Jukurit ahdingosta triplamestariksi

MESTIS / Raportti
Mestiksen finaalisarja huipentui Mikkelin Kalevankankaalla 4298 katsojan edessä aina jatkoerään asti. Jukurit näytti vahvan henkisen kanttinsa ja nousi kahden tappion jälkeen mestariksi vieden viimeisen ottelun lukemin 2-1 (0-0, 1-0, 0-1, 1-0).

Viides finaali oli hermoja raastavan tasainen vääntö kahden tasavahvan joukkueen välillä loppuun asti. Henkinen yliote oli kuitenkin jo Jukurien puolella, kun he kykenivät nousemaan kahden tappion ahdingosta tasoihin. Ottelun resepti koostui jälleen tutuista aineksista. Tarkka puolustuspeli hyvällä maalivahtipelillä höystettynä oli molempien lähtökohtana. Hyökkäyspään pyöritystäkin välillä nähtiin, mutta parhaat paikat rakentuivat pääasiassa terävistä vastahyökkäyksistä.

Jukureilla oli avaimet ratkaista ottelu moneen kertaan jo varsinaisella peliajalla Kiekko-Vantaan sorruttua varsinkin toisessa erässä jäähyilyyn. Tuomari Tom Laaksosen pilli oli hieman kohmeessa aiemmissa mittelöissä, mutta tänään herne pyöri vinhasti. Jukureita kuitenkin vaivasi jälleen tuttu tehottomuus maalipaikoissa. Kiekko-Vantaan tilanteet olivat jälleen vaarallisemman näköisiä, mutta huikeassa vireessä olleet maalivahdit pitivät maalit vähissä.

Varmistellen liikkeelle

Hieman vaisuksi jäänyttä avauserää leimasi todella tarkka peli molemmilta. Virheitä vältettiin liiankin tarkasti hyökkäyspelin kustannuksella.
Jo ensimmäisellä minuutilla oli kotijoukkueen lopulta sankariksi nousseella kaksikolla Petri Lehtonen-Antti Laakso tilaisuus avata ottelun maalitili. Maalivahti Joni Hallikainen kuitenkin peitti tarkasti Lehtosen kudin.
Parin minuutin jälkeen joutuivat Juha-Pekka Hytönen ja Jukka Hakkarainen jäähylle keskinäisestä nahistelusta. Tasavajaalla oli molemmilla joukkueilla tilaisuutensa. Ensin pääsi Lehtonen lataamaan hyvältä paikalta pommin kohti Hallikaista, mutta kiekko viuhui maalin yli. Hannu Väisänen taas kiersi vahvasti Jukurimaalia ja terävän laukaisun Tommi Nikkilä onnistui pelastamaan. Seitsemän peliminuutin jälkeen oli kotijoukkueen pudotuspelien parhaalla pistemiehellä Samuli Piiroisella tilaisuus kaataa kylmää vettä vantaalaisten niskaan. Piiroinen purjehti vieraiden puolustuksen läpi, mutta ratkaisevalla hetkellä tarvittu nosto rystyltä epäonnistui.

Erän puolivälin jälkeen kotijoukkueen neloskenttä järjesti ensimmäisen näkyvämmän mylläkän Hallikaisen silmikon alle. Marko Tauriainen ja Miro Laitinen pääsivät muutaman kerran sohaisemaan, mutta Hallikainen piti maalinsa puhtaana.
Ensimmäinen ylivoima syntyi kotijoukkueelle Matias Schantzin jäähyn ansiosta. Tänään heikosti toiminut kotijoukkueen ylivoima oli kuitenkin vaisua kiekon siirtelyä, eikä kunnon paikkoihin päästy. Heti jäähyn päätyttyä Schantz karkasi Väisäsen ja Pete Suonpään kanssa 3-1 -ylivoimahyökkäykseen Tommi Kovasen jäätyä alimmaksi kotijoukkueen pelaajaksi. Suonpään laukauksen Nikkilä onnistui kuitenkin jälleen torjumaan. Erän viimeisellä minuutilla myös Kiekko-Vantaa pääsi kokeilemaan ylivoimapeliään. Tommi Hannuksella olikin paikkansa maalin edustalla, mutta Nikkilä torjui varmasti.

Jukurit iski ja tuhlasi

Toinen erä oli selkeästi kotijoukkueen hallintaa ja maalitilikin aukesi ansaitusti.
Erä alkoi kuitenkin vieraiden ylivoimalla Matti Kuusiston istuessa vielä boxissa. Teemu Kuusistolla ja Ilari Filppulalla olikin oivat tilaisuutensa avausmaaliin, mutta molempien Nikkilää päin suuntautuneet laukaukset eivät löytäneet tietään verkkoon.
Avausmaali syntyi ajassa 23:43 Juha-Pekka Hytösen lavasta. Tommi Kovanen avasi tarkalla pystysyötöllä kiekon suoraan Hytösen lapaan, joka karkasi läpiajoon ja lirutti kiekon matalalla laukauksella ohi Hallikaisen.

Erän puolivälissä Lehtonen ja Laakso olivat jälleen pahanteossa. Tuomo Jormakan istuessa jäähyllä kaksikko karkasi ylivoimahyökkäykseen, mutta lopulta Lehtosen yritys kiertää Hallikainen epäonnistui ja numerot säilyivät. Pian äskeisen jälkeen Mikko Hakkarainen tarjoili Pasi Järviselle maukkaan laukaisupaikan, mutta Järvisen huono laukaus ei tuottanut Hallikaiselle ongelmia.
Erän lopulla Kiekko-Vantaa sortui peräti neljään jäähyyn ja Jukurit sai painetta vieraiden päätyyn. Muutamaa heppoista laukausta lukuun ottamatta ylivoima oli jälleen tehotonta siirtelyä. Erätauolle siirryttäessä istui jo kolme vantaalaista tuomittujen penkillä ja kahvikupin ääressä uskottiinkin kotijoukkueen listivän vieraat heti päätöserän alussa.

Ei pidä nuolaista..

Kotijoukkueen ylivoima ei erän alussa kuitenkaan tarjoillut runsaalle kotiyleisölle liiemmin ilon hetkiä. Suonpään jäähy vielä jatkoi vieraiden ahdinkoa, mutta ihailtavan tarkkaa alivoimapeliä esittänyt Kiekko-Vantaa ei päästänyt Jukureita karkaamaan. Vantaan tähdet; Filppula ja Kuusisto sen sijaan olivat lähellä tasoitusta viiden minuutin jälkeen. Nikkilän heittäytyminen kuitenkin piti vielä kotijoukkueen johtoasemissa. Lisämaaleja toivonut kotiyleisö näki erän alkupuolella Niko Kantelisen ja Samuli Piiroisen hyvät tilanteet ylivoimahyökkäysten päätteeksi, mutta erän loppua kohden Jukurit siirtyi puolustusasemiin.

Jukurit todellakin vaihtoi aseitaan erän puolivälissä ja lahjoitti ohjaimet vieraille. Kotiyleisöä piinasi tuskastuttavan hitaasti edenneet sekunnit pelikellossa ja Kiekko-Vantaan jatkuvat hyökkäykset Jukurien päätyyn. Filppula järjestelikin Väisäselle paikan heti erän puolivälin jälkeen, mutta vielä eivät vieraiden kannatusjoukkojen liput liehuneet. Jukurien tilanne muuttui entistä piinaavammaksi Ville Hyrkäksen harmittavaan aikaan saamansa jäähyn ansiosta. Kiekko-Vantaan saama ote tuottikin pian tulosta. Suonpäällä olikin heti ylivoiman alussa tilaisuus Hakkaraisen syötöstä iskeä tasoitus, mutta ajassa 55:24 punavalo vihdoin paloi Nikkilän selän takana. Filppulan siniseltä ampuneen laukauksen Suonpää ohjasi ohi Nikkilän ja tilanne oli tasan.
Jukurit ryhdistäytyi tasoituksesta ja painosti vimmatusti erän lopun. Maaliin asti kiekkoa ei kuitenkaan saatu ja edessä häämötti jälleen jatkoerä.

Puuha-Pete räjäytti Kalevankankaan

Tasainen finaalisarja sai siis ansaitsemansa päätökseen, kun tasatilanteessa päädyttiin mestaria leipomaan jatkoerässä. Kiekko-Vantaa aloitti jatkoerän huimalla painostuksella ja tilanteita sateli Nikkilän maalille. Jo ensimmäisellä minuutilla Väisäsen hirmuveto b-pisteiden välistä viuhahti päätyplexiin. Seuraavalla minuutilla oli Filppula lähellä läpiajoa, mutta Nikkilä tuli maalistaan hieman vastaan ja tökkäsi kiekon sivuun.
Vieraiden maali roikkui ilmassa ja meinasi olla täyttä totta ajassa 62:52, kun Tuomas Nikoskelaisen tarkka laukaus oli sujahtaa Nikkilän kainalosta verkkoon. Myös kenttämestarilla oli olla osuus finaalijuhlissa, sillä Filppulan avopaikka avautui päätyplexin raudasta kimmonneesta kiekosta. Nikkilä kuitenkin piti kotijoukkuetta pystyssä hädän hetkillä.

Kotijoukkue alkoi vähitellen saada juonesta kiinni ja seitsemän minuutin jälkeen luisteltiin jo vieraidenkin päädyssä. Tuomo Jormakka oli karata läpiajoon Kovasen tarkasta avauksesta, mutta kiekko pyörähti ratkaisevalla hetkellä Jormakan mailasta. Seuraavalla minuutilla Tero Koponen vei kahville Tuomas Heinrichsin ja pääsi hyvää laukaisupaikkaan. Hallikainen kuitenkin kesti ja jännitys jatkui.
Kaikki ottelut kuitenkin päättyvät joskus ja toisen oli määrä tänään juhlia. Jukurien juhlat alkoivat ajassa 69:04 kun Ville Hyrkäs karkasi Lehtonen-Laakso -kaksikon kanssa ylivoimahyökkäykseen. Laakson syötöstä Lehtonen pääsi niittaamaan b-pisteeltä kudin Hallikaisen ohi ylänurkkaan ja huutomyrsky Kalevankankaalla oli valmis alkamaan.

Jukurit korjasi mestaruuden aiempia vuosia tasaisempien ottelusarjojen jälkeen. Hermes ja Sport tarjosivat jo kovan vastuksen, mutta joukkueen todellinen iskukyky punnittiin vasta Kiekko-Vantaata vastaan, kun kahden ensimmäisen ottelun jälkeen oli aika nousta takaa-ajoon. Joukkueen henkinen kantti oli lopulta rautaa ja Kiekko-Vantaa joutui taipumaan kolmasti.

Mestareista ei tällä kertaa noussut esiin yhtä tärkeitä ratkaisijoita hyökkäyspäässä kuin edellisvuosina, vaan vahvuudet löytyivätkin lähinnä alakerrasta. Tommi Nikkilä oli jälleen avainpelaaja ja piti joukkuetta usein pystyssä uinahdusten hetkillä. Huikeasti peliaikaa keränneet Tommi Kovanen ja Pasi Järvinen olivat puolustuksen runkona ja useiden maalienkin arkkitehtejä. Kiekko-Vantaan kalusto rakentui kirkkaammista tähdistä, joista varmaankin osa kiekkoilee jo ensi kaudella rahakkaammilla areenoilla. Taitavista yksilöistä rakentunut vantaalaisryhmä ei kuitenkaan joukkueena löytänyt yhteistä säveltä aivan Jukurien tapaan ja ottelusarjan ratkaisut tapahtuivatkin korvien välissä.

Viimeisessä koitoksessa Jukurit väänsi vieraat nurin pitkälti henkisen yliotteen ansiosta. Kokemuksella oli varmaankin myös osansa, kun ratkaisumaalin rakentaneet Lehtonen ja Laakso juhlivat jo kolmatta mestaruutta Jukurien paidassa. Muita triplamestareita pelaajista ovat Mikko Hakkarainen, Niko Kantelinen, Marko Tauriainen, Tommi Kovanen, Tuomo Jormakka ja Esa Hämäläinen.

Kiekko-Vantaan valmentaja Jarmo Kauppi jakoi tunnustusta myös mikkeliläisyleisölle.

- Jukurit oli juuri tuon maalin verran parempi.

- Pääsimme jo nuolaisemaan mestaruutta, mutta se oli ennenaikaista.

- Täytyy kiittää mikkeliläisyleisöä reilusta kannustuksesta, joka antoi lopulta suosionosoituksensa myös meille.

- Täytyy myös toivoa, että tämä joukkue säilyisi mahdollisimman ehjänä ensi kauteen. Ehkä 5-6 pelaajaa kuitenkin lähtee SM-Liigaan.

Kotijoukkueen mestarivalmentaja Risto Dufvan oli aluksi vaikea löytää sanoja kuvaamaan tunnelmia.

- Legendaarista!

- Hopea oli reilun puolen minuutin päässä, mutta nyt on mahtavat tunnelmat.

- Näiden joukkueiden välillä ei juuri tasoeroa ollut. Jokuhan nämä ottelusarjat aina voittaa ja tällä kertaa se ero tuli henkiseltä puolelta.

Kentälliset



Jukurit

Sipiläinen-Koponen-Piiroinen

Hytönen-Hakkarainen-Kantelinen

Jormakka-Lehtonen-Laakso

Siren-Tauriainen-Laitinen

Kiiskinen-Ahvenainen

Kovanen-Hämäläinen

Järvinen-Hyrkäs

Kallioinen-Kuusisto

Nikkilä (Vähäsalo)

Kiekko-Vantaa

Kuusisto-Suonpää-Linnonmaa

Filppula-Hannus-Väisänen

Löfman-Nikoskelainen-Pajuluoma

Ekholm-Pietiläinen-Pitkäjärvi

Puranen-Kainulainen

Hakkarainen-Schantz

Kauppinen-Kiiski

Heinrichs-Rönnberg

Hallikainen (Strömberg)

» Lähetä palautetta toimitukselle