Pohjoisen joukkueiden ensimmäinen paikallismittelö

MESTIS / Ennakko
Nuorennusleikkauksen kokenut Hokki kohtaa kauden ensimmäisessä kotipelissään Mestiksen tulokkaan Kiekko-Laserin. Toisella joukkueista on alla tappio, toisella voitto. Joukkueet ovat myös toistensa paikallisvastuksia, vaikka välimatkaa onkin vajaat 200 km, mikä varmasti värittää ottelua.

Kuntokäyrät

Hokki hävisi kauden avausottelunsa Jokipoikia vastaan 2-3. Haluttomasti pelanneet kajaanilaiset onnistuivat maalaamaan vain Jokipoikien virheistä. Hokin valmentaja Sami Karppinen oli ottelun jälkeen todennut olevansa pettynyt jokaisen pelaajan suoritukseen.

Karppisen mukaan Hokki lähtee otteluun sillä mielin, että he määräävät pelitempon. Torstain treeneissä otteisiin saatiin rentoutta takaisin ja joukkue teki töitä ilmapiirin eteen. Oululaiset kohdataan positiivisin mielin, vaikka tappio kovasti kirvelikin.

K-Laser aloitti urakkansa Mestiksessä kotonaan ja vielä hienosti voittamalla Vaasan Sportin 4-3. Joukkueen neljäs kenttä Antti Maaningan johdolla oli voiton takana. Muulta joukkueelta tarvitaan otteiden parantamista. Kahdesta ensimmäisestä kentällisstä ainoa onnistuja oli SM-liigassakin pelannut Jyri Junnila.

Oululaiset saivat avausvoitostaan kuitenkin itseluottamus ja valmentaja Mikko Mannerin mukaan joukkue voi lähteä rinta rottingilla haastamaan Hokkia. Ongelmia Sportia vastaan kuitenkin oli ja hyökkäykset tyrehtyivät liikkuvaa joukkuetta vastaan jo keskialueella.


Mikko Manner sai hyvän aloituksen uralleen K-Laserin peräsimessä.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Ratkaisun paikat

Hokin ensimmäinen kotipeli, alla tappio ja vastassa Mestis-nousija. Periaatteessa tätä ottelua kajaanilaiset eivät saa hävitä. Pääkopan sisältö vaikuttaakin joukkueen suoritukseen: puristetaanko mailaa liikaa vai purkautuuko lataus hyvänä energiana jäällä? Hokki sortui myös jäähyilemään Jokipoikia vastaan ja kakkosia jaettiin peräti 12 kappaletta. Moinen ei käy päinsä, koska eihän niitä otteluita jäähyaitiosta voiteta.

Kiekko-Laserin täytyy onnistua koko joukkueen voimin. Pelkästään neljännen kentän varassa ei pärjää yksikään joukkue. Mannerin mukaan joukkueen täytyy löytää keinot taistella Hokin kiekollista peliä vastaan ja hän vertasi Hokin taitoa kiekon liikuttamisessa KalPan vastaavaan. Antti Rautiolan jatkaessa maalilla voittoon on hyvät mahdollisuudet.

Molemmat joukkueet haluavat varmasti näyttää osaamistaan ottelussa. Hokki haluaa voittaa kotiyleisön edessä paikallisvastustajan. K-Laser sai hyvän alun kauteen voittamalla Sportin ja voittojen kasvattaminen kahteen olisi varmasti mieluista jokaiselle pelaajalle. Kummallakin joukkueella on myös apuja SM-liigajoukkueilta ja oman mausteensa sekaan heittää se, että molemmat joukkueet ovat tehneet yhteistyötä Oulun Kärppien kanssa. Mielenkiintoinen taistelu pisteistä on luvassa.

Kokoonpanot

Hokin kokoonpano lienee sama kuin kauden avauksessa. Loukkaantuneena on ainoastaan Jevgeni Fofanov.

Kiekko-Laser jatkanee myös samalla kokoonpanolla kuin Sportia vastaan. Kokoonpanot selviävät kunnolla vasta pelipäivän aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle