Seitsemän kertaa ennen lauantaita Mestiksessä kohdanneet joukkueet ovat pelanneet keskinäiset ottelunsa kukkopaitojen hallinnassa. Viime kaudella pisteet menivät Kouvolaan KooKoon kolmen voiton ja yhden tasapelin myötä 7-1. Tämän kauden kolmesta aiemmasta kamppailusta pisteet ovat menneet KooKoolle 4-2. Marraskuussa Hokki onnistui ensimmäistä kertaa KooKoon kaadossa kun pisteet jäivät Kajaaniin lukemin 3-2.
Hokki ei ole onnistunut nappaamaan pistettäkään Kouvolasta. Tällä kaudella se on kuitenkin ollut kohtuullisen lähellä, johdettuaan peliä avauserän jälkeen. Kotimatkalle joukkue joutui kuitenkin lähtemään maalin tappio niskassaan. Ennakkoon ajateltuna asialla ei ole suurempaa merkitystä, sillä pelit Kouvolassa ovat olleet pikkuasioista kiinni.
Valmentaja Vladimir Kolekin mukaan Hokki lähtee taistelemaan Kouvolaan paremmasta sarjasijoituksesta. Kolek näkee myös Hokilla olevan mahdollisuutensa voittoon.
- Lähdemme Kouvolaan taistelemaan, että sijoituksemme parantuisi. Viides tai neljäs sija on tavoitteemme runkosarjan tavoitteemme. Näemme sitten lauantaina mihin pystymme. Emme ole vielä voittaneet vierasottelua Kouvolassa, joten pelistä tulee varmasti kova, mutta meillä on mielestäni hyvä mahdollisuus voittoon, Kolek sanoo.
- Kouvolassa pelaamme eri pelisysteemillä kuin mitä pelasimme Ahmoja vastaan torstaina. Toivon, että onnistumme toisella systeemillä, Kolek jatkaa.
Myös puolustaja Mikko Palomäki näkee ottelun tärkeänä Hokille.
- Kouvolan ottelu olisi tärkeää voittaa. Silloin säilyttäisimme mahdollisuuden viidenteen sijaan, Palomäki sanoo.
Edellisellä Kouvolan vierailulla tunteet kävivät kuumina puolin ja toisin avauserässä sattuneen taklauksen johdosta. Hokki-vahti Jaakko Huhti irtosi yllättäen maaliltaan avaamaan peliä ja isäntien Joose Lipponen rymisteli vauhdilla päin Huhtia. Lipposelle kaksiminuuttinen, Huhdille aivotärähdys. Avauserän jälkeen Huhti jäi koppiin oksentelemaan. Molemmat valmentajat kävivät pelin jälkeen kuumina. Miten käy tulevana lauantaina? Pelaako Huhti maalissa Kouvolassa vai annetaanko kakkosveskari Lauri Rämetille peliaikaa? Huhdin kanssa kolaroinut Lipponen ei lauantaina pelaa loukkaantumisensa takia.
KooKoo voitolla neljännelle paikalle
KooKoolla on lauantain kamppailussa mahdollisuus kohentaa sarjasijoitustaan pykälällä, sillä voitto Hokista nostaisi kouvolalaiset maalieron turvin ohi neljättä paikkaa tällä hetkellä pitävän Sportin. Sport on pelannut ottelun enemmän kuin KooKoo ja Hokki ja on kaksi pistettä Kookoon ja neljä pistettä Hokin edellä.
Hokki puolestaan säilyy kuudentena riippumatta lauantai-illan ottelun tuloksesta, sillä vaikka joukkue nousisikin voittonsa ansiosta tasapisteisiin KooKoon kanssa, on kouvolalaisilla huomattavasti parempi maaliero kuin Hokilla. KooKoon maaliero on 25 maalia plussalla Hokin maalieron ollessa +7.
Merkille pantavaa on KooKoon vähäinen päästettyjen maalien määrä: joukkueen verkkoon on isketty 41 ottelun aikana vain 88 maalia. Lukema on kolmanneksi vähiten koko sarjassa ja kertoo siitä, että maalivahti Jaakko Suomalaisen kausi on ollut erittäin onnistunut.
Suomalainen on vartioinut kukkopaitojen maalia 38 ottelussa huikealla torjuntaprosentilla 93,44. Miehen taakse on tehty vain 1,96 maalia pelattua tuntia kohden. Vastustajan verkkoa KooKoo on heiluttanut 113 kertaa. Hokki on osunut maalipuiden 121 kertaa. Päästettyjä maaleja on 114.
Hokki sivuaa omaa Mestis-ennätystään, jos se onnistuu nappaamaan pisteenkin lauantaina. Joukkueella on kasassa 47 pistettä kun neljä ottelua on vielä pelaamatta. Viime kauden runkosarjassa Hokki saalisti kuudenteen sijaan oikeuttavat 48 pistettä.
Molemmat joukkueet lähtevät otteluun voitto alla. KooKoo kaatoi torstain kierroksella Forssassa paikallisen Palloseuran lukemin 1-2 ja kasvatti peräkkäisten voitto-otteluiden putken kolmeen. Hokki puolestaan voitti Ahmat kotonaan televisiokameroiden edessä maalein 4-1 ja katkaisi kahden ottelun tappioputkensa.
KooKoo ei ole mitenkään erityisen kova kotijoukkue. 21 kotiottelustaan joukkue on saalistanut 25 pistettä, mikä on yhdeksänneksi paras kotisaldo Mestis-joukkueista. Kotiotteluiden maaliero on joukkueella kahdeksan maalia plussan puolella 55 tehdyn ja 47 päästetyn maalin ansiosta.
Hokki puolestaan ei ole suuremmin juhlinut vierasotteluissaan. 20 vierasottelusta joukkue on saalistanut 17 pistettä, seitsemänneksi eniten Mestiksessä. Vieraskaukaloissa Hokki on osunut vastustajan maaliin 51 kertaa. Omissa on soinut 66 kertaa, joten maaliero on 15 maalia pakkasen puolella.
Molemmilla muutama poissaolija
Sekä KooKoon että Hokin miehistöstä puuttuu muutama pelaaja. Isänniltä puuttuu melkoisella varmuudella kolme kovaa ällää hyökkäyskalustosta. Jalkavammaiset Ossi Louhivaara ja Joose Lipponen ovat varmuudella sivussa, lisäksi rannevammaa jo viiden pelin ajan potenut Eero Lajunen puuttunee kokoonpanosta. Joukkue saa kuitenkin kasaan täydet hyökkäysketjut hyvin suurella todennäköisyydellä. Lipposen poissaollessa keskushyökkääjiä on vain kolme.
Hokin miesvajaus näkyy puolustuspäässä. Poissa ovat varmuudella selkävaivainen Viron maajoukkuepuolustaja Lauri Lahesalu, ranneleikkauksesta toipuva Mikko Saavinen sekä rannevammaa poteva Ville Nissinen, jonka pelit tältä kaudelta ovat pelatut. Lahesalunkin kausi on suurella todennäköisyydellä ohi, kun taas Saavinen aloittanee jääharjoittelun jo ensi viikon aikana.
Lisäksi puolustaja Jarkko Heikkisellä on ollut pitkään ongelmia polvensa kanssa ja kauden jälkeistä leikkausta odotellessa mies pelaa pelin kerrallaan. Hokin kannalta olisi äärimmäisen tärkeää, että Heikkinen luistelisi laatikkoon myös Kouvolassa. Mies on pelannut vahvan kauden ja ampui torstain kierroksella Hokin avausmaalin, jonka lisäksi miehelle merkattiin syöttöpiste voittomaaliksi jääneen 2-1 -osuman.
Kolmen puolustajan lisäksi Hokin riveistä puuttuu loppukauden polvivammaansa paranteleva hyökkääjä Olli Piippo.
Päivitys (28.2. 13:00)
Lipponen ja Louhivaara löytyvät jääkiekkoliiton sivuillaan ilmoittamasta KooKoon kokoonpanosta. Lajunen on sen sijaan odotetusti sivussa. Hokilta puuttuu edellämainittujen pelaajien lisäksi Jani Tuppurainen, joka on hyökännyt tehokolmikossa Parén ja Mustosen kanssa.