Odotettavissa oli kuuma, tasainen ja laadukas ottelu sarjataulukosta sijalta neljä löytyneen kotijoukkue Hokin ja sarja kakkosena iltaan lähteneen Sportin välillä. Laadukas ja kuuma ottelu olikin, ja tasainenkin puoleen väliin saakka.
Ensimmäinen erä edettiin hyvin tasaisissa merkeissä, molempien joukkueiden ollessa aktiivisia ja energisiä. Ottelussa nähtiin vauhdikasta peliä ja kovia taklauksia, joka sytytti niin molemmat joukkueet, kuin yleisönkin perjantai-illan huumaan.
Ensimmäisen erän tasaisuudesta huolimatta tauolle lähdettiin Hokin 2-0 johdossa. Hokki siirtyi 1-0 johtoon jo reilun kolmen ja puolen minuutin kohdalla, kun Sakari Manninen ja Riku Toivo pelasivat kiekon Ville Määtälle, jonka laukaus yllätti poikittaisliikkeeseen joutuneen Joonatan Iilahden.
Toisen maalinsa Hokki rakensi ylivoimalla Ari Gröndahlin istuessa 2+2 minuutin jäähyään. Sport näytti selvittävän tilanteen ja puolusti tiiviisti, kunnes Veli-Antti Leinonen löysi itsensä yksin kiekon kanssa ja ampui kiekon ranteella ohi Iilahden. Syöttöpisteet merkittiin Veikko Karppiselle ja Joonas Huoviselle.
Kotijoukkue nousujohteinen pelissään
Maalittomassa toisessa erässä nähtiin kaksi hyvää joukkuetta. Erona oli, että ottelun edetessä kotijoukkue otti hallintaa enemmän ja enemmän itselleen ja vieraat taas alkoivat laantua ja erityisesti menettämään hermokontrolliaan. Kotijoukkue Hokki tuntui sitoutuneemmalta ja uhrautuvammalta joukkueelta.
- Nousujohteinen peli, joka kehittyi koko ajan. Toiseen erään teimme hiukan taktisia muutoksia ja saimme tiettyjä asioita eliminoitua suhteessa vastustajaan, analysoi tyytyväinen Hokki-valmentaja Petri Mattila.
Hyvän hengen päälle saanut kajaanilaisryhmä aloitti kolmannen erän vahvasti ja yleisö hurrasi 3-0 maalia, kun erä oli edennyt reilu neljä minuuttia. Hokki pääsi omasta päästä vastaiskuun kahdella yhtä vastaan. Ville Eskelinen nousi rohkeasti ylös ja malttoi pitää kiekkoa tarpeeksi kauan ja antoi syötön Teemu Hutulle, joka ohittaa Sport-vahti Iilahden jo kolmannen kerran. Toisena syöttäjänä oli Veli-Antti Leinonen (1+1).
Sport sai tilaisuutensa tulla takaisin peliin mukaan reilu minuutti maalin jälkeen ylivoimalla. Ylivoima tuhraantui kuitenkin hyvin nopeasti Erik Riskan jäähyyn. Tämä enteili Sportin selkärangan katkeamista ja lopullisesti se tapahtui kun Hokin Joonas Huovinen (1+1) punnersi itsensä mailaviidakon läpi ja kaatuessaan huitaisi kiekon ilmasta maaliin.
Hermokontrollin lopullinen pettäminen
Kolmannessa erässä Sport oli pelillisesti pelkkä vastaantulija. Pelaajien tunteet kuumenivat ja ensin Viktor Fagerhed haastoi Jarkko Heikkisen tappeluun ja molemmat joutuivatkin jäähylle. Heti perään jäähylle joutuivat Niko Tuhkanen ja Ville Määttä. Erityisen kuumana käynyt Erik Riska hölmöili itselleen väkivaltaisuusjäähyn. Näin ollen viisi miestä joutui jäähylle vain reilussa minuutissa.
Vaikka Hokin neljällä kolmea vastaan pelattu ylivoima oli ottelun parasta ylivoimapeliä, ei maalia nähty. Kotijoukkue hallitsi vahvasti ja pian jäähyn loppumisen jälkeen Jesse Häkkinen viimeisteli loppunumerot 5-0 Aleksi Sillanpään ja vieraita tehokkaasti kuumentaneen Jevgeni Fofanovin syötöistä. Erik Riskan väkivaltaisuusjäähy ja Sportin toimihenkilön pieni käytösrangaistus olivat loppusilaus vaasalaisten totaaliselle romahdukselle.
- Kolmannessa erässä meillä pysyi pää kylmänä ja kestimme ne tilanteet mitä tuli. 5-0 on komea voitto, siitä ei ole kahta sanaa. Parempi joukkue voitti tänään, tiivisti Petri Mattila illan lopullisen ratkaisun.
- Huomenna jatketaan, tyytyi vieraiden Pasi Räsänen kommentoimaan, eikä suostunut useasta yrityksestä huolimatta antamaan enempää mielipiteitään julki.
Yksi ottelun suurimpia hahmoja oli jo kauden seitsemännen nollapelinsä pelannut Teemu Seppänen. Maalivahti itse oli pelin jälkeen varsin vaatimattomalla linjalla tärkeistä torjunnoista huolimatta.
- Ihan hyvin on kulkenut viimeaikoina. Joukkueenakin olemme parantaneet ja tänään oli oikeastaan aika helppo peli, Seppänen kommentoi nollapeliään, johon tarvittiin 26 torjuntaa.
Joukkuuet kohtaavat uudelleen heti lauantaina, tällä kertaa Vaasassa.