Perjantaina Jukureista 1-2-jatkoaikavoiton napannut KooKoo saa kotonaan vastaansa SaPKon. Savonlinnalaisrykmentti on saanut huilata pari päivää ja valmistautua illan koitokseen kaikessa rauhassa. KooKoo puolestaan on joutunut viikon aikana reissaamaan Kajaaniin sekä taistelemaan yli 60 minuuttia perjantai-iltana Mikkelissä. Oranssimustien jaloissa varmasti painaa perjantainen ottelu ja reissaaminen. Onko tässä SaPKon iskunpaikka?
SaPKo on ottanut kauden aikana vain yhden voiton ja majaileekin sarjassa jumbopaikalla. Savonlinnalaisten riesana on ollut vaisu hyökkäyspelaaminen, sillä maaleja on kahdessassa ottelussa syntynyt ainoastaan seitsemän kappaletta ja joukkue on jäänyt maaleitta jopa neljästi. Omiin puolestaan on kolissut 23 kertaa, mutta keskiviikkoinen ottelu K-Vantaata vastaan antoi hyviä merkkejä puolustus- ja maalivahtipelaamisen toimimisesta.
— Vastaan tulee levännyt joukkue, joka puolusti edellisen pelinsä nollille Vantaata vastaan. He tulevat varmasti myös tänne todella kovalla asenteella ja laadukkaasti puolustaen, hyvää liikettään hyväksikäyttäen, KooKoo-valmentaja Juha Juujärvi puntaroi joukkueen verkkosivuilla.
Kouvolan oranssimustien otteet ovat olleet alkukaudesta hieman ailahtelevia, mutta pelaaminen on kaiken kaikkiaan näyttänyt hyvälle. KooKoo on kotiluolassaan pelannut varsin vahvasti, joten pässipaidoille pisteenkin nappaaminen tulee olemaan erittäin vaikeaa.
Savonlinnalaisten kokoonpanosta on varmuudella poissa puolustaja Anssi Virkki loukkaantumisen ja Petteri Nikkilä pelikiellon takia. Aki Kivelä puolestaan vaihtoi maisemaa pässipaidoista, joten miestä ei illan ottelussa nähdä. Joukkueen kokoonpanossa nähdään kuitenkin vastikään SaiPasta lainalle saapunut Joni Suutari.
Kotijoukkue KooKoon ketjukoostumuksiin ei ole mitään suurempia muutoksia tulossa perjantaisesta Jukurit-ottelusta. Oranssimustien maalilla aloittaa todennäköisesti Mikkelissä vahvasti torjunut Kristian Järvinen.