Ottelun suurin vastakkainasettelu oli Kanadan viisikkopelaaminen vastaan Venäjän yksilöt. Lukemat tulostaululla kertoivat viisikkopelaamisen täydellisestä ylivoimasta.
Venäjä oli erityisesti ottelun toisessa erässä täysin vastaantulija. Kanada pyöritti hyökkäysalueella peliään vaihto vaihdon perään. Maailmanmestaruus tuli suorastaan näytöstyyliin.
Pelinopea Kanada
Kanadan viisikkopelaaminen oli avain voittoon. Joukkueella oli kaikkiin mahdollisiin pelitilanteisiin yhteiset rakenteet, joita toteutettiin huikealla laadulla. Joukkue oli äärimmäisen pelinopea. Syötöt napsui lavasta toiseen kovalla tahdilla, eikä Venäjän puolustus pysynyt millään mukana.
Venäjällä ei sen sijaan ollut edes yksinkertaisimpia pelin rakenteita. Esimerkiksi Kanadan paineistaessa Venäjän puolustajia ei joukkueella ollut minkäänlaista suunnitelmaa siitä, kuinka paineen alta tullaan kiekollisena pois. Se johti jatkuviin epämääräisiin roiskaisuihin, joista Kanada myös rankaisi armotta.
Kanadalla oli ottelussa myös useita komeita yksilösuorituksia, joista loistavana esimerkkinä oli Tyler Ennisin maali. Kanada kuitenkin toteutti peliään viisikon kautta. Yksilösuoritukset tulivat ikään kuin viisikkopelaaminen sisällä. Niiden tuli aina palvella viisikkoa ja peliä.
Venäjän pelaaminen sen sijaan nojasi täysin yksilöihinsä. Hyökkäyksistä puuttui yhtenäinen syöttöpelaaminen, ja niissä lähinnä odotettiin, että yksilöt tekevät jotain taikatemppuja.
Muutamaan otteeseen Venäjä onnistui luomaan pitkiä pyörityksiä Kanadan alueella, mutta maalipaikoille oli todella vaikea päästä. Kanadan todella vahva puolustusalueen puolustuspelaaminen vei Venäjältä pelihuumorin jo avauserässä.
Kanada täysin ylivoimainen
Todd McLellan onnistui luomaan Kanadalle yhtenäisen pelitavan, jota pelaajat toteuttivat turnauksessa todella nöyrästi. Kanadan pelitapa oli sopeutettu hienosti ison kaukalon vaatimuksiin: se ei ollu perinteistä NHL-tyylistä pystysuunnan puskemista.
Pystysuunnan jääkiekkoa Kanadan pelitapa ehdottomasti oli, mutta siihen oli lisätty isossa kaukalossa korostuva kenttätasapaino. Rintamahyökkäykset ja komeat syöttöketjut olivat Kanadan hyökkäyspelin kulmakiviä.
Suorissa hyökkäyksissä joukkueella oli iso varasto erilaisia variaatioita. Rintamahyökkäyksissä nähtiin komeita jättösyöttöjä ja keskushyökkääjän sekä laitahyökkääjän paikkojen vaihtoa. Jälleen kerran kaikki perustui kollektiiviseen pelaamiseen. Jokaisella pelaajalla oli oma selkeä rooli.
Erityistä Kanadan pelaamisessa oli maalivahti Mike Smithin rohkea peliin osallistuminen kiekollisena, mikä sekin oli osa joukkueen pelitapaa. Vastustajan päätykiekon jälkeen kiekon perään ei suinkaan luistellut puolustaja vaan Smith. Samaan aikaan puolustajat levittivät omille laidoilleen, jolloin Smithillä oli kaksi mahdollisuutta avata peliä. Smithin käyttäminen pelin avaamisessa oli nerokas ajatus, ja se nopeutti sekä helpotti Kanadan pelaamista.
