Lokakuu on Oulussa kylmä ja pimeä. Sanalla sanoen ankea. Kärppiin ankeus ei tarttunut, sillä joukkue äityi pimeyden keskellä huikeaan vireeseen. Mitä tapahtui lokakuun alussa, kun neljän ottelun tappioputki kääntyi yhtäkkiä kuukauden voittoputkeksi?
Jos käännekohtaa etsitään suurennuslasilla, niin lumipallon taputteli ja heitti alamäkeen oululaisten neloskenttä 1. lokakuuta noin kello 19:20. Kärpät oli Ässiä vastaan huonon avauserän jälkeen maalin tappiolla. Heti toisen erän alkuun nelosketju iski tauluun pari niin kovaa vaihtoa, ettei joukkueella ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata esimerkkiä. Siitä se lähti. 11 ottelun voittoputki, jolle ei näy loppua.
Palaset loksahtivat kohdalleen
Voitokkaan jakson ensimmäisessä pelissä oli jo pari selkeää muutosta. Päivää ennen ottelua tšekkifloppi David Kveton sai potkut. Kärppien maalille palasi Jussi Rynnäs ja lokakuun toinen tehoketju Mika Pyörälä-Jari Viuhkola-Toni Kähkönen kasattiin tähän peliin ensimmäisen kerran. Nämä muutokset pysäyttivät orastavan syöksykierteen.
Seuraavalla viikolla palaset loksahtivat lopullisesti kohdalleen. Ensin orpona surffaillut Ivan Huml sai vierelleen Juhamatti Aaltosen ja heti perään ketju täydentyi koko alkukauden sivussa olleella Ben Maxwellilla. Palapeli oli valmis. Ketjut loksahtivat kohdalleen täydellisesti.
Mestiksessä kauden aloittanut Saku Mäenalanen otti väkisin pelipaikan kolmosketjusta Joonas Kemppaisen ja Joonas Donskoin rinnalta. Tälläkin vitjalla oli suuri merkitys oululaisten voittokulussa. Mäenalanen pelaa ennakkoluulottomasti nuoruuden innolla ja Donskoin selässä jo vuosia kasvaneet gorillat lensivät Raksilan katsomoon lukuisten onnistumisten myötä.
Kirsikkana kakun päällä pikkupetojen neloskenttä pelaa juuri kuten nelosketjun pitääkin pelata: kovaa ja energisesti. Varsinkin laiturit Simon Suoranta ja Mikko Alikoski tekevät vahvaa työtä.
Kärppien ketjutasapaino on tällä hetkellä täydellinen ja viisikoiden rooli joukkuessa on selkeä. Kaksi ensimmäistä kenttää tekee kovaa tulosta, kolmoskenttä antaa hyvää taustatukea ja nelosketju tuo energiaa. Jokainen viisikko on myös onnistunut maalinteossa. Tähän tilanteeseen jokainen joukkue pyrkii, mutta vain harva pääsee.
Kärppien puolustus ei jää yhtään hyökkäyksen varjoon. Varsinkin kaksi ensimmäistä pakkiparia toimivat todella hyvin. Kapteeni Lasse Kukkonen on liigan ykköspuolustaja, jonka vierellä Mikko Niemelän on helppo pelata ja kehittyä. Kakkosparissa Ville Pokka on ottanut isoja askeleita eteenpäin. Pokan avauspelaaminen on nuoresta iästä huolimatta joukkueen kypsintä. Varma peruspakki Atte Ohtamaa on Pokalle lähes täydellinen pari. Kolmosparissa Ari Vallin ja Vladimir Eminger ovat ajoittain vaikeuksissa, mutta tämäkin asia korjaantunee Mikko Lehtosen palattua kokoonpanoon.
Viimeisenä muurina häärää Rynnäs. Kymmenen peliä, kymmenen voittoa, neljä nollapeliä ja torjuntaprosentti 95,26%. Tarvitseeko enempää edes sanoa? Mielestäni ei, sillä faktat kertovat kaiken oleellisen Rynnäksen tämän hetken tasosta.
Ylivoima jauhaa
Huippuvireen yksi kulmakivi on hyvä erikoistilannepelaaminen. Kärppien alivoima on koko liigan toiseksi parasta, mutta ylivoima on joukkueen todellinen helmi. Liigan ylivoimaisesti tehokkain pakkopeli on suorastaan murhaavan hyvä. Kärpät tarvitsee keskimäärin yhtä ylivoimamaalia varten vain 4,51 minuuttia.
Molemmat ylivoimaviisikot tekevät tulosta. Varsinkin Aaltosen johdolla pakkopeli on huippuvaarallista – pitkälti maajoukkuehyökkääjän henkilökohtaisen taidon ansiosta. Kakkosylivoima rakentuu Viuhkolan ja Pyörälän ympärille. Ensin mainittu jakelee syöttöjä parhaiden päiviensä veroisesti.
Molemmissa ylivoimissa kätisyydet osuvat nappiin, mikä mahdollistaa vedot suoraan syötöstä ja pitää kiekon hyvin liikkeessä. Neliön keskellä ykkösylivoimassa pelaava Kukkonen ja kakkosylivoimassa pelaava Pyörälä tekevät loistavaa työtä. Näiltä paikoilta on tehty monta maalia.
Viime kaudella pakkopelin käynnistäminen oli vielä vaikeaa, mutta nyt Kärpät saa sen vaivattomasti ja nopeasti käyntiin. Kun se saadaan pyörimään, liikkuvat pelaajat aktiivisesti, mikä vaikeuttaa entisestään vastustajan alivoimanelikon pelaamista.
Juna puksuttaa tasaisen tappavasti
Myös hyvällä onnella on suuri rooli oululaisten voittokulussa. Joukkueen hyökkäys on käytännössä täysin terve. Pakistosta puuttui melkein koko lokakuun Lehtonen, mutta muuten puolustuskin oli terve.
Erittäin todennäköistä on, ettei tilanne jatku koko kautta näin ruusuisena. Jossain vaiheessa sairastuvalle tulee potilaita ja sitten joukkue punnitaan taas uudelleen. Säilyykö hyvä vire, kun nyt balanssissa oleva ketjutasapaino järkkyy?
Se saattaa järkkyä myös muista kuin loukkaantumisista johtuen. Aaltonen voi siirtyä viikon päästä halutessaan ulkomaille. Aaltosen karkaaminen ei olisi kuitenkaan Kärpille niin suuri takaisku kuin voisi kuvitella. Iin Kovalchuck ei ole ollut aivan parhaimmillaan. Kärpissä nyt taiteileva Aaltonen ei ole täysin sama mies, joka pelasi aivan jäätävän hyvää jääkiekkoa viime keväänä MM-kisoissa. Liigassa Aaltosen pelaamisesta on kadonnut ripaus suoraviivaisuutta, jota siinä oli vielä viime keväänä. Liian usein pelaaminen menee yksinyrittämiseksi.
Toki vastapainoksi taitotaso on sitä luokkaa, että hän on jatkuva uhka vastustajalle ja vaatii erityishuomiota. Parhaimmillaan Aaltonen on liian hyvä liigaan, mutta huonona päivänä suoraviivaisuus puuttuu ja yksinyrittäminen korostuu. Ehkä Suomessa pelaaminen ja liigan vaatimustaso ei saa Aaltosesta parasta irti.
Kärppien avainpelaajat ovat Pyörälä, Kukkonen ja Rynnäs. Olisi suuri takaisku Kärpille, jos näistä yksikin joutuisi syystä tai toisesta sivuun. Kaksi lähentelisi jo katastrofia. Kukkosta ja Rynnästä on hehkutettu läpi syksyn, mutta Pyörälä on jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka panos on aivan samaa luokkaa. Tuskin on esimerkiksi täysin sattumaa, että Viuhkola sai uuden elämän juuri Pyörälän rinnalla.
Viuhkolan yllättävän korkealla suoritustasolla on suuri merkitys Kärppien hyvässä iskukyvyssä. Kaikki, allekirjoittanut mukaan lukien, eivät uskoneet konkarin pystyvän pelaamaan enää ykkös- tai kakkossentterin tontilla. Viuhkola on osoittanut väitteet vääriksi alkukauden aikana ja ottanut vahvan otteen toisen kärkiketjun keskustasta.
Joukkueen sisäinen harmonia voi rakoilla jossain vaiheessa tiettyjen pelaajien kohdalta. Julius Junttila on jo istunut paljon katsomossa. Joonas Komulaiselle avautui pelipaikka Juho Keräsen loukkaantumisen myötä, mutta säilyykö se Keräsen ollessa jälleen pelikunnossa? Junttila ja Komulainen ovat kuuluneet vakiokalustoon jo vuosia, joten kokoonpanosta tippuminen on varmasti henkisesti kova paikka. Tilanne on kuitenkin reilu. Pelisuoritukset kentällä ratkaisevat, kuten päävalmentaja Lauri Marjamäki totesi jo ennen kauden alkua.
Kärppien ongelmat ja mahdolliset uhkakuvat ovat moneen toiseen liigajoukkueeseen nähden todella pieniä. Kaikki voi kuitenkin kääntyä hetkessä, aivan kuten kääntyi neljän ottelun tappioputken vaihtuessa 11 ottelun voittoputkeen. Aaltosen mahdollinen lähtö, muutaman avainpelaajan loukkaantuminen, Marjamäen maajoukkuekuviot ja niin edelleen. Tällaiset tapahtumat saattavat tuoda mutkia matkaan.
Juuri tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, ettei Kärppiä pysäytä tällä kaudella mikään. Jos Juha Junno ehti lähettää kullankeltaisen kravattinsa jääkiekkomuseoon, joutuu hän tällä menolla keväällä kravattiostoksille.