Arkkivihollisten taisto jäi vähämaaliseksi

MESTIS / Raportti
Jesse Rohtla oli jatkoajalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Kuva © Timo Savela
Kouvolan Sumulaaksossa käytiin arkkivihollisten taisto, kun KooKoo isännöi Jukureita. Vähämaalinen ottelu päättyi lopulta vierailijoiden jatkoaikavoittoon lukemin 1-2 (0-1, 0-0, 1-0, 0-1).

Avauserän perusteella peli oli kehkeytyä katsojien kannalta varsin puuduttavaksi, kun maalipaikat olivat harvassa. Vähämaalinen ottelu venyi lopulta jatkoajalle, jossa ratkaisijan viitan harteilleen nappasi Jukureiden Jesse Rohtla. Hyökkääjä oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun ottelussa vahvoja otteita esittänyt Kristian Järvinen torjui Juha-Petteri Purolinnan laukauksen eteensä.

Jatkoaikavoiton myötä Jukurit nousi sarjataulukossa Hokin ohi viidenneksi ja kiri eron kolmantena olevaan KooKoohon kolmeen pisteeseen.

Jukurit otti kuskin paikan

Itse ottelun alku oli odotettua vaisumpi, mitä näiden joukkueiden välillä on totuttu näkemään. Avauserässä tuli selvästi esille tuomarien salliva linja, joka pysyi jämäkästi läpi ottelun. KooKoo oli kiekollisesti niskan päällä erässä, mutta maalipaikkoja se ei silti montaa saanut luotua, kuten ei myöskään vierailijat.

— Ensimmäisessä erässä meillä oli kova kiekkokontrolli ja hallinta, jos miettii sitä, kummalla kiekko oli. Se ei toisaalta realisoitunut meillä, kun me ei päästy asian ytimeen: ei ammuttu tarpeeksi eikä menty maalille, KooKoo-luotsi Juha Juujärvi harmitteli.

Jukurit siirtyi johtoon kuin varkain pienen pyörityksen jälkeen, kun Toni Hyvärinen pääsi b-pisteeltä laukomaan KooKoo-pelaajan jalan kautta lukemiksi 0-1. Vierasjoukkue sai maalista pienen lisäbuustin pelaamiseensa hetkeksi.

Avauserän lopulla kotijoukkue pääsi pyörittämään ylivoimaa, mutta juonekkuudesta huolimatta Tadeas Galanskyn maali pysyi puhtaana.

Maaliton toinen erä

KooKoo pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla, mutta jäähyn jälkeen Jukurit pääsivät ylivoimalle, kun oranssimustilla oli liikaa kenttäpelaajia jäällä. Jäähyn jälkeen KooKoolla oli pahoja vaikeuksia päästä takaisin peliin mukaan.

Vierailijat pystyivät tukkimaan keskialueen hyvin ja vahva karvauspeli tuotti KooKoo-puolustukselle harmaita hiuksia tasaisin väliajoin. Eräiltä oranssimustilta puolustajilta puuttui myös rohkeus mennä taklauksen alle hakemaan kiekkoa. KooKoo myös vaiketti pelaamistaan muun muassa harhasyötöillä.

— Toinen erä oli meiltä paras tänä iltana. Siinä päästiin pelin päälle ja saatiin luotua niin ylivoimalla kuin tasakentin iso määrä tilanteita, totesi Jukureiden päävalmentaja Jarno Pikkarainen.

Kotijoukkueen päävalmentaja Juujärvi oli odotetusti pettynyt joukkueensa toisen erän esitykseen.

— Toisessa erässä Jukurit loi osan paikoistaan hyvällä pelaamisellaan, ja toinen mokoma me lahjoitettiin antamalla kiekkoja, Juujärvi sadatteli.

— Toki siihen vaikuttaa vastustajan puolustaminen, mutta teimme kardinaalivirheitä henkilökohtaisella tasolla: harhasyöttöjä, kiekonmenetyksiä ja sitä kautta ote meni täysin vierailijalle, KooKoo-käskyttäjä jatkoi.

Vierasjoukkue hallitsi kenttätapahtumia toisessa erässä melko pitkälti, mutta maalivahti Järvisen torjunnat ja tolpat pitivät KooKoon vielä pelissä mukana.

— Loistava maalivahtipeli! Okei, olihan se ensimmäinen maali vähän halvahko, jonka Jukurit teki, mutta Järvinen näytti taistelijan elkeitä, kokosi itsensä ja pelasi loistavan toisen erän, hehkutti Juujärvi.

KooKoo ei antautunut

Kotijoukkue oli päätöserään muuttanut ketjukoostumuksia. Muun muassa Aatu Hämäläinen siirrettiin kakkosketjusta nelosketjuun ja tilalle nostettiin Timo-Pekka Heikkinen.

Muutokset kannattivat, sillä KooKoo tasoitti ottelun ennen kuin minuuttiakaan oli ehtinyt kolmatta erää kulua. Kotijoukkueen kultakypärä Jan-Mikael Juutilainen laukoi maalin takaa tulleesta syötöstä kiekon Galanskyn jalkovälistä maaliin. Näppärän syötön ja esityön maaliin antoi juurikin kakkosketjuun nostettu Heikkinen.

KooKoo tuli päätöserään paljon paremmalla jalalla ja taistelutahdolla kuin toiseen erään, ja Jukurit olikin jollain tavalla helisemässä. Hyvä momentum kuitenkin katosi, kun vierailijat pääsivät pelaamaan reilun minuutin kahden miehen ylivoimalla.

— Sen seurauksena, kun KooKoon tasoitus tuli erän alkuun, vastustaja sai hyvän energian siitä mukaan, ja jouduttiin vähän puolustustaisteluun, harmitteli Pikkarainen.

Ensiksi Jari Kauppila paikkasi kiekonmenetystään jäähyn arvoisesti, ja hetken päästä SaiPa-laina Samuli Piipponen ohjasi oranssimustan laivan vielä syvemmille vesille poikittaisella mailalla. Ylivoima oli kuitenkin Jukureilta melkoisen kesyä, ja KooKoon alivoimamiehistö hoiti hommansa erittäin mallikkaasti ja saikin kotiyleisöltä ansaitut aplodit.

— Jäähyjen kautta peli tasoittui loppua kohti, ja meillä oli omat hetket siinä loppupuolella, Jukurit-luotsi pohdiskeli.

Erän lopulla myös kotijoukkueella oli mahdollisuus niputtaa ottelu ylivoimalla, kun Purolinna lunasti kakkosen kampituksesta. Maaleja ei kuitenkaan varsinaisella peliajalla enempää nähty, vaan jatkoajalla Rohtla hoiti vierailijoille kaksi maukasta vieraspistettä.

— Se, että oltiin 5-3-alivoimalla tällaisessa pelissä niin se oli kahden sattuman summa. Loistava taistelu meiltä alivoimalla ja hankittiin sitten vielä ylivoima siihen. Siinä oli paikka niitata kolmen pisteen voitto, muttei siinä tänään onnistuttu, kotijoukkueen päävalmentaja pähkäili.

KooKoo pelaa seuraavan ottelunsa perjantaina kotonaan Vaasan Sportia vastaan. Jukurit kohtaa samana päivänä Mikkelissä Tappara-väritteisen Lempäälän Kisan.

» Lähetä palautetta toimitukselle