaniemi harmitteli.
Avauserä vieraiden nimiin
Ensimmäinen erä oli vauhdikasta jääkiekkoa. Vierailijat järjestelivät tasaisesta väännöstä huolimatta vaarallisemmat maalintekopaikat.
Isännät saivatkin kaivaa heti ottelun alkuun kiekon omista, kun Jokipoikien kultakypärä Ruohomaa yllätti Ullbergin maalin edestä heti vajaan minuutin pelaamsien jälkeen. Syöttöpisteet tarjosivat Sami Blomqvist ja Ville Halonen.
Jokipojat jatkoivat maalituotantoa digitaalien näyttäsessä 14.36. Aleksi Elorinne sai kiekon viivassa Karviselta ja nousi röyhkeästi maalille. Ullberg torjui laukauksen, mutta vapaaksi unohtunut Miks Lipsbergs suti paluukiekon verkkoon.
- Ennen kaikkea saatiin tärkeä ensimmäinen ja toinenkin maali, ja sitä kautta semmoista lisävirtaa tuohon joukkueeseen. Sitkeyttä meillä oli koko pelin ajan, Varis kommentoi.
Avauserässä 24 kertaa laukonut kotijoukkue sai ensimmäisen maalin erän lopulla kahden miehen ylivoimalla. Roope Ranta ja Tero Konttinen syöttivät pari kertaa viivassa toisilleen, ja lopulta Ranta laukoi suoraan syötöstä kiekon tulisesti ohi Spencen.
Jokipojat jatkoi maalien tekemistä
Vieraat ottivat jälleen salama-alun erän alkuun. Joensuulaiset käyttivät isäntien vaihtosähläyksen hyväkseen, kun Jarkko Immonen syötti Blomqvistin komeasti läpiajoon. Blomqvistin ratkaisuna nähtiin yksinkertainen nosto maalin ylähyllylle.
Tunne alkoi ottaa enemmän roolia pelin edetessä, ja kentällä nähtiinkin runsaasti taklauksia ja torikokouksia. Varsinkin ottelun puolivälin jälkeen Tomi Mustonen sai hieman heppoisen jäähyn maalinedustalla, jota kotiyleisö eikä Mustonen tahtoneet sulattaa.
Vierailijat saivat tästä lisää virtaa ja melkein heti ylivoiman alussa Janne Niva painoi kiekon sisään maalinedustasumpusta.
Turvallisen tuntuinen 4-1-johto kaventui vielä yhdellä, mutta Jokipoikien pakka kesti loppuun asti. Näin joensuulaiset katkaisivat kolmen ottelun tappioputkensa maukkaaseen saumaan.
HCK jatkaa pelejään viikon päästä lauantaina isännöimällä Lempäälän Kisaa. Jokipoikien taival jatkuu samana päivänä Heinolassa Peliittojen vieraana.