Sportin organisaatiossa alkavat murheet näkyä. Keskiviikkona Marko Luomalandebyytissä joukkue hävisi vieraissa K-Vantaalle peräti lukemin 8-2. Nimivahvalta miehistöltä odotetaan paljon enemmän, ja vaasalaiset ovatkin varmasti nyt ärsytettyjä lauantai-illan koitokseen.
Kotkapaidat ovat runkosarjan yhdeksäntenä, kun takana on viisi ottelua. Mikä on huomioitavaa, Sport on päästänyt koko sarjassa eniten maaleja omaan verkkoon.
Joukkueen puolustus- ja maalivahtipeli ovat olleet suurimmat ongelmat. Joonas Kuuselalla ei kiekko tartu, ja alakerta pelaa epävarmasti. Otteet näkyvät myös turhautumisena, esimerkiksi keskiviikkona kapteeni Antti Uitto otti suihkukomennuksen.
Nyt Sportilta kaivataankin hyvää viisikkopeliä ja ykköskentän takaa tehoja. Luomala voisi johtaa laumaa kokemuksellaan ja näyttää, miksi hän voitti Liigan maalipörssin aikoinaan.
Surkeasti alkukauden tilastoiden mukaan pelannut SaPKo pystyy kiusaamaan isompiaan mainiosti. Kauden toisessa pelissä kaatui LeKi, ja heti seuraavassa pelissä joukkue saalisti Hokilta yhden pisteen.
Vaikka voittoja on vasta yksi, on SaPKo pitänyt lukemat aina siedettävinä toisin kuin Sport. Savonlinnalaiset ovat päästäneet melkein puolet vähemmän maaleja kuin kotijoukkue, mutta tehnyt maaleja todella vähän. Viisi peliä ja kuusi tehtyä maalia kertoo omaa karua kieltään.
Taisteleva SaPKo pystyy varmasti laittamaan kotkapaidat lujille, mutta Sportilla ei ole enää yksinkertaisesti varaa hävitä. Joukkueiden kokoonpanoissa voi olla pieniä viilauksia, kuten Sport-maalille palannee Kuusela.
Liigapaikkaa hamuavan Sportin pitää nyt pystyä näyttämään, että kuka on Mestiksen herra ja ladottava taululle rumat lukemat. Muuten Vaasassa alkaa usko loppua.