Salamoiden syksyä on mahdollista kuvailla tiivisti: loistava alku ja sen jälkeen syöksy synkkään virtaan.
Keskiviikkona karahti karille. Kirkkonummelaiset ottivat lukua kotonaan KooKoota vastaan peräti luvuin 2-10. Vastustajan unelma-alun jälkeen Salamoiden puolustuspelaaminen oli varsin näennäistä.
Kirkkonummelaisten reagointi tyrmäykseen määrittelee pitkälti perjantain ottelun käsikirjoituksen. Joko Jokipojat on suosikki voittamaan ottelun tiukan väännön jälkeen tai sitten ottelusta tulee joensuulaisille läpihuutojuttu.
Salamoiden rahkeet koetuksella
Terveellä pohjalla oleva joukkue reagoi murskatappioon usein sisuuntumalla ja lyö kaikkensa peliin seuraavassa ottelussa. Niinpä Joensuun-vierailu kertoo paljon Salamoiden tämän hetkisestä tilanteesta.
Helppo joukkueen tilanne ei missään nimessä ole. Olosuhteet ovat sarjan heikoimmat, kun harjoituksia on useamman kerran kauden aikana jäänyt väliin talousasioiden johdannaisina. Epävarmuuden ohella onnistumisia ei ole tullut kaukalossa, mikä painaa erityisesti pitkän syksyn päätteeksi. Joukkue on liikenteessä avainpelaajien osalta kapealla materiaalilla ja matka on pitkä.
Vaikka henkisen vahvuutensa aiemmin syksyllä osoittanut salamaryhmä syttyisi taistelemaan, selkärangan katkeaminen saattaa olla tavallista herkemmässä.
Takaportin vierasjoukkueen yllätykselle jättää se, että vaikka Jokipojat on vakaammalla pohjalla ja materiaaliltaan selvästi vahvempi, on se kärsinyt tehottomuudesta.
Hyökkäyspelin tukkoisuus ja tuloksettomuus alkaa olla jo vakioaihe Jokipojista puhuttaessa. Vaan vaikea sitä on sivuuttaakaan, sillä joukkue hävisi viimeksi keskiviikkona Vantaalla tekemättä maaliakaan.
Joensuulaisryhmä on tasapainoisen hyvä, mutta pudotuspelien kotietu on karannut yhdeksän pisteen päähän, kun Jami Kaupin puolustusvoittoisempaan pelikirjaan siirtyminen on kadottanut ainakin toistaiseksi iloisuuden hyökkäyspelistä. Toisaalta tärkeimmät pelitkin pelataan vasta keväällä – sikäli kun niitä nykymuotoisessa Mestiksessä edes on muualla kuin sarjan hännillä.
Ex-salamat Jokipoikien maalikuninkaina
Vantaalla Jokipojat törmäsi Vantaan liigalainavahti Teemu Lassilaan. Karjalaiskokoonpanossa on kuitenkin yli kaksi kentällistä yli kymmenen maalin kautta Mestiksessä pelanneita hyökkääjiä. Miehiä, joilla liigavahtikin pitäisi pystyä muutaman kerran ohittamaan.
Tällä hetkellä selkeässä kymmenen maalin vauhdissa ovat joensuulaisista ironisesti vain ex-salamat, Tomi Karlsson ja Markku Flinck. Karlssonkin on tehnyt puolet maaleistaan alkusyksystä Salamat-paita yllään.
Selkeä puolutuspelaaminen on selkäranka, jonka turvin Jokipojat pystyy haastamaan kärkijoukkueet, mutta hyökkäystehojen puuttuessa alemman kastin jengien kukistaminen vaikeutuu. Siinä on oljenkorsi, jonka myötä perjantaina saatetaan nähdä tiukkakin vääntö, jos Salamat löytää asennetta omaan puolustuspeliinsä.
Toinen vaihtoehto on se, että kirkkonummelaisten sydän ei enää veny ja Jokipojat saa kaivatun maalintekoharjoituksen perjantai-illan ratoksi.
Poissaolijoina joukkueilla ovat vanhat tutut. Jokipojilta Juuso Akkanen ja Lauri Heinonen sekä sairasteleva maalivahti Teemu Seppänen, Salamoilta Sami Tervonen ja Iippo Suutarinen sekä mahdollisesti myös selkää poteva Blues-laina Juha Gustafsson.
Mielenkiintoinen tilastollinen yksityiskohta on, että Jokipojat on viidessä viimeisimmässä ottelussaan tehnyt kussakin korkeintaan kolme maalia. Vastaavasti Salamat on samassa ajassa päästänyt aina vähintään neljä maalia, jos jatkoaikaosumatkin huomioidaan. Niinpä jompikumpi putki katkeaa perjantaina varmasti.