Toisen erän suoritus riitti voittoon

LIIGA / Raportti
Tappara ei antanut Lukon yllättää toistamiseen.
Kuva © Anette Naroma - http://anskun.net
Tampereella lauantai-illan kunniaksi iskivät yhteen Tappara ja Lukko. Kotijoukkue otti kolme tärkeää sarjapistettä itselleen 3-2-voitollaan, vaikka tekikin pelistä jännittävän turhien jäähyjen takia.

Tappara ja Lukko kohtasivat toisen kerran viikon sisään. Pelipaikkana oli edellisen ottelun tapaan Tampereen Hakametsän jäähalli. Viikko sitten voittanut Lukko oli selkeä vastaantulija Tapparan kovan prässin keskellä. Vaikka ottelun loppulukemat lopulta menivätkin vain yhden maalin erolla kotijoukkueelle, ei ottelun voittajasta ollut mitään epäselvyyttä.

Monijakoisen kamppailun ratkaisu tapahtui jo toisessa erässä, jossa isäntäjoukkue takoi kolme kiekkoa ohi Lukko-vahti Petri Vehasen. Tappara oli tehokas niin ylivoimalla, tasakentällisin kuin alivoimallakin.

Lukko pelasi varsin flegmaattisesti omassa päässään Tapparan toisessa ja kolmannessa maalissa. Suurimpana syntipukkina tilanteissa oli Lukko-puolustaja Ryan Caldwell, joka seurasikin kolmannen erän vaihtoaition puolelta.

Vierasjoukkue kehitti kolmannen erän loppuhetkillä vielä pienimuotoisen kirin, mutta peliaika ei lopulta riittänyt tasoitusmaalin tekoon.

Tasaista taaperrusta

Ensimmäinen erä oli pelitilanteiltaan varsin tasainen. Molemmat pyrkivät sumputtamaan keskialueen ja onnistuivatkin tässä aika mukavasti. Yksittäisiä tekopaikkoja syntyi muutamia molempiin päihin, mutta maalivahdit hoitivat hommansa ammattimaisesti.

Kotijoukkueesta hyökkääjä Olli Palola pääsi kaksikin kertaa kokeilemaan Vehasen torjuntavirettä, mutta maali jäi tekemättä. Vierasjoukkueesta paras paikka siunaantui Teemu Nurmelle, mutta Tappara-vahti Juha Metsola oli ohittamaton.

Erän lopulla kotijoukkue sai enemmän otetta pelistä Nurmen kahden jäähyn ansiosta. Erätauolle poistuttiin kuitenkin maalittomassa tilanteessa.

Toisen erä alku oli heti kohtalokas vierasjoukkueelle. Hyökkääjä Juhani Jasu purki kiekon paineettomassa tilanteessa suoraan katsomoon ja näin Tappara pääsi yrittämään maalia kahden miehen ylivoimalla Nurmen istuessa toista kakkostaan.

Pitkään ei aikaa mennyt hukkaan, kun punalamppu paloi ensimmäisen kerran Vehasen selän takana. Upean syöttöketjun päätti Aleksander Barkov Vehasen ollessa voimaton.

Vierasjoukkueen peli meni tästä maalista täysin sekaisin ja Tappara hallitsi tapahtumia suvereenisti. Kuvaavaa kotijoukkueen hallinnalle oli, että Lukolla oli suuria vaikeuksia päästä edes keskiviivan yli muuta kuin purkukiekon voimin.

Kuusi minuuttia ensimmäisen maalin jälkeen keskushyökkääjä Jarno Koskirannan ketju sahasi Lukon puolustuksen täysin levälleen ja ottelun toinen maali oli tosiasia.

Ottelun voittomaaliksi jäänyttä kolmatta osumaa jouduttiin odottelemaan muutama minuutti lisää. Lukon ylivoimapeli oli kaikkea muuta kuin ylivoimaa ja Jukka Peltola käytti Caldwellin lepsuuden hyväkseen iskemällä vanhanaikaisella kiekon ohi tilanteesta hölmistyneen Vehasen.

Lukolla oli erässä tasan yksi maalintekopaikka, vaikka tilastojen mukaan Metsola torjui enemmän kiekkoja.

Ylikuorma hyydytti

Kolmannessa erässä vieraiden päävalmentaja Risto Dufva tiivisti kokoonpanoaan kolmeen ketjuun sekä viiteen puolustajaan. Erän alku meni Tapparan hallitessa tapahtumia, eikä Lukko saanut kunnon kiriä aikaiseksi.

Kun vierasjoukkue oli selvittänyt kaksi jäähyään, otteluun saatiin vielä pieni jännitysmomentti. Lukko-hyökkääjä Janne Keränen viimeisteli vieraiden avausmaalin ja näin peliin tuli annos intensiivisyyttä lisää.

Kotijoukkueen puolustaja Tuukka Mäntylä hommasi itsensä kaksi kertaa jäähyaitioon antaakseen Lukolle enemmän mahdollisuuksia maalintekoon. Toisella kerralla Lukko onnistuikin ja näin oli vierasjoukkue enää maalin jäljessä.

Viimeiset kolme minuuttia Lukko pelasi kahden ketjun voimin, mutta tasoitusmaali jäi tekemättä. Epätasainen peluutus maksoi paljon voimavaroja joukkueen kärkimiehiltä ja Tappara taisteli voiton ilman paniikkia.

Joukkueilla on edessään seuraavaksi paikallispelit. Tappara kohtaa tulevana keskiviikkona Ilveksen ja Lukko puolestaan kohtaa kotikaukalossaan tulevana perjantaina Ässät.

» Lähetä palautetta toimitukselle