Otteitaan parantanut TuTo haastaa Sportin

MESTIS / Ennakko
Edellisissä otteluissaan voittojen tielle palanneet Vaasan Sport ja TuTo Hockey iskevät yhteen Urheilukanavan tv-ottelussa Vaasassa.

Sport ja TuTo ottavat mittaa toisistaan kolmatta kertaa tällä kaudella. Sport on voittanut joukkueiden molemmat aiemmat kohtaamiset. Lokakuussa Vaasassa pelatussa ottelussa maalit olivat kortilla aina ottelun viimeiselle minuutille saakka. TuTon mentyä ottelussa johtoon vain 50 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päätöstä, nousi ratkaisijaksi Sportin Teemu Kuusisto, joka iski tasoituksen ja jatkoajalla voiton Sportille. Mestiksen pistepörssiä johtava Kuusisto on ollut joukkueiden keskinäisissä otteluissa tehokkain pelaaja kolmella maalilla ja yhdellä syötöllä.

Joulukuun alussa joukkueiden toisessa kohtaamisessa Sport haki 6-2 - voitolla pisteet Kupittaalta ottelussa, joka jäi Anatoli Bogdanovin viimeiseksi TuTon päävalmentaja.

Vaihtelevaa

Sportin vuosi on lähtenyt liikkeelle, kuten syyskausikin meni eli vaihtelevasti. KooKoolta otetun 0-6-tappion jälkeen vaasalaiset haki mainion 2-5-vierasvoiton Mikkelistä. Vuoden ensimmäinen ottelu päättyi tappioon jatkoajalla Kajaanissa, kun Hokki puristi Juha Falinin maalilla kaksi pistettä Kajaaniin. Sportille kuitenkin piste, kun selviytyi jatkoajalle.

Vuoristoratamaista menoa on vaikea analysoida. Hokki-peli oli ensimmäinen tappio uudelle valmennuskolmikolle. KooKoo-pelin lukemat enteilivät jo uuden, vaasalaisille tyypillisen, tappioputken alkua, mutta Jukurit-ottelun tulos palautti joukkueen voittokantaan. Koko kauden pienissä putkissa matkanneelle Sportille Jukurit-ottelun tulos oli todella tärkeä. Samoin valmennustroikka keräsi lakkiinsa yhden sulan lisää katkaisemalla laskusuhdanteen vaikeassa paikassa Mikkelissä.

Härkönen vai HD?

Joulukuussa palkintopöydät putsannut Marko Härkönen on pelannut melkein kaikki Sportin ottelut tällä kaudella. Kauden ensimmäisessä ottelussa pahoin epäonnistunut Håkan Danielsson menetti itseluottamuksensa niin pahoin, että paluuyritykset maalille ovat pääosin olleet huonoja.

Danielsson sai jälleen paikan näyttää osaamisensa maalilla Mikkelissä ja olikin Sportin voiton takuumiehiä. Danielsson kerkesi kiekon tielle 34 kertaa ja mukaan mahtui muutamia haamupelastuksia. Joukkueen edun kannalta on ensisijaisen tärkeää, että Danielsson otetaan mukaan pelirytmiin, koska kukaan ei jaksa pelata koko kautta. Härkönen on ollut alkukauden vakuuttava, vaikka hänellekin on sattunut huonoja pelejä. Danielsson pelannee TuToa vastaan.

Uusia vastuunkantajia

Valmentajan vaihdoksesta erityisesti puhtia saanut Kasper Kenig alkaa lunastamaan niitä odotuksia joita mieheen asetettiin ennen kauden alkua. Tämän vuoden puolella Kenig ei vielä ole pisteille päässyt, mutta ennen joulutaukoa löydetty vauhti on pysynyt. Taukoa edeltävissä viidessä ottelussa Kenig iski tehot 6+1 ja oli Teemu Kuusiston ohella joukkueen tehokkaimpia pelaajia.

Joulutauolla joukkueeseen liittyneet Markus Jämsä ja loukkaantumisen jälkeen palannut Patrik Westerback ovat vielä toistaiseksi jääneet ilman suurempia maalikarkeloita. Molemmilla on kuitenkin pelituntuma vielä aika heikko ja jokainen pelattu ottelu tuo lisää tuntumaa. Uutena pelaaja TuTo-peliin hyppää Jussi Heikkinen, joka saapui Jämsän tavoin liigasta vuokralle Sportiin. Alkukausi on vierähtänyt Lahden Pelicansin paidassa. Heikkinen tuonee kiekollista rutiinia puolustukseen, josta viime peleistä ovat olleet sivussa flunssaiset Juha Salmu ja Turo Virta.

Hyökkääjistä Kenigin ohella kukkaan on puhkeamassa Tatu Backman, joka laukoi kauden toisen maalinsa Mikkelissä. Backman syötti myös ottelun ratkaisseen neljännen maalin alivoimalla ja palkittiin ottelun parhaimpana pelaajana.

Sivussa loukkaantumisien takia joukkueesta on edelleen sentteri Pete Suonpää, mutta Antti Karhula palaa TuToa vastaan kokoonpanoon. Puolustajista Salmun ja Virran pelikunto on arvoitus. Jos miehet ovat terveenä, torstaina taistelevat viimeisen pelaavan pakin tontista vaasalaiset Teemu Viemerö, Jon-Christian Smedman ja Jesper Söderholm. Nuori sentteri Filip Riska uhkaa jäädä pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle.

Avasiko voitto TuTon lukkoja?

TuTossa valmennusvastuun ottaneen Pekka Virran aikana joukkue on kerännyt seitsemässä ottelussa viisi pistettä. TuTon kevätkausi alkoi mahalaskulla Järvenpäässä, mutta tämän jälkeen joukkue otti pisteen viime aikoina kovassa vedossa olleelta Hokilta ja viime perjantaina joukkue kaatoi Salamat kotonaan vakuuttavalla tavalla lukemin 4-1.

Salamat-ottelu tarjosi pelaajille kaivattuja onnistumisia. Joukkueen tuska on näkynyt eniten maalinteossa ja pitkästä aikaa neljä tehtyä maalia teki varmasti TuTolle hyvää. Vaasassa joukkue tarvitseekin itseluottamusta maalipaikoissa, sillä pudotuspelien kotiedusta taisteleva kotijoukkue tuskin tarjoaa vierailleen samalla tavalla paikkoja mitä Salamat edellisessä ottelussa. TuTon kannalta positiivista edellisessä ottelussa oli myös tehojen jakautuminen tasaisesti kaikille kentällisille.

TuTon ykkösketjuna kahdessa edellisessä ottelussa on pelannut Mikko Peltosen ketju, jossa laidoilla ovat pelanneet Topi Riutta ja Markus Leppänen. Ketju sai Salamoita vastaan parhaiten pelin pyörimään vastustajan päädyssä ja koko kauden tehojaan säästellyt Riuttakin pääsi maalin makuun. Suurimmat kehut valmentaja Virralta sai kuitenkin joukkueen nuorisoketju, Tapio Laakso-Ville Aaltonen-Miikka Tuomainen, joka kovan yrittämisen lisäksi pääsi pitkästä aikaa tehoille.

Reunanen palaa vahvistamaan maalivahtiosastoa

TuTon maalilla koko kauden urakoinut Timo Kinnunen saa helpotusta taakkaansa Sport-ottelun alla, kun kauden TuTossa aloittanut Ari Reunanen palaa joukkueeseen TPS:n A-nuorista. Reunanen on pelannut loistavasti nuorten SM-liigassa ja alla on mm. kaksi nollapeliä viimeiseltä viikolta. Pekka Virta oli myös tyytyväinen saadessaan Reunasen joukkueeseensa.

- Reunasen paluun myötä maalivahtimmekin pääsevät terveeseen kilpailutilanteeseen. Kinnusella on raskas taakka takanaan urakoituaan lähes kaikki tämän kauden ottelut. Nyt voimme antaa välillä toiselle tarvittavaa lepoaikaa ja voimme laittaa maaliin kuumimman veskarin. Lisäksi Kinnunen ja Reunanen ovat kilpailutilanteesta huolimatta jatkuvasti toistensa tukena.

Reunasen edellinen ottelu TuTon paidassa on juuri Sportia vastaan.

Salamat ottelu toi TuTolle myös murheita. Joukkueessa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella pelaava puolustaja Ville Piekkola, joka ehti pelata hyvin kolme ottelua TuTossa, joutuu olemaan pelikentiltä sivussa kaksi viikkoa polven sivusidevamman takia.

Hyökkäyksestä TuTolta on edelleen sivussa Juho Lehtisalo ja Joni Aurasuo. Marraskuussa polvensa loukannut Lehtisalo on pelikunnossa aikaisintaan helmikuussa, mutta aivotärähdyksen jälkioireista kärsivän Aurasuon paluulle ei ole asetettu mitään aikataulua.

Sport ennakkosuosikkina

Sport lähtee kotiotteluunsa TuTon parantuneista otteista huolimatta selkeänä ennakkosuosikkina. Joukkueesta löytyy TuTon valmentaja Pekka Virrankin peräänkuuluttamia ratkaisijoita eikä Sportin puolustus Mikael Hallbäckin johdolla tuo helpotusta TuTon maalintekoon.

Jatkoajan tehotarkkailussa ottelussa on Sportin puolustajapari Hallbäck-Olli Hällfors, joiden otteista TuToa vastaan voi lukea ottelun jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle