Laitahyökkääjän paikalla viihtyvä Rene Bourque, 32, on saanut tällä kaudella kasaan kaksi syöttöpistettä 16 NHL-ottelussa. Hänet tiputettiin AHL:n puolelle aiemmin tässä kuussa. Bourque kulki tällöin waiver-listan kautta, mutta kukaan ei pelaajaa poiminut ilmaiseksi. Kolmessa AHL-ottelussa Boueque iski kolme tehopistettä.
Bourquen NHL-ura alkoi syksyllä 2005 Blackhawksin riveistä. Ennen siirtymistään tammikuussa 2012 Canadiensiin, Bourque edusti myös Flamesia. Koko NHL-urallaan Bourque on pelannut 573 ottelua ja saanut kokoon 278 tehopistettä.
Kanadalainen Bourque solmi aikoinaan Flamesin kanssa kesällä 2010 kuusivuotisen sopimuksen, jota on yhä jäljellä käynnissä oleva sekä tuleva kausi. Sopimuksen vuosiarvo on 3,33 miljoonaa dollaria.
Kanadalaispuolustaja Bryan Allenin, 34, kauden alku venyi alavartalovamman vuoksi. Kentälle päästyään hän on saanut yhden syöttöpisteen kuudessa ottelussaan. Ennen pelaamistaan NHL:ssä, Allen haki tuntumaa AHL:stä kahden ottelun verran. Isokokoinen puolustaja varattiin kesällä 1998 Canucksiin koko varaustilaisuuden neljäntenä pelaajana.
Allen edusti hänet varanneen Canucksin ohella myös Panthersia ja Hurricanesia, kunnes kesällä 2012 hän teki vapaana agenttina sopimuksen Ducksin kanssa. Allen on pelannut NHL:n runkosarjassa yhteensä 716 ottelua ja poiminut 135 tehopistettä.
Allenin ja Ducksin tekemää kolmevuotista sopimusta on jäljellä vielä kuluva kausi. Sopimuksen arvo on 3,5 miljoonaa dollaria koko kaudelta. Allenista tuli toinen kokenut puolustajahankinta Canadiensiin lyhyen ajan sisään. Canadiens hankki venäläispelaaja Sergei Gontšarin viime viikolla Starsista.