K-Laser testaa sarjakärjen iskua
Kuntokäyrät
KooKoon kuntokäyrä on tällä hetkellä huippukuosissa. Joukkueen huikea 15 ottelun voittoputki koki kolauksen maanantaina sarjan kärkikamppailussa Jukureita vastaan. Tuossa ottelussa pisteet menivät jakoon, kun ratkaisua jouduttiin hakemaan voittolaukauskilpailusta. Mikkeliläiset olivat siinä vahvempia vieden mukanaan kaksi pistettä. KooKoon edellistä tappiota saa tilastoista hakea aina marraskuun lopulta saakka, jolloin D Team vei voiton jatkoajalla.
K-Laserilla on vahva peli keskiviikolta alla. Tuolloin kaatui jo kiroukselta tuntunut Hokki joukkeiden runkosarjan viidennessä kohtaamisessa. Muilla kerroilla Hokki on onnistunut voittamaan, mutta K-Laserin pelivire oli keskiviikkona kohdillaan kaikin puolin.
– Meillä on tässä takana aika pitkä putki, jonka aikana on pelattu tiiviisti ja keskitytty ottelutapahtumiin. Nyt joukkue veti pari päivää happea ja torstai aamuna taas harjoiteltiin. Uskon, että joukkue on huomenna energiaa täynnä. Laser on hyvä ja pelityyliltään hyvin kärppämäinen joukkue, KooKoon valmentaja Petri Mattila kertoi.
Joukkueet ovat kohdanneet jo kolmesti kuluvan runkosarjan aikana. Ensimmäisten kahden ottelun voitot K-Laser otti nimiinsä, mutta edellisessä kohtaamisessa Oulussa joulukuun alussa KooKoo otti täyden potin lukemin 3-5.
Ratkaisun paikat
KooKoolla maalivahti- ja puolustuspelaaminen toimii. Jokainen kulloinkin jäällä oleva viisikko puolustaa nöyrästi ja ei anna yhtään tilaa saati liiemmin aikaakaan kiekolliselle vastustajalle. KooKoolle ei juuri helppoja maaleja tällä hetkellä sen myötä tehdä.
KooKoon vahva pelaaminen perustuu hyvään ja aktiiviseen liikkumiseen - hyökkääjät tarjoavat koko ajan pakeille itseään pelattavaksi, joten hyökkäykset lähtevät nopeasti eteenpäin ja suunta on aina maalille, eikä kulmiin.
K-Laserin peli-ilmeessä on nähtävissä vahva voitontahto sekä taisteluvalmius. Joukkueen viisikkopelaaminen on tällä hetkellä hyvin tiivistä ja omassa päässä jokainen pelaa uhrautuvasti. Myös suoraviivaisuutta sekä röyhkeyttä on saatu hyökkäykseen.
Perjantaina erityisessä valokeilassa on erikoistilannepelaaminen, kun kaukalossa kohtaavat sarjan tämän hetken kaksi vahvinta ali- ja ylivoimajoukkuetta. Molempien joukkueiden ylivoima on tuhoisaa ja sen on moni vastustaja saanut kokea. Alivoimat puolestaan hoidetaan huolella. Tämän myötä myös maalivahdit nousevat entistä suurempaan rooliin.
Kokoonpanot
KooKoon riveistä varmuudella poissa ovat aivotärähdyksen viime perjantain D Team -pelissä saanut Ville-Vesa Vainiola sekä polvivammasta kärsivä Miikka Jouhkimainen.
K-Laser lähtenee Kouvolaan keskiviikkoisella kokoonpanolla.