Jarome Iginla aloitti NHL-uransa kaudella 1995-96 pelaamalla kaksi pudotuspeliottelua. Seuraavalla kaudella hän pääsi seuran mukaan jo kauden alussa ja pelasikin täyden ja ehjän 82 ottelun kauden. Tästä neljän vuoden päästä Flames kutsui Helsingin IFK:ssa kiekkoilleen, vuonna 1996 varaamansa Toni Lydmanin riveihinsä.
− Hyvä seurakaveri, Lydman aloittaa terävästi.
Oman uransa keväällä 2013 päättänyt Lydman muistelee Iginlan avanneen suunsa pukukopissa vain, jos hänellä oli asiaa. Turhaan Iginla ei koskaan ollut äänessä.
− Pukukopissa on sellaisiakin jätkiä monessa seurassa, jotka puhuvat vain lämpimikseen. Iginla ei ollut yksi heistä, Lydman muistelee.
Iginla oli vankka voimahyökkääjä, joka pystyi heiluttamaan vastustajan maaliverkkoa kovalla, oikealta puolelta lähtevällä lyöntilaukauksellaan. Vastapainona pistetehtailulleen tulisieluinen laitahyökkääjä ei kaihtanut kovaa ja fyysistä peliä ja oli valmis pudottamaan hanskansa, jos tilanne sitä vaati.
− Hyvän fysiikan ja kovan pelitavan yhdistyminen tekivät Iginlasta aikamoisen pelimiehen, Lydman kuvailee entisen seurakaverinsa ominaisuuksia.
Iginlan asema tähtipelaajana ja tappelijana näkyi kaukalossa vastustajan yrityksinä hiillostaa temperamenttista hyökkääjää, koska tiedossa oli Iginlan hanakkuus pudottaa hanskansa jään pintaan.
− Muistan kun joskus valmentaja pyysi Iginlaa olla pudottamatta hanskojaan, koska hän oli tärkeämpi jätkä kentällä kuin istumassa viiden minuutin jäähyä.
Kaudeksi 2003-04 Iginla valittiin Flamesin kapteeniksi, mikä vaati luonnollisesti aikaa myös kaukalon ulkopuolella erilaisissa edustustehtävissä. Lisäksi aikaa oli järjestettävä myös kaikenlaisiin mainoskuvauksiin, sillä Iginla oli haluttu pelaaja kaikkeen Flamesiin liittyvään markkinointiin.
− Iginla oli varmasti fanienkin mielestä Flamesin suosikki ja kansikuvapoika. Ei ihan samanlaisella hypellä kuin Sidney Crosby ja muut, mutta samanlainen joukkueen ykkösnimi, Lydman kertoo Iginlan suosiosta.
− Jos jossain oli joku Flamesin kuva tai juliste, Iginla siihen ensimmäisenä pyydettiin, suomalainen jatkaa.
Iginla herätti pitkän uransa aikana kunnioitusta niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Hän otti toimittajat vastaan hymyssä suin ja kohteli fanejaan aina kuin perheenjäseniään.
− Moni varmasti haluaisi samanlaisen arvostuksen, mitä Iginlalla oli, mutta sitä ei ole niin helppoa saada.
50 maalin kausi 2001-02
Iginla pelasi maaleilla mitattuna parhaan ja uransa toiseksi tehokkaimman kauden Flamesissa kaudella 2001-02 tehden 52 maalia ja antamalla 44 maaliin johtanutta syöttöä. Edelliskauden 31 maalin sarake paisui parillakymmenellä ja syöttöpisteet nostivat kanadalaislaiturin teholukemat lähelle sataa.
Kauden tehokkain vaihe Iginlalle osui heti loka-marraskuussa, jolloin hän tehtaili 20 maalia ja 17 syöttöpistettä 25 ottelussa. Tätä seurasi kuitenkin hiljaisempi aika, kun pimeät talvikuukaudet sujuivat mollivoittoisissa merkeissä.
"50 maalia oli hieno rajapyykki"
− Jännitimme joukkuekavereiden kanssa, saako Iginla 50 maalia täyteen, kun häneltä puuttui siitä vielä muutama, Lydman muistelee.
− Jos oli tilanteita, että vastustaja pelasi ilman maalivahtia, jätkät yrittivät pelata Iginlalle maalipaikan, jos se oli vähänkään mahdollista, Lydman jatkaa.
Kova rutistus runkosarjan loppuvaiheilla tuotti hedelmää, ja Iginla palkittiin NHL:n parhaana maalintekijänä. Kauden 50. täysosuma syntyi huhtikuun 7. päivä vierasottelussa Chicago Blackhawksia vastaan. Iginlasta tuli Flames-historian ensimmäinen pelaaja, joka komeili ykkösenä sekä maali- että syöttötilastoissa. Lisäksi hänestä tuli ensimmäinen 50 maalin rajan rikkonut liekkipaitaa kantanut pelaaja kymmeneen vuoteen.
− 50 maalia oli hieno rajapyykki. Se oli hienoa koko jengille, Lydman tiivistää.
Vaativa pelaaja
Iginla tunnettiin kovakuntoisena ja vaativana pelaajana. Hän ei kaihtanut kovaa työntekoa ja teki joukkueensa eteen kaikkensa. Kun tilanne vaati maaleja, Iginla viritti mailansa yläilmoihin ja lähetti räjähtävän laukauksen kohti maalia. Kun tilanne vaati vastustajan ihon alle menemistä, oli Iginla valmis pudottamaan hanskansa ja ottamaan miehestä mittaa.
Iginlalla oli tapana ylläpitää fyysistä kuntoaan läpi uransa eikä hän ollut valmis tinkimään mistään. Lydman muistaa, kuinka pelaajien valmistautuessa alkavaan kauteen Iginla hävisi kuntotesteissä häntä pienemmälle kaverille.
− Testeissä katsottiin oman kehon painoa verrattuna suoritukseen. Iginla kävi aivan kuumana jäätyään testeissä toiseksi. Hän väitteli asiasta fysiikkavalmentajansa kanssa − puolileikillään − mutta täysin harmistuneena tappiostaan.
− Iginla oli huippukunnossa ja vahva kuin härkä. Ei siihen aikaan kaikki ykkostähdet joukkueissa olleet yhtä kovia kuin hän, Lydman jatkaa.
Iginla kävi aivan kuumana hävittyään pienemmälle kaverille
Jos Iginla vaati itseltään paljon, hän vaati samaa myös joukkuekavereiltaan. Suomalaispuolustaja muistaa, kuinka hän oli yhdessä ottelussa sopinut Iginlan kanssa syöttävänsä kiekon tälle, mikäli joukkue onnistuu ottamaan aloitusvoiton omalla puolustusalueellaan.
− Voitimme aloituksen ja minun piti syöttää kiekko Iginlalle, mutta jouduin heittämään kiekon ränniin vastustajan karvaajan päästessä liian lähelle. Heti kun olin lähettänyt kiekon ränniin, huomasin, kuinka Iginla oli jo lähtenyt nousemaan sopimaamme paikkaan.
− Iginla huusi minulle tilanteen jälkeen vaihtopenkillä ja ihmetteli, miksen syöttänyt kiekkoa hänelle, kuten olimme sopineet. Vastasin hänelle, ettei siinä ollut aikaa, mutta eihän hän sitä uskonut, Lydman kertaa pelitilannetta.
Lämpimänä käynyt Iginla oli käynyt katsomassa tilanteen videolta ja tuli pyytämään Lydmanilta anteeksi.
− Jos joku asia ei mennyt, kuten piti tai jos joku löysäili, siitä sai kuulla. Hauska juttu, joka on jäänyt mieleeni, Lydman päättää.
Pudotuspelikevät 2004
Menestys oli karttanut Flamesin joukkuetta jo kahdeksan vuotta, kunnes albertalaiset pääsivät ensimmäistä kertaa sitten Iginlan tulokaskauden pelaamaan kevään pudotuspeleissä. Kaudeksi 2003-04 kapteeniksi valittu Iginla onnistui nostamaan maalisarakkeensa jälleen yli 40:een yhden heikohkomman kauden jälkeen.
Lydman ja Iginla pääsivät keväällä 2004 pelaamaan ainoan kerran urillaan Stanley Cupin loppuotteluissa. Lahdessa syntynyt suomalaispuolustaja nostaa Iginlan ohella Miikka Kiprusoffin tärkeäksi palaseksi matkalla kevään tosipeleihin.
− Iginla oli organisaation ydinpelaaja, joka teki pitkän sopimuksen ja jonka ympärille ketjuja rakennettiin. Hän oli joukkueemme ykköspelaaja, mutta suuri syy menestykseen oli myös "Kipperin" saapuminen joukkueeseen.
− Ketään vähättelemättä, Iginla ja Kiprusoff olivat meidän ainoat NHL-tasolla supertähdiksi laskettavat pelaajat, Lydman lisää.
Flames kohtasi konferenssifinaaleissa San Jose Sharksin. Lydman kärsi itse tuolloin aivotärähdyksestä ja muistaa katselleensa lehdistökatsomosta Iginlan ja muun joukkueen juhlimista finaalipaikan varmistuttua. Edessä oli taistelu Stanley Cupista Tampa Bay Lightningia vastaan.
"Varmasti on Stanley Cup -mestareita, jotka ovat huonompia kuin Iginla"
Lydmanin toivuttua aivotärähdyksen jälkioireista, päävalmentaja Darryl Sutter yllätti suomalaisen päivää ennen lähtöä Tampaan ja kysyi, pystyisikö Lydman pelaamaan?
− Olin jo ajatellut, että eiväthän he minua ota, kun olin jo kuukausitolkulla ollut sivussa enkä ollut käytännössä treenannut lainkaan. Ei siitä voinut kieltäytyä, kun tarjoutui mahdollisuus pelata finaaleissa, Lydman muistelee viidettä finaalia edeltävää päivää.
Lydman syötti ottelussa Martin Gelinas'n tekemän maalin ottelun alkuminuuteilla, ja Iginla osui maalitolppien väliin toisen erän loppupuoliskolla. Lightning onnistui kuitenkin tasoittamaan ottelun, ja ratkaisua haettiin jatkoajalta. Flamesin venäläislaituri Oleg Saprykin sytytti punavalon jatkoajalla Iginlan syötöstä, ja Flames siirtyi finaalisarjassa 3−2-johtoon, vain voiton päähän mestaruudesta.
Loppuottelusarja venyi aina seitsemänteen otteluun saakka, mutta Iginlan jäädessä kahdessa viimeisessä ottelussa pisteittä, ei Flames-kapteeni onnistunut auttamaan joukkojaan loppuun asti, ja hiljaisuus täytti joukkueen pukukopin.
− Se oli aika hiljainen paikka, kellään ei ollut mitään asiaa, Lydman kuvailee raskasta tunnelmaa.
Iginlasta tuli lopulta yksi niistä epäonnisista pelaajista, jotka ovat urallaan voittaneet lähes kaiken. Mutta ei sitä himoittua maljaa.
− Siinä huomaa, että paljon on kiinni siitä, missä satut olemaan. Ei riitä, että olet hyvä pelaamaan. Varmasti on Stanley Cup -mestareita, jotka ovat huonompia pelaamaan kuin Iginla, mutta olleet oikeassa jengissä.
− Tuollainen ura olisi tietysti ansainnut kruunuksi Stanley Cupin, mutta joskus se menee noin, Lydman päättää.
Artikkelia muokattu 30.8.2018 klo 9.37: Lydman täydensi lausuntoaan osallistumisestaan Stanley Cupin viidenteen finaaliotteluun 2004.