Kiekko-Vantaa ja FPS ovat kohdanneet kertaalleen harjoituskaudella, kun Salamat-turnauksessa lohipaidat kaatoivat vihernutut selvästi 6-2. Kirkkonummella pelatussa turnauksessa Palloseuraa pahiten rankaisi Mikko Kainulainen, joka osui kahdesti Tommi Niemelän verkkoon. Kainulainen on aloittanut myös runkosarjan vahvasti ja mies majailee Vantaan sisäisen pistepörssin toisena kuudella tehopisteellä.
Kotijoukkueen riveistä uupuu lauantaina pitkäaikaispolvivammainen Teemu Kolehmainen sekä Miikka Lindholm. Lindholmin reisivamma ei vaikuta vakavalta, mutta mies kuitenkin huilaa lauantain ottelun. Illan vastustajaa lohipaitojen valmentaja Jarmo Kauppi ruotii nöyrin sanankääntein.
- FPS on vaarallinen joukkue, sen osoitti jo alkusyksyn Kirkkonummi-turnaus. Olemme tässä lähteneet valmistautumaan peleihin hyvin pitkälti vastustajan mukaan, lauantai ei ole poikkeus, Kauppi valaisee.
Suurena ongelmana Vantaalla on ollut maskipeli - tai lähinnä sen puute. Joukkue ei pääse hyödyntämään viivapommittajiaan, kun vastustajan vahti näkee selvästi tulevan laukauksen. Tämä ei ole jäänyt Kaupilta huomaamatta.
- Maskipelaaminen on edelleen meillä iso teema. Meillä on hyviä laukojia, mutta hyötyä ei saada irti.
Tuttu mies maalissa
Forssan Palloseura ei tällä kaudella ole vielä vieraspisteillä päässyt juhlimaan. Tukkapöllyä on tullut Kouvolassa, Kuopiossa, Vaasassa ja Kirkkonummella. Vaikea otteluohjelma jatkuu nyt Vantaalla, mutta Tikkurilasta on FPS:lla hyviäkin muistoja. Viime kauden 4-0-selätys oli yksi parhaita otteluita mitä Palloseura on viime vuosina pelannut, ja sitä vieraat lähtevät nyt toistamaan. Ei kaunista, mutta forssalaistoiveissa tehokasta. FPS-valmentaja Kai Rautiolla ei ole ollut aihetta haukkua omiaan pataluhaksi tappioista huolimatta ja varsinkin KooKoota vastaan oli eväät vähintään yhteen pisteeseen.
- Oli meillä siinä lopussa paikkoja millä olisi voitu viedä peli jatkoajalle. Ei kuitenkaan se esitys tällä kertaa riittänyt. Ei kohtuullinen esitys lämmitä ketään, kun ei ole pisteitä näyttää kotiintuomisina.
FPS:n miehistö on kunnossa, kun Jesse Huuhanmäkikin palasi odotettua aiemmin nivusvammansa jäljiltä. Lauantaina hyökkäys saa uutta eloa, kun Tuomas Ilola palaa kahden ottelun pelikiellostaan takaisin tositoimiin. Konkarilaituri Marko Ronkaisen työkiireet hölläävät tällä kertaa hetkeksi ja näin FPS saa kolme iskukykyistä kentällistä Vantaalle.
Vierailijoiden maalilla pelaa vantaalaisille tuttu kasvo, kun Tommi Niemelä pääsee torjuntavastuuseen. Niemelältä onkin syytä odottaa varmoja otteita, sillä kotijoukkue kuittaa armotta virheistä.
- Ihan peruspelillä lähdetään liikkeelle ja jatketaan meidän pelisysteemin opettelemista. Toivottavasti Niemelän Tommille on jäänyt vähän hampaankoloon viime kauden kavereita vastaan ja koppaa kaikki kiinni, Rautio toivoo.