Vierasjoukkueen onnistujista parhain oli konkari Marko Luomala, joka iski ottelun avaus- ja voittomaalin. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Ville Järveläinen ja kultakypärä Mikko Nuutinen. Sportilta Jarkko Hattunen sai syöttöpisteen, ja siten on nyt tehnyt viimeiseen neljään otteluun kymmenen tehopistettä.
Laimea aloitus
Avauserä meni tennistyylillä, eikä kumpikaan joukkue saanut varsinaista painetta aikaan. Sekä SaPKon maalivahti Jani Kautto että Sportin veskari Joonas Kuusela pelasivat varmasti ja poimivat kaikki marjat. Erän kohokohta tuli sen loppupuolella, kun Luomala heitti rystyltä kiekon Kauton taakse ja vei vieraat johtoon.
Toisen erän alkupuolella Sport hölmöili itselleen kahden miehen alivoiman, eikä SaPKo hukannut tilaisuuttaan. Ensimmäisen maalin iski Järveläinen ja toisen tykitti viivalta Nuutinen.
Erän loppupuolella SaPKon hyökkäyspään erheestä Sport pääsi kahdella yhtä vastaan ja käytti sen hyväkseen. Markus Piispanen syötti ja Samuli Kivimäki sivalsi vieraat tasoihin.
Lopuksi vääntöä ja vieraiden maaleja
Päätöserässä nähtiin paljon vääntöjä ja käsirysyjä, jotka eivät kuitenkaan yltyneet tappeluiksi. Alkuminuuteilla Sport sai paineen ja hyödynsi sen. Maalin edessä olevasta rysästä Luomala sivalsi kiekon tyhjänä ammottavaan maaliin. Savonlinnalaisten pakka meni tämän jälkeen sekaisin, ja kotijoukkue sortuikin ottamaan rangaistuksia.
Teemu Suhosen käytösrangaistuksen aikana Robert Nyholm veti tarkalla rannevedolla verkot tötterölle ja viimeisteli vieraille varman voiton. Kuudeskaan kenttäpelaaja ei auttanut SaPKoa, vaan Lassi Kokkala heitti kiekon tyhjään maaliin. Näin Sportin voittoputki venyi kahdeksaan peliin.
Mestis hiljenee viikon mittaiselle joulutauolle. SaPKo isännöi viikon päästä jumbokamppailun, kun vieraaksi astelee JYP-Akatemia. Sport puolestaan jatkaa kiertuettaan Turkuun TUTOa vastaan.