Kotijoukkue oli unohtanut lauantaisen selkäsaunansa Vaasassa ja muisteli sen sijaan perjantain tärkeää LeKi-voittoa. Molemmille joukkueille illan kamppailu oli merkittävä sarjatilanteen kannalta. Jukurit menetti sarjajohtonsa, kun taas isäntä TUTO harppasi ylöspäin taulukossa. Kun vielä Kupittaan jäällä nähtiin pitkästä aikaa Anrei Hakulinen ja maalivahti Tommi Virtanen, oli ainekset hyvälle kiekkoillalle valmiit.
Jo ensimmäisen erän alussa saatiin makua minkälaisesta illasta on kyse. Mikkeliläiset joutuivat heti pelaamaan vajaalla, kun taas TUTO pääsi pyörittämään ylivoimaansa. Tämän jälkeen jäähyiltiin vuorotellen ja vierailijoilla oli hienoinen ote pelistä. Ennen avausmaalia paras maalipaikka siunaantui TUTOn Markku Vuorisalolle, joka ei kuitenkaan vielä päässyt murskaamaan kuparista.
Mikkeliläisvieraat aloittivat maalitehtailun ensimmäisen erän loppupuolella. Koko erän ajan vaarallisia vastahyökkäyksiään väläytellyt Jukurit pääsivät iskemään kolmella kahta vastaan ja Tobias Salmelainen iski kiekon maaliin Jere Ölanderin luistimen kautta maaliin. Pitkän loukkaantumisen jälkeen maalille palannut Virtanen oli voimaton.
Jäähyt kostautuvat
Toinen erä alkoi samoissa merkeissä kuin ensimmäinenkin. Jukurit jatkoivat jäähyilyään ja TUTO pyöritti tehottomasti ylivoimaansa. Jäähyjen välissä vierailijat jatkoivat väläyttelyään ja varsinkin vastaiskut olivat vaarallisia. Seuraavan maalin teki kuitenkin isännät. Tasoitusmaalin isänä toimi Jaakko Pelkonen, joka pääsi iskemään kiekon verkkoon Kai Tillasen torjuntojen jälkeen.
Toisessa erässä tapahtui myös koko ottelun kääntänyt jäähy. Vierailijoiden kultakypärä Jesperi Piitulainen sai pelirangaistuksen laitataklauksesta ja TUTO pääsi pelaamaan lisää ylivoimaa jo valmiiksi alivoimalla pelaamisesta väsynyttä vastustajaansa vastaan. Kun viiden minuutin alivoimaan lisättiin vielä Lauri Taipaluksen kahden minuutin jäähy pelin viivyttämisesta, ei Jukurien alivoima enää kestänyt.
Aki Keinänen pääsi iskemään isännät johtoon ensimmäisen kerran ottelussa kahden miehen ylivoimalla. Vielä ennen erän loppua Markus Laine iski siniviivalta lukemiksi 3-1 ja vierailijoiden selkäranka oli isketty poikki. Kolmannessa erässä voittomaalin tekijä Keinänen antoi vielä mahdollisuuden Jukureille tulla peliin mukaan ottaessaa pelirangaistuksen väkivaltaisuudesta. Peluri yritti etsiä itselleen väkisin tappelukaveria, mutta kun toinen ei syty tuloksena oli vain ulosajo ja viiden minuutin ylivoima vieraille.
Jos Jukureiden ilta meni jäähyillessä, niin se jatkoi samoin ylivoimallaan. Iiro Memonen otti turhan estämisjäähyn ja osa ylivoimasta suli siihen. Loppuerä mentiin tasaisissa merkeissä, tosin mikkeliläisten kiri tyrehtyi huonoihin ratkaisuihin ja hosumiseen. Myös väsymys tuntui painavan vierailjoiden jaloissa. Kun lopuksi Markus Laine iski vielä illan toisen maalinsa koko ykkösketjun hienon pelin jälkeen, olivat loppunumerot valmiit.