Molempien joukkueiden peli lähti takkuillen käyntiin. Helsinkiläisillä oli aika ajoin vaikeuksia siirtyä omalta alueeltaan jyväskyläläisten päätyyn hyökkäysalueelle. Hyökkäykset hajosivat usein viimeistään vierasjoukkueen siniviivalle rikkonaisen ja kurittoman hyökkäyksen johdosta. Illan ottelussa IFK:n pelikirja tuntui olleen mallia : ”Kaikki maalille, nyt!”
Myöskään hallitsevan Suomen mestarin No Smoking Teamin otteissa ei ollut järin kehumista. Jyväskyläläisten otteet illan pelissä olivat harvinaisen tylsiä. JYPin suurin ongelma oli ”me ollaan jo hävitty tää peli”- asenne.
Pelin ensimmäinen maali nähtiin ajassa 07.39, kun IFK siirtyi johtoon Arttu Luttisen osumalla. Syöttäjinä olivat Joakim Eriksson ja Roope Talaja. Maali oli Luttisen kauden viides. Yhteensä Luttinen on iskenyt kiekon verkkoon SM-liigaurallaan 114 kertaa.
IFK sai avausmaalista selvästi lisäpontta peliin, koska loppuerä pyöri enemmän tai vähemmän JYPin maalinedustalla.
JYP kuitenkin tasoitti pelin ajassa 11.03, kun ensimmäistä SM-liigakauttaan pelaava Ramzi Abid siirsi kiekon maaliin. Abidin maalista syöttöpisteet merkattiin Ossi Louhivaaralle ja Eric Perrinille. Maali meni pitkälti Joni Ortion piikkiin. Ortio vahti maalinkulmaa laiskasti, jolloin Abid sai pujoteltua kiekon näppärästi maaliin. Maali jäi JYPin ainoaksi.
Kova, kovempi, IFK
Jotakin selvästi tapahtui ensimmäisen ja toisen erän välisellä erätauolla. IFK oli selvästi herännyt peliin mukaan, toisin kuin vierasjoukkue JYP. Helsinkiläiset ottivat toisessa erässä isännän eleet ja onnistuivat rakentamaan heti erän alkuun kaksi hyvin vaarallista maalipaikkaa, joista toisesta tuli palkintona IFK:n 2-1-osuma. IFK:n voittomaalin viimeisteli erittäin hyvän pelin pelannut Ilari Melart Erikssonin syötöstä.
Vastoin kaikkia odotuksia ottelun mielenkiintoisin hahmo oli ilman muuta Ilari Melart. Melart on kehittynyt viime kaudesta huimasti eteenpäin, eikä paikka EHT-turnauksesta irronnut vain puhumalla. Melartilla oli taustallaan myös näyttöä. Tyhmyyksien jäätyä Melartilla saattaa olla paikka myös isommissa liigoissa.
IFK:n mestaruuskaudella mukana ollut, mutta sen jälkeen Lahden Pelicansiin ja lopulta JYPiin siirtynyt Max Wärn pelleili itsensä jäähylle toisen erän alkupuoliskon aikana. Entiset joukkuekaverit rankaisivat tästä kovalla kädellä, kun IFK:n illan hahmo Melart tykitti kiekon maaliin Markus Granlundin ja Ville Peltosen syötöstä, siirtäen pelin lukemiin 3-1.
Ottelu oli Melartin uralla merkkipaalu, sillä Melart teki kymmenennen SM-liigamaalinsa.
Myös IFK-legenda Kimmo Kuhta pelasi erittäin hyvän pelin. Apina on nyt lopullisesti karistettu niskasta, ja ketsuppipullon korkki on auennut. Kuhta loi erittäin monta hyvää paikkaa illan ottelussa.
Kolmas erä kului pitkälti saman kaavan mukaan kuin ensimmäinenkin erä. Peli aaltoili päästä päähän, eikä kumpikaan joukkue tuntunut saavan mitään aikaan, kunnes Markus Granlund viimeisteli taululle lukemat 4-1 Toni Söderholmin syötöstä.
IFK:n tuore ulkomaalaisvahvistus Corey Elkins ei illan ottelussa pelannut, koska kansainvälistä pelilupaa ei ollut ehditty saada ajoissa.
Voitosta huolimatta ahdistuneen oloinen IFK:n luotsi Pasi Sormunen kuvaili ottelua seuraavasti:
- Parhaita kotipelejä mitä ollaan pelattu.
JYPin valmentaja Jyrki Aho kuvaili oman joukkueensa peliä heikoksi.
- Maalit menivät liian helposti sisään, hän valitteli.