Masuhr pommitti Kärpät voittoon

LIIGA / Raportti
Adam Masuhr oli lauantain tähti.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Oulun Kärpät pyöritteli Lahden Pelicansia kahden ensimmäisen erän miten tahtoi. Lukemat pysyivät kuitenkin tasaisina. Lopulta ratkaisu nähtiin vasta kolmannen erän loppupuolella, kun Adam Masuhr latasi illan toisella osumallaan Kärpät voittoon.

Kärpät hallitsi lauantain kenttätapahtumia, mutta ottelun ratkaisua saatiin odotella pitkään. Lopulta sinetin iski Adam Masuhr, jonka lämäri painui verkkoon vain muutamaa minuuttia ennen peliajan päättymistä.

Vaikka Kärpät vei peliä kokonaiskuvassa selvästi, oli myös Pelicansilla omat hetkensä. Vieraat olivat virkeämpiä erien alussa ja pystyivät kaivamaan lisävaihteen myös päätöserään. 

— Ei ollut paras ilta meiltä. Valmistautumisessa jotain meni pieleen, emme oikein päässeet liikkeelle. Huippupaikoissa oltiin aavistus edellä, joten sillä tavalla voitto ansaittiin, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki mietti.

Pelicans taisteli sarjapisteistä aivan viimeisille hetkille saakka, mutta käteen ei jäänyt lopulta mitään. Erityisesti joukkueen valmennusta harmittivat Kärppien maalit, joissa vieraille sattui merkkausvirheitä.

— Kova taistelu ja nolla pistettä - eipä paljon lämmitä. Harmittaa loppu. Kaikki kaverin maalit olivat pahoja puolustuspelivirheitä meiltä, huokasi päävalmentaja Tomi Lämsä.

— Vahvaa maalivahtipeliä meiltä. Kaveri mylläsi, mutta (Janne) Juvonen otti tärkeät kopit. Kovasti sitkutettiin mukana - 55 minuuttia pelattu ja peli tasan, niin kertoo jotain.

Kärppien hallintaa

Parin ensimmäisen erän kuva oli varsin selvä. Kärpät vei peliä ja järjesti välillä pitkiäkin pyörityksiä Pelicansin päädyssä. Vieraiden hyökkäyspeli oli liki olematonta ja varsinkaan ykkössektorin vetopaikoille lahtelaisilla ei ollut mitään asiaa. Lahtelaisten urakkaa vaikeutti vielä Hannes Björnisen loukkaantuminen, kun sentteri sai heti pelin alussa Dan Spangin lämärin suuhunsa.

Vieraat saivat kuitenkin peliin hyvän lähdön, kun Niko Tuhkasen poikittaissyötöstä ampuma lämäri tärähti kärppämailan kautta maalin kattoon.

Kärpät jauhoi tappioasemassa jatkuvasti maalipaikkoja. Paras tilanne oli Esa Pirneksellä, joka tyhjän maalin jo häämöttäessä nosti rystyllä ylärimaan. Lopulta tykistötuli sai palkkionsa, kun Ivan Humlin hieno poikittaissyöttö maalin edestä löysi Masuhrin lavan ja ruotsalaispakki tasoitti pelin. Heti seuraavassa vaihdossa Patrick Davis suti kakkoskiekosta oululaiset 2-1-johtoon. Molemmissa maaleissa Pelicansilla sattui merkkausvirhe ja kärppäpelaajat pääsivät häräämään ykkössektoriin vapaasti.

Toisen erän loppupuolella Pelicans pääsi lopultakin ampumaan Kärppien maalia kohti ja tulosta tuli. Tasoitusosuma merkittiin Joel Mustosen nimiin, kun hyökkääjä pommitti kärppäpakki Ryan Glennin jaloista etunurkkaan.

Kolmannessa erässä peli oli kahta edellistä selvästi tasaisempaa. Kummallakin oli maalipaikkoja, mutta molemmat maalivahdit nollasivat tilanteita. Ratkaisu saatiin lopulta, kun Masuhr pääsi tykittämään kaikessa rauhassa Sakari Mannisen loistavan esityön jälkeen.

— Masuhrin kaksi maalia ovat tietysti iso asia. Mahtava syöttö Humlilta ensimmäiseen. Toinen olikin sitten kolmen pisteen maali, Marjamäki suitsutti.

Kärppien pelit jatkuvat tiistaina, kun se matkustaa CHL-peliin Lappeenrantaan. Pelicansin seuraava ottelu on torstaina, kun JYP saapuu Lahteen.

» Lähetä palautetta toimitukselle