KeuPa HT lähtee otteluun kaksi edellistä otteluaan hävinneenä. Viime viikolla keuruulaiset hävisivät tiukat kamppailut LeKille ja Peliitoille. Jumbosijaa välttelevän KeuPan onneksi Peliitat-ottelusta irtosi edes yksi piste. Ville Nieminen ei suostunut painamaan päätään pensaaseen hävityn ottelun jälkimainingeissa.
− Olen erittäin tyytyväinen meidän joukkueen taisteluasenteeseen.
Suurin syy keuruulaisten viime aikojen pistemenetyksille on ollut tökkivä hyökkäyspelaaminen. Erityisesti keskialueen ylittäminen on tuottanut suunnattomia vaikeuksia sotkien joukkueen hyökkäyspelaamista. Sama vaiva on ollut havaittavissa kauden ensimmäisistä otteluista alkaen.
Valonpilkahduksia tälläkin osa-alueella on tietysti nähty. Erityisesti vastustajan puolustusvalmiuden rakoillessa KeuPan hyvin liikkuvat hyökkääjät voivat koitua vastustajan kohtaloksi. Varsinkin joukkueen kultakypärä Juuso Mörsky on aina paikoille päästessään erittäin vaarallinen.
Joukkueen onneksi maalivahtipelaaminen on toiminut viime aikoina hyvin. Sekä Antti Karjalainen että Petri Pitkänen ovat vuoroillaan nappaileet kiekkoja kiitettävään tahtiin. Karjalainen olikin keuruulaisten suurin onnistuja yhden pisteen tuoneessa ottelussa Peliittoja vastaan.
Kun on vauhtiin päästy, niin antaa mennä vaan
JYP-Akatemia nappasi viime lauantaina erittäin helpottavan voiton Hermeksestä. Tuo ottelu katkaisi Akatemian peräti yhdeksän ottelun mittaisen tappioputken, joten voiton voi kuvitella vapauttaneen jyväskyläläisten pelaamista huomattavasti.
Yksi suuri asia Hermes-ottelussa oli tapa, jolla voitto tuli. Erityisesti maalinteon kanssa tuskaillut hurrikaanipoppoo mätti peräti kuusi maalia kokkolalaisten verkkoon. Hyökkäysten rakenne oli paremmalla mallilla kuin pitkään aikaan.
Yksi suuri tekijä tähän oli Waltteri Lehtosen paluu Akatemian kokoonpanoon. Kiekollisesti erittäin taitava Lehtonen toi tukuttain juonikkuutta jyväskyläläisten hyökkäyspelaamiseen. Lehtosen saldoksi kertyi vain 0+1, mutta aineksia oli huomattavasti parempaankin pistetehtailuun.
Ihailtavaa oli myös joukkueen henkinen kantti. Vaikka Hermes kipusi päätöserässä vielä melko helpostikin tasalukemiin, joukkueen puseroon ei hiipinyt pelko jälleen yhdestä tappiosta.
Valtava merkitys myös konkreettisesti
Tänä viikonloppuna Mestiksessä vietetään niin sanottua revanssiviikonloppua. Voittamalla molemmat ottelut joukkue saa kaksi lisäpistettä. Jos voitot menevät tasan, enemmän pisteitä kerännyt joukkue saa yhden pisteen. Jos myös pisteet jaetaan tasan, paremman maalieron kerännyt joukkue saa yhden pisteen.
Tällaiset viikonloput tuovat pudotuspelien henkeä keskelle kautta. Kun ensimmäisen ottelun päättymisestä on vain 20 tuntia, kiekko putoaa jo jäähän Jyväskylässä. Näiden kahden joukkueen kohtaamiset ovat paikalliskamppailun henkeen kuuluen varsin tunteikkaita, eikä asetelmien haku perjantai-illan päätteeksi olisi yllätys.
Tämä on joukkueiden kuluvan kauden kolmas paikalliskamppailu, mutta ensimmäinen Keuruulla. Kahdesta ensimmäisestä ottelusta pisteet ovat Akatemialle 4−2, kun avauskierroksella jyväskyläläiset teurastivat KeuPan. Pari viikkoa sitten Akatemia kipusi tehokkaan viimeisen minuutin ansiosta jatkoajalle, mutta KeuPa oli voittolaukauskilpailussa vahvempi.