Topit
Schenn, Tarasenko ja Schwartz ahnehtivat yhteensä 11 tehopistettä
Brayden Schenn ja Vladimir Tarasenko saalistivat molemmat kaksi maalia ja kaksi syöttöpistettä St. Louis Bluesin kaataessa Edmonton Oilersin lukemin 8−3. Edellä mainitun kaksikon ohella Jaden Schwartz hoiti oman osuutensa tehoilusta lyömällä pöytään tehot 1+2.
Schwartzin maali oli hänen NHL-uransa 100:s, ja Schenn paranteli tehoiltansa myötä uransa pisteputkiennätystä. Schenn on päässyt pisteille nyt kahdeksassa perättäisessä ottelussaan.
Ben Bishop kesti Canadiensin loppurynnistyksen
Ben Bishop pysäytti kiekon 29 kertaa Dallas Starsin kohdatessa kotonaan Montreal Canadiensin. Erityisen tärkeiksi Bishopin torjunnat muodostuivat ottelun viimeisessä erässä, kun Canadiens haki epätoivoisesti tasoitusosumaa ensin viidellä neljää vastaan ja myöhemmin ilman maalivahtia.
Bishop jäi kuitenkin ison kiitoksen velkaa puolustaja Stephen Johnsille, joka esti ottelun lopussa täysin varman maalin nappaamalla kiekon lapaansa täsmälleen maaliviivan päältä.
Jason Spezza saamassa pelin juonesta kiinni
Alkukauden varjojen mailla vaellellut ja siten entistä vähemmälle vastuulle jäänyt Starsin Jason Spezza on osoittamassa virkoamisen merkkejä. Spezzan kiekollisena tekemät järkevät ratkaisut sekä peliä edistävät syötöt antoivat lupauksia paremmasta jatkosta.
Ottelun voittomaalin takoneella veteraanilla oli mahdollisuutensa useampiinkin tehopisteisiin, mutta tällä kertaa ketjukavereiden tehottomuus maalipaikoissa pakotti tyytymään yhteen maaliin. Esimerkiksi Aleksandr Radulov sai luvan nauttia Spezzan ovelasta tarjoilusta, mutta ei päässyt tänä iltana tolppaa lähemmäksi onnistumista.
Flopit
Flyersin erikoistilannepelaamisessa parantamisen varaa
Philadelphia Flyers taipui kotonaan Vancouver Canucksille maalein 2−5, mikä johtui pitkälti kotijoukkueen erikoistilannepelaamisen sakkaamisesta. Siinä missä Flyers ei onnistunut hyödyntämään kahta sille tarjoutunutta ylivoimamahdollisuutta, rankaisi Canucks isäntien passiivista alivoimaneliötä kahdesti kolmesta yrityksestä.
Brock Boeserin ja Sven Bärtschin ylivoimamaalien myötä Canucks johti ottelua jo 4−1, eikä Flyers enää onnistunut kuromaan tätä välimatkaa umpeen.
Cam Talbotin pikainen Missourin-visiitti
Oilers-vahti Cam Talbotin ottelun aloitusta Bluesia vastaan ei tehty liian helpoksi, sillä jo ensimmäinen maalille asti päässyt laukaus otti ikävän kimmokkeen maalin edestä luistelleen Oilers-kippari Connor McDavidin mailasta tuloksena illan avausosuma. Juuri paremmaksi Talbotin ilta ei siitä muuttunut, sillä nelisen minuuttia myöhemmin Dmitrij Jaskinin pienestä kulmasta lähettämä − joskin hyvin tarkasti etukulmaan tähdätty − laukaus pääsi yllättämään hänet.
Tämä riitti Talbotille, joka luisteli vaihtoon tilillään yksi torjunta kolmesta laukauksesta.