Kiekko-Vantaalla on takanaan niukka keskiviikon vierasvoitto KeuPasta lukemin 2-0. Viimeiset viisi ottelua Kiekko-Vantaa on pelannut ailahtelevaisesti, vaikka saldona onkin kolme voittoa ja kaksi tappiota, mitkä tulivat SaPKoa ja Jukureita vastaan.
LeKi on puolestaan petrannut otteitaan viime aikoina. Menossa on kolmen ottelun voittoputki, kun joukkue on voittanut Hokin, JYP-Akatemian ja RoKin. Lempääläläiset pyörittelivät muun muassa Hokkia kotonaan lukemin 6-2, kukisti JYP-Akatemian 4-1 ja RoKin lähes viikko sitten numeroin 2-1. Viidestä viimeisestä ottelusta tappiot ovat tulleet vantaalaisten tavoin Jukureita ja SaPKoa vastaan.
Kiekko-Vantaa nollasi KeuPan Keuruulla
Lohipaidat voittivat keskiviikkona Keuruulla KeuPan numeroin 2-0. Maalivahti Jani Kautto pelasi nollapelin, ja maaleista vastasivat Aleksi Järvinen ja joukkueen kapteeni Toni Leinonen. Syöttöpisteitä keräsivät Pekka Niemimaa, Jere Laine ja Joel Lehtinen.
− Joo, nollapeli tuli aika helposti. Toista erää lukuunottamatta pelasimme kärsivällisesti ja puolustimme hyvin tarkasti. Pystyimme tekemään avausmaalin, ja se oli siinä, Kautto kommentoi keskiviikon ottelua seuran sivuillaan julkaisemassa haastattelussa.
Kiekko-Vantaa hallitsi ottelua ja piti kiekkoa hyvin. Sen hyökkäyksissä oli nerokkuutta, kun taas kotijoukkue kärsi huolimattomuudesta ja roiski kiekkoa ympäriinsä. Kuitenkin tasaviisikoin hyvin pelannut vantaalaisryhmä ei saanut ylivoimaansa kuoseihin. Lopulta kiitos seisoi, ja Järvinen laukoi 1-0-maalin juuri ylivoimalla. Loppunumeroiksi 2-0 iski tyhjään maaliin Leinonen.
LeKin peli nosteessa, RoKista ei ollut kuin kiusaksi
Lempääläläiset voittivat kotonaan RoKin jalkapallonumeroin 2-1. Joukkue on hyvässä nosteessa, sillä sen jokainen osa-alue näyttäisi olevan kohdallaan. Samalla pelaajaliikenne Liigaan on hellittänyt.
LeKi sai itävaltalaisen puolustajan, kun Daniel Mitterdorfer astui sen vahvuuteen Linzin joukkueesta. Mies säväytti kotikatsomoa saalistamalla syöttöpisteen ja onnistuneen debyytin RoKia vastaan.
− On aina hyvä asettaa tavoitteet korkealle. Minulla on nyt sopimus LeKin kanssa, mutta katsotaan mitä kausi tuo tullessaan. Liiga pyörii kyllä mielessäni. Ehkä ensi kaudella, kommentoi Mitterdorfer Jatkoajan haastattelussa.
LeKi otti heti ohjat käsiinsä ja hallitsi tapahtumia. Toisessa erässä RoKi pääsi paremmin peliin mukaan, mutta se ei saanut aikaan vaarallisia hyökkäyksiä, vaan LeKi hallitsi edelleen kiekkoa. Saukkopaitainen LeKi pelasi niin hyvin, että RoKi oli lähellä vain numeroiden valossa. RoKin pääluotsi Petteri Hirvonen oli asiasta käärmeissään.
- Tyhjäksi tämä lyö, kun 13 yötä reissataan hotellissa ja taas käytiin noin lähellä, murehti Hirvonen ottelun jälkeen.