Jokerit piti Ässiä pilkkanaan

LIIGA / Raportti
Ilari Filppula alisti Ässiä.
Kuva © Tomi Hänninen
Vaikka loppulukemat 3–1 saattavatkin antaa kuvan suhteellisen tasaisesta pelistä, oli Jokerit Ässille keskiviikkona tyly isäntä. Kun helsinkiläisjoukkue sai toisessa erässä hyökkäyspelinsä kulkemaan täysillä sylintereillä, ei sitä pysäyttänyt enää mikään. Lukemat säilyivät Ässien kannalta siedettävinä lähinnä kotijoukkueen tehottomuuden ja maalivahti Antti Raannan ansiosta.

Jokerit ja Ässät aloittivat keskiviikon ottelunsa uneliaasti. Avauserän ainoaksi tilastomerkinnäksi jäi Jiri Veistolan kaksiminuuttinen, eikä kenttätapahtumiakaan liiemmin ollut.

Toisessa erässä tahti muuttui, kun Jokerit sai hyökkäyspelinsä käyntiin. Kotijoukkueen ykkösketju latoi kymmeneen minuuttiin kolme komeaa osumaa. Paikkoja Jokereilla riitti, mutta ne jäivät sen osalta ottelun ainoiksi.

– Kaverilla maalivahti oli erinomainen. Siinä olisi voinut räpätä useammankin maalin, totesi Jokerien päävalmentaja Tomi Lämsä.

Ottelun avausmaalin viimeisteli Steve Moses, mutta sitä olivat rakentamassa myös hänen ketjukaverinsa Ilari Filppula ja Teuvo Teräväinen. Filppula käynnisti tilanteen, kun hän jätti pienessä tilassa kiekon hyökkäyssiniviivalla Erik Karlssonille. Puolustaja löysi laidasta Teräväisen, joka syötti takaisin Filppulalle. Tämä eteni laukaisusektoriin ja siirsi poikittain Mosesille, joka sai laukoa suoraan syötöstä kauden kuudennen täysosumansa.

Vanhempi Filppula pelipäällä

Maalin jälkeen Jokerit jatkoi pyöritystään Ässien päädyssä niin vakuuttavasti, että Karri Kivi päätti käyttää aikalisänsä. Ässäluotsi myönsi, ettei hänen joukkueestaan ollut haastamaan isäntiään.

– Kyllä Jokerit oli kieltämättä tänään vahva. Voi härskisti sanoa, että (Stephen) Dixonin ketju oli ainoa, joka pystyi tänään luomaan jotain ja painimaan tasapäisesti vastustajan ryhmän kanssa, Kivi mietiskeli.

– Muuten olimme aika lapasia. Emme viime vuonna olleet millään Hesan reissulla näin alistuneita.

Illan toisen maalinsa Jokerit-ykkönen teki ylivoimalla, kun Michael Ryan istui jäähyaitiossa. Peli ehti pyöriä ässäpäädyssä vain 13 sekuntia, kun Teräväinen kurvasi maalin takaa keskelle Ässien alivoimanelikkoa ja ohjasi Filppulan kovan syötön Antti Raannan taakse.

Toisella kerralla Jokerit tarvitsi ylivoima-aikaa vain kaksi sekuntia ennen kuin kiekko oli jälleen maalissa. Riku Hahl voitti B-pistealoituksen ja Filppulan lyöntilaukaus yllätti Raannan.

– Hyvä peli, olimme mielestäni parempia koko ajan, Filppula näki.

– Viime vuonna taisimme yhden pisteen saada Ässiltä koko kauden aikana. Se oli iso teema tänään, että lähdimme tavoittelemaan kolmen pisteen voittoa. Onnistuimme siinä juuri niin kuin piti.

Kavennusmaali ei heiluttanut kotijoukkuetta

Jokerit jatkoi yksipuolista näytöstään myös ottelun kolmannessa erässä. Maalipaikkoja joukkue rakensi huiman määrän, mutta viimeistely oli vaikeaa.

Kesken kotijoukkueen mylläkän Sami Mutanen pääsi karkaamaan suoraan vaihtoaitiosta läpi. Esa Lindell roikkui Ässien nelosketjun laiturin kintereillä, muttei pystynyt pysäyttämään tätä. Kun jokerivahti Eero Kilpeläinenkin pelasi itsensä ulos tilanteesta, pääsi Mutanen kaventamaan helposti.

Vaikka nollapeli jäi Kilpeläiselle haaveeksi ja joukkueiden välinen ero lopulta kahteen maaliin, hallitsi Jokerit ottelua loppuun asti. Lämsä näki yhdeksi syyksi ylivoimaiseen esitykseen vastustajan aktiivisuuden.

– Ässät tuli kuitenkin pelaamaan. Tässä on ollut muutama joukkue, joka on seissyt keskialueella ja tehnyt tosi vaikeaksi pelaamisen, jokerivalmentaja puhisi.

– Tänään saimme pelin auki. Pystyimme hyökkäämään hyvin ja sitä kautta puolustuskin oli jämäkkää, kun oli sen aika.

Karri Kivi nosti joukkueestaan esiin maalivahti Raannan lisäksi kolmospakkiparinsa Patrik ParkkonenMiko Malkamäki.

– Kolmas hyvä peli heiltä putkeen, päävalmentaja kiitteli.

– Muuten ei riittänyt tänään yksinkertaisesti mihinkään, Kivi päätti.

Molemmat joukkueet jatkavat pelejään perjantaina ja lauantaina. Jokerit kohtaa ensin kotonaan ja sitten vieraissa Pelicansin, Ässät puolestaan Tapparan.

» Lähetä palautetta toimitukselle