Ottelu oli alusta loppuun fyysistä ja vahvaa kamppailua kiekosta. Molemmat maalivahdit olivat hyvin esillä. 18-vuotias Joonas Korpisalo keräsi 19 torjuntaa, jonka joukossa oli muutama huippupelastus. Keravalaisten maalia vartioinut Aaro Peltonen keräsi 33 torjuntaa ja kehut vierasjoukkueen päävalmentajalta Pekka Kangasalustalta.
- Sen päivän kun näkisi, että Peltonen ei pelaisi meitä vastaan. Tuntuu että se onnistuu aina meitä vastaan, Kangasalusta kehui.
Keravalaisten päävalmentaja Sami Ranta toivoi joukkueeltaan yksinkertaisempaa peliä.
- Vähän tyydyttiin siihen, mitä K-Vantaa meille jätti. Ei menty ihan sinne maalille niin hanakasti, mitä olisin toivonut sen 60 minuuttia. Mentiin välillä maalille ja välillä himmailtiin, kun yksinkertainen ratkaisu olisi ollut paikallaan, Ranta kommentoi.
Ensimmäisessä erässä riitti vauhtia
Ottelu lähti käyntiin kovalla vauhdilla. Petteri Lindbohm otti heti avausminuutilla kahden minuutin rangaistuksen väkivaltaisuudesta. K-Vantaa pelasi kuitenkin hyvää alivoimaa purkaen kiekon useaan otteeseen pois alueeltaan.
Rangaistuksen päätyttyä Lindbohm pääsi läpiajoon suoraan jäähyaitiosta. Suora laukaus pysähtyi Peltoseen ja Lindbohmin pääsi vielä paluukiekkoon ja sai sutaistua kiekon jonnekkin Peltosen suojuksiin. Tuomarit tarkastivat tilanteen vielä videolta, eikä kiekko ollut maalissa.
Ei mennyt kuin muutama minuutti ja vantaalaisten maalitilanne tarkastettiin taas videolta, kun Saku Salmela purjehti komeasti koko kentän läpi ja laukaus jäi jälleen Peltosen suojusten alle. Tässäkään tilanteessa kiekko ei mennyt maaliviivan yli.
Lohipaidat pääsivät vielä erän aikana kertaalleen ylivoimalle, mutta tehottomuus maalipaikoissa jatkui. Sen huomasi myös päävalmentaja Kangasalusta.
- Tuntuu että yhden maalin tekemiseen vaaditaan aika paljon paikkoja, Kangasalusta tuumi.
Maalihanat aukesi toisessa erässä
Toisessa erässä tasainen vääntö jatkui. Ajassa 25.10 vantaalaisten Jani-Petteri Helenius ajoi HCK:n Antti Iivaria selkään laidan lähellä. Hän sai tilanteesta 5+20 minuuttia. Myös kotijoukkueen Nikke Kettukangas lähti kaksiminuuttiselle väkivaltaisuudesta.
Tasavajaalla pelatessa K-Vantaa siirtyi ottelussa 0-1 johtoon. Joni Haverinen tälläsi viivasta ja laukaus meni maaliin HCK-puolustajan luistimen kautta.
Tunteet kuumenivat ottelun puolivälin jälkeen, kun isäntien Kettukangas joutui jäähylle laitataklauksesta. Hän sai kahden minuutin lisäksi 10 minuutin käytösrangaistuksen. Vantaalaisten ylivoima pyöri lähes koko jäähyn ajan HCK:n päädyssä ilman kunnollisia maalipaikkoja.
Kotijoukkue tasoitti puntit reilu kolme minuuttia ennen toisen erän päätöstä. Kesken joukkueiden vaihtamisen HCK pääsi 3-1 hyökkäykseen ja Mikko Siren laukoi kiekon napakasti yläkulmaan. Syöttöpisteet Timo Kuuluvaiselle ja juuri jatkosopimuksen HCK:n kanssa sorvanneelle Olli Korkeavuorelle.
HCK sai erän lopussa vielä tilaisuuden yrittää johtomaalin tekoa, kun lohipaitojen Sami Kautto sai 2+10 minuutia selästä taklaamisesta. Johtomaalin metsästys loppui jo puolen minuutin jälkeen Georgi Pogodin-Aleksejevin ottaessa turhan huitomisjäähyn.
Kolmannessa erässä tahkottiin pääosin Keravalaisten kenttäpuoliskolla. HCK puolusti viisaasti ja uhrautuvasti.
Lohipaidat saivat kuitenkin palkinnon yrityksestään, kun Aleksi Rekonen käänsi ylivoimalla kiekon kulmasta B-pisteiden väliin liukuneelle puolustaja Lindbohmille, jolla oli aikaa lataa ranteella sydämensä kyllyydestä kiekon ohi Peltosen.
Aleksi Mustonen laukoi kiekon vielä tyhjään HCK-maaliin ajassa 58.11.
Kangasalusta oli melko tyytyväinen suojattiensa pelaamiseen.
- Nämä on aina ympäripyöreitä otteluita ollut tänä vuonna Keravaa vastaan. Pystyttiin kuitenkin rauhoittumaan siinä heidän tasoitusmaalin jälkeen ja viimeinen erä oli ihan maalikasta pelaamista. Ihan ok suoritus ja voitto nyt tietenkin lämmittää.
Huomiseen revanssipeliin Vantaalaisia vastaan HCK menetti Juuso Forsströmin ja Jesse Urosen, jotka putosivat pelistä pois toisessa erässä.
- Huomenna taas uusi mahdollisuus ja koitetaan jostain löytää vielä neljä kenttää kasaan, Ranta pyöritteli.