USA marssi Venäjän yli MM-finaaliin

MAAJOUKKUE / Uutinen
USA teki jälleen kentällä mitä tahtoi.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
Pitkäperjantailla ei ollut tarjota Venäjälle muuta kuin tuskanhikeä. USA ei turhia säästellyt pöllyttäessään Venäjän välierissä 13–1.

Yhdysvaltojen ja Venäjän keskinäisen välierän ottelun alku antoi odottaa paljon, kun Venäjä meni alle minuutissa 1–0-johtoon Ija Gavrilovan soolomaalilla. Olga Sosinan karvaus herpaannutti Emily Pfalzerin keskittymisen ja kiekko päätyi Gavrilovalle, joka pujotteli ohi Lee Steckleinin ja upotti pelivälineen Jessie Vetterin taakse.

Venäjä onnistui pitämään kiinni johtoasemastaan kymmenen minuuttia, jonka jälkeen USA:n pyöritys oli liikaa Julija Leskinalle. Kisojen tehokaksikosta Hilary Knight passasi Brianna Deckerille, jonka laukaus kimposi patjatorjunnasta maalin yläkulmaan.

Decker tehtaili myös voittomaalin, joka nähtiin neljä minuuttia myöhemmin ylivoimalla. Venäjä vaihtoi toiseen erään yhteensä neljän takaiskun jälkeen maaliille Valerija Tarakanovan. Yhdysvallat päätyi ottelun aikana nakuttamaan 13 maalia.

» Lähetä palautetta toimitukselle