Siipirikkoinen TUTO väänsi maukkaaseen voittoon

MESTIS / Raportti
TUTO-kapteeni Anssi Virkki iski kaksi täysosumaa lauantaina.
Kuva © Timo Savela
Mestiksessä vankasti kahdeksan parhaan sakissa porskuttava K-Vantaa sekä pudotuspelien kotietupaikasta vääntävä TUTO iskivät yhteen lauantaina Vantaalla. Kohtaaminen oli joukkueille jo peräti kauden seitsemäs voittojen ollessa turkulaisten hyväksi 4-2.

Siipirikkoinen turkulaisnippu löytyi ennen iltaa sarjataulukosta vasta viidenneltä sijalta K-Vantaan miehittäessä kahdeksatta tilaa. Lohipaidoilla oli allaan upea 5-4-voitto sarjakärki KooKoosta, turkulaiset sen sijaan kärsivät edellisessä taistossaan LeKille nöyryyttävän 0-3-tappion.

Lauantainen kamppailu sai vauhdikkaan alun, kun etenkin TUTO sai luotua vaarallisia maalipaikkoja.

Koko illan ajan kentän parhaimmistoa oli kuusi liigapeliä tehoin 0+1 pelannut Hannu Kuru. TUTO-nuorukainen saikin hyvästä yrityksestä palkinnon jo avauserässä maalin merkeissä. Toni Jalo kaivoi aloitusvoiton ja Kuru iski kauden viidennen osumansa p-pisteiden välistä loistavalta laukaisupaikalta.

Vaikka lohipaitojen Jere Laine tasoittikin ylivoimalla ensimmäisen erän puolivälin jälkeen, pääsi viime kauden pronssijoukkue erätauolle kahden maalin johdossa. TUTO-kapteeni Anssi Virkki otti roolia iskemällä kaksi täysosumaa ennen ensimmäistä erätaukoa.

Avauserä oli siinä mielessä outo, että TUTOn maalivahti Kimmo Meriläinen joutui torjumaan peräti 14 kertaa Jani Kauton selvittyä isäntien maalilla vain kahdeksalla torjunnalla lukemien ollessa kuitenkin 1-3 vieraille. K-Vantaan viimeistely oli kuitenkin heikkoa ja maalipaikat kuivuivat liian usein kasaan.

Pelilliset voimasuhteet muuttuivat

Jos TUTO oli avauserän alussa pirteä, aloitti isäntäjoukkue toisen erän erittäin vahvasti. Lohipaitojen parhaat paikat siunaantuivat Iikka Kangasniemelle ja Oskari Hämäläiselle.

Tällä kaudella Kaapo Kähkösen varjoon jäänyt Meriläinen oli kuitenkin turkulaisten maalilla mainiossa iskussa. Kaiken kaikkiaan koko TUTOn alakerta toimi lauantaina vankasti. Etenkin nuorten maailmanmestari Mikko Lehtonen esiintyi jäätävän varmasti ykköspakkiparissa Teemu Vuorisalon kanssa.

K-Vantaa oli toisessa erässä kuskin paikalla rakennettuaan toistuvasti kelpo tontteja. Viimeistely kuitenkin ontui pahemman kerran ja joukkue sai maistaa lopulta katkeraa kalkkia.

Pahasti laukauksissa kiekkoa pomputellut Kautto oli voimaton Mikko Laineen räväyttäessä aivan erän lopulla TUTOn jo 1-4 karkumatkalle. Viime kaudella Jukureita edustanut Laine painoi kiekon vastustamattomasti yläpeltiin röyhkeän nousunsa päätteeksi.

TUTO passivoitui viimeisessä erässä

Hyville maalipaikoille lauantaina päässyt Oskari Hämäläinen iski Laineen ja Valtteri Heikkilän upeasta esityöstä K-Vantaalle 2-4-kavennuksen välittömästi kolmannen erän alkuun.

Kotiyleisönsä edessä pelannut lohipaitainen miehistö oli lauantaina varsin yritteliäs ja pirteä hyökkäyspäässä, mutta puolustus ja maalivahtipeli olivat tukkoista. Vantaalaisveskari Kautto oli kaukana tasostaan, vaikka hän esimerkiksi torjuikin päätösminuuteilla Jalon läpiajon upeasti.

Kolmannessa erässä syntynyt Hämäläisen kauden toinen maali oli lopulta laiha lohtu K-Vantaalle. Loppuminuuteilla vierasjoukkue vaikutti hieman passivoituneen hyökkäyspelissä ja K-Vantaa sai muutaman tilaisuuden iskeä vielä kavennuksen ilman maalivahtia. Paine ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ja Jalo iski viimeisen naulan tyhjään rysään loppulukemien ollessa 2-5 turkulaisten hyväksi.

TUTOlla riittää maalintekijöitä - ylivoima tukossa

Ennen iltaa moni saattoi kuvitella TUTOn kärsivän tehottomuudesta pistepörssin kärkinimen Tuukka Pulliaisen ja vitosen Timo Pärssisen oltua sivussa. Heidän lisäksi tällä kaudella 11 osumaa iskenyt Oskari Lehtinen on lainalla Ässien liigamiehistössä.

Turkulaisten maalimäärästä miesten puuttumista ei todellakaan voi päätellä. Ylivoima tylyllä vierasjoukkueella oli kuitenkin pahasti jumissa, sillä neljästä mahdollisuudesta TUTO ei hyödyntänyt yhtäkään.

K-Vantaan kuluvan vuoden toinen peli on ohjelmassa ensi keskiviikkona Lempäälässä LeKin vieraana. Hienon vierasvoiton napanneen TUTOn kausi puolestaan jatkuu samana päivänä KeuPan isäntänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle