Pudotuspelejä kaksi vuotta turhaan odottanutta kajaanilaisyleisöä on hemmoteltu jokseenkin paljon viime aikoina. Toinen kotivoitto putkeen tarkoittaa sitä, että Kajaanissa nähdään pudotuspelikiekkoa vielä ainakin yhden pelin verran, kun sarja on katkolla jommallekummalle maanantaina. Torstai-illan perusteella ei olisi ihme, vaikka herkkua ammennettaisiin vielä maaliskuun puolellakin.
Maalin tai kahden peleiksi tiistaista kohtaamista lukuun ottamatta kehkeytyneen sarjan neljäs kohtaaminen oli juoneltaan selvästi kaksijakoinen. Avauserässä jyrän alle jäänyt KooKoo heräsi pelaamaan vasta päätöserässä, mutta ei päässyt maalia lähemmäs.
– Pelaamme jokaista ottelua selkä seinää vasten, ja tähän otteluun lähdimme pelaamaan viimeistä kotiottelua sillä asenteella, ettemme mieti tulevaisuutta ja kaikkemme jätämme kaukaloon. Hyvän suorituksen kautta saimme nyt lisää elämää, Petri Mattila kuvaili.
Elämän jatkumisen taustalla oli myös viime Kajaanin-kohtaamisessa framille noussut ylivoimapelaaminen. Ratkaisijat löytyivät tällä kertaa terävimmän kärjen takaa. Maalinteossa nimittäin kunnostui rikkovan roolin ohella myös runkosarjassa silloin tällöin onnistunut neloskenttä, jonka jokainen jäsen onnistui ohittamaan KooKoo-vahti Mikkö Rämön.
– Hokki oli tänä iltana työteliäs, nälkäinen ja liikkui paremmin sekä pelasi liigatason ylivoimaa. Halusimme väkisellä tehdä ottelun itsellemme hankalaksi ja istuimme jäähyllä. Loppuviimein saimme jonkin irtokiekonkin, mutta emme oikein päässeet kiekkoon eikä pomppinutkaan, Juha Juujärvi summasi.
Rehtiys ennen kaikkea
Sarjan neljännen taiston alla uumoiltin ruutitynnyrin räjähtämispisteen olevan lähellä. Varsin siistinä pysnyt taisto sai kuitenkin mielenkiintoisen käänteen Jevgeni Fofanovin 3-0-maalin jälkeen.
Maaliaan hillitysti Rämön maalin nurkille tuulettamaan jäänyt Fofanov räksytti verbaalisesti sen verran taitavasti, että pääsi harjoittamaan sanataituruuttaan jäähypenkin puolelle kymmeneksi minuutiksi. Vastaavasta tilanteesta Kouvolassa ilman jäähyä selvisi KooKoo-hyökkääjä Jesse Lustberg.
Valmentajien ennen sarjan alkua kuuluttama rehtiys on kuitenkin molempien käskijöiden mukaan säilynyt. Juujärven mukaan aiheeseen on kiinnitetty aivan liikaa huomiota. Molemmat toivovat, että miehestä saa ottaa mittaa jatkossakin.
– Joitain tilanteita pitää ehkä kelata videolta. Pääsääntöisesti kaikki on mennyt pudotuspeleille ominaisessa hengessä, eikä ylilyöntejä ole tapahtunut, Mattiila veisteli ihmetellen kuitenkin Fofanoville langetettua käytösrangaistusta.
Ottelussa todellakin saatiin pelata – niin miestä kuin kiekkoa. KooKoolle yhtä kakkosta lukuun ottamatta aiheesta tuomitut kaksiminuuttiset olivat kuitenkin kohtalokkaita Hokin onnistuessa ylivoimalla Jesse Häkkisen, Aleksi Sillanpään ja Jevgeni Fofanovin toimesta.
– Jälleen pitää todeta, että ratkaisimme tavaramerkkimme avulla. Tämän illan perusteella piti miettiä, että miksi ihmeessä en ole koko kautta peluuttanut ylivoimapelissä neloskenttäämme, Mattila hauskuutti.
KooKoo-leirissä hauskuutta ei liene liiemmin ilmoilla välkehtinyt. Ennakkosuosikkina sarjaan lähteneiden kouvolalaisten omissa käsissä olevan sarjan viidennessä ottelussa mennään jo astetta isommilla panoksilla.
Sarjan ensimmäinen murtopallo olisi kuitenkin Hokille melkoinen yllätys.