Bastien Maïalle Suomen kaukalot ovat tuttuja, sillä hän pelasi neljä vuotta HIFK:n junioreissa vuosina 2012-16. Väliin mahtuivat myös parin ottelun visiitit GrIFK:n ja HJK:n junioriryhmiin. Viimeisellä nuorten SM-liigan kaudellaan Maïa teki 31 pistettä 40 ottelussa. Viime kauden tehot Teksasin osavaltiossa sijaitsevassa Odessassa olivat 42 otteluun 5+11.
Maïa tulee olemaan SaiPan historian ensimmäinen ranskalaispelaaja. Hänen isänsä Pierrick edusti Ranskaa kahdesti (1993, 1994) MM-kisoissa. Bastien Maïa tulee tekemään ensiesiintymisensä SaiPan riveissä perjantaina Pitsiturnauksessa.
− Lähtökohtaisesti Bastien lähtee A-nuorista liikkeelle. Pitsiturnauksen jälkeen sitten katsotaan kummassa ringissä jatkaa, kommentoi SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksa.