Tuomas Suomisen pelaajasopimuksissa oli jopa selviä lainvastaisuuksia ja arvelluttavaa toimintaa työnantajan TPS:n taholta, minkä puolestaan Helsingin Sanomat toi esille SJRY:n toiminnanjohtajan Jarmo Saarelan haastattelussa. Hyökkääjän sopimuksen koeaika oli liian pitkä, koeaikaa jatkettiin välittömästi perään ja toisaalta kesän ajalta Suomiselle ei maksettu palkkaa.
Näiltä osin TPS on selvästi menetellyt väärin, eikä seuraa tai sen johtoa ole syytä puolustella. Mutta missä menee raja sen suhteen, millaisia sopimuksia työntekijä ja työnantaja keskenään voivat tehdä?
Suominen oli koko edelliskauden pelaamatta. Hän myös ehdottomasti halusi jatkaa kiekkoilijan uraansa Turussa. Hyökkääjällä oli allaan hyviä kausia TPS:ssä, mutta niistä on jo useampi vuosi aikaa. TPS tarjosi pelaajalle mahdollisuuden päästä takaisin Liigaan, eikä sillä ollut mitään velvollisuutta maksaa Suomiselle kuin sen mukaisesti, mikä hänen markkina-arvonsa on.
Mikä on pelaajan arvo, kun hän on ollut koko edelliskauden pelaamatta ja sitä edeltävän kauden saldo oli yhdeksän tehopistettä? Entä, kun samainen pelaaja vielä loukkaantuu, joskin lievästi, harjoituskauden aikana? Entäpä, kun pelaaja itse rajaa kaikki muut Liiga-seurat ulos ja haluaa tienata palkkansa vain Turussa? Ja kaiken tämän jälkeen Suominen vielä itse ilmoitti Ilta-Sanomien haastattelussa olevansa tyytyväinen saamaansa sopimukseen.
Ihmiset tekevät joka päivä työelämässään valintoja, ja heillä pitää olla vapaus tehdä näitä valintoja. Kenellekään ei pitäisi olla nokan koputtamista Suomisen ja TPS:n väliseen sopimukseen - niin kauan kuin on menetelty lain ja voimassa olevan työehtosopimuksen mukaisesti. Siltä osin, kun näin ei ole tapahtunut, tulee SJRY:n puuttuakin tapaukseen ja TPS ansaitsee kaiken silmilleen saamansa kuran.
TPS tai mikään seura ei ole työnantajana kuitenkaan velvoitettu maksamaan kenellekään parempaa palkkaa vain sen takia, että "Liiga on ammattilaissarja" tai "kyllä kiekkoilijalle pitää maksaa kunnolla". Suominen olisi voinut tarjota palveluksiaan kaikille muille 13 liigaseuralle ja useammalle Mestis-joukkueelle, mutta tietoisesti valitsi TPS:n ja heidän tarjouksensa. Jos TPS pystyy neuvottelemaan pelaajiensa kanssa seuran kannalta edullisia sopimuksia, on se ainakin taloudellisesti seuran etu.
Jos TPS:n olisi pitänyt toukokuussa sitoutua siihen, että varmasti maksavat Suomiselle 24 000 euron vuosipalkan, on hyvin todennäköistä, ettei mitään sopimusta koskaan olisi syntynytkään. Pelaajan loukkaantuminen harjoituskaudella nosti esille juuri sen riskin, jonka vuoksi hyökkääjälle ei tuollaista sopimusta annettu. Kenen etu se olisi, että osapuolet eivät olisi voineet yhdessä molemmille osapuolille käynyttä sopimusta tehdä?
Palloseura ja sen johtoporras saa tästä tapauksesta joka tapauksessa merkittävän PR-tappion - kuten sen kuuluukin, jos Jarmo Saarelan esille tuomat seikat pitävät paikkansa. TPS:n kannattajat vaativat kovaäänisesti seurajohtoa tilille pelaajansa kaltoinkohtelusta. Mutta mikä olisi ollut fanien ja median reaktio, jos loukkaantumisherkkä, uransa ehtoopuolella oleva kiekkoilija olisi saanut suoran sopimuksen, ja päätynytkin loukkaantumisten runteleman kauden jälkeen täydeksi flopiksi? Kukaan ei olisi varmasti tästä silitellyt TPS-pomojen päätä.
Toivottavasti SJRY selvittää asian perin pohjin ja laittaa sekä TPS:n että muut Liigan seurat siltä osin ruotuun, että kaikissa pelaajasopimuksissa noudatetaan sataprosenttisella varmuudella lakia ja työehtosopimusta. Sen sijaan myös Liigassa ovat voimassa markkinatalouden, työvoiman liikkuvuuden ja sopimusvapauden periaatteet, eikä näitä ole syytä ryhtyä sääntelemään tarpeettomasti.
