Ässät Riksmanin verran JYPiä parempi

LIIGA / Raportti
Heino oli mukana avausmaalin tohinassa.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Viime kevään välierissä kohdanneet Ässät ja JYP väänsivät tasaisen koitoksen lauantai-illan kunniaksi. Ottelu päättyi patapaitojen 3-2-voittoon.

JYP on toistaiseksi viimeisenä joukkueena pystynyt kaivamaan vierasvoiton Porista. Välierien neljäs kohtaaminen päättyi jyväskyläläisten voittoon. Sen jälkeen Pata ei ole pysähtynyt kotikaukalossaan.

Isonmäen lauantai-illassa nähtiin kuitenkin erittäin hyvä pysäytysyritys. JYPin päävalmentaja Marko Virtanen sai ladattua joukkueeseensa kunnon taistelutahdon. Tämä näkyi erityisesti sekä ottelun alussa että viimeisten minuuttien tasoitusyrityksissä. Alkuhetket mentiin jopa vierasjoukkueen hienoisessa hallinnassa.

- Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä, totesi Virtanen.

- Ei JYP meitä yllättänyt alussa, mutta olimme siinä heitä huonompia, kertoi Ässien hyökkääjä Henri Heino.

Alun paineen jälkeen kotijoukkuekin sai pelin juonesta kiinni. Pian Jyrki Välivaaran jäähyn jälkeen Sami Mutanen survoi maalin kulmalta ottelun avausosuman. Kaivurimainen maali hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen.

Ottelun tasoituskin oli väkisin tehty maali. Kolmosketjun laituri Antti Jaatinen seurasi maalinedusruuhkan loppuun asti ja nosti kiekon ohi Juuso Riksmanin. Maalit kuvaavat hyvin ensimmäisen erän tapahtumia, sillä molemmilla joukkueilla oli taistelutahtoa enemmän kuin kiekonhallintaa.

- Kotona on ollut hyvä putki päällä, ja perjantain vierasvoitto toi tietysti lisää itseluottamusta. Alivoima on toiminut, ja samaa aggressiivisuutta ja uhrautumista pitää saada vielä viisikkopelissäkin esiin, totesi Heino.

Kahden maalin miehiä

JYP-hyökkääjä Jaatinen avasi kauden maalitehtailunsa räväkästi. Jonne Virtasen kaksiminuuttisen jälkeen jyväskyläläisjoukkue sai paineen Ässien päätyyn, ja Jaatinen pääsi iskemään illan toisen osumansa ohi voimattoman Riksmanin.

Patapaitojen tehohyökkääjä Niklas Hagman ei jäänyt Jaatista huonommaksi. Toisen erän loppuminuuteilla Tommi Taimi veti siniviivalta kohti maalia, ja Tuomas Tarkin edessä päivystänyt Hagman merkittiin tasoitusmaalin tekijäksi.

Kolmannessa erässä tarvittiin jälleen kotijoukkueen taistelutahtoa. Ennen erän puoliväliä Hagman purjehti Kamil Krepsin huippusyötön avustuksella JYP-maalille ja ujutti kiekon Tarkin selän taakse.

Maalivahdit tärkeässä roolissa

Molemmat maalivahdit pelasivat hyvän ottelun. Tarkki piti pintansa varsinkin ottelun toisessa erässä, jossa JYP oli kiistatta hetkittäin ongelmissa tasalukemista huolimatta.

Riksman-show nähtiin ottelun kolmannessa erässä. Paras paikka siunaantui JYPin edellisen ottelun voittomaalin tehneelle Ossi Louhivaaralle. Lisäksi kerran ässävahti sai viime hetkellä sudittua kiekon pois maaliviivan lähettyviltä.

- Olimme Riksmanin verran parempia, kiitteli myös Ässien päävalmentaja Pekka Virta.

- Ja tietysti Hagmanin, Virta lisäsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle