Tämän kauden TPS on malliesimerkki siitä, miten pitkäjänteistä voittavan jääkiekkojoukkueen rakentaminen on.
Merkittävin silmämääräinen ero viime kauden ja tämän kauden joukkueiden välillä on se, että tähdet Kaapo Kakko ja Oula Palve lähtivät tavoittelemaan NHL-paikkoja. Pitkälti TPS näyttää kuitenkin samalta kuin viime kaudellakin: sama valmennus, sama Lauri Korpikoski kapteenina, sama suurehko pelaajabudjetti.
Viime kauden lopulla TPS piti pitkään kiinni runkosarjan kakkossijasta. Tällä kaudella tulosta ei ole tullut lainkaan.
Mikä siis on niin radikaalisti muuttunut?
Ei mikään. TPS:n konttaaminen ei kerro tämän kauden joukkueesta yhtä paljon kuin se kertoo pitkäjänteisen, kaudesta toiseen jatkuvan työn epäonnistumisesta. Se, minkä Ari-Pekka Selin, Tomi Kallio, Eric Perrin ja Henrik Tallinder pystyivät TPS:ssä muutama kausi sitten rakentamaan, on murentunut – pienellä viiveellä.
+++
Kalle Kaskinen on kiistatta epäonnistunut päävalmentajana. Hänen ensimmäisellä kaudellaan TPS oli Liigassa neljäs, viime kaudella kevään syöksyn jälkeen kuudes ja tällä kaudella monella mittarilla huonoin. Näin laskusuuntaista jatkumoa ei voi jättää huomiotta.
Kaskinen on kuitenkin joutunut tulilinjalle osittain turhaan. Seuran ongelmat ovat pelkkää päävalmentajaa syvemmällä, mistä kertoo esimerkiksi urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäen ero. Kaskinen valikoituu syntipukiksi siksi, että hän on antanut tuntemattomaksi jääneen TPS-toimiston epäonnistumiselle kasvot.
Perimmäiset syyt TPS:n rämpimisille lienevät, kuten mediassa on pitkään pohdiskeltu, huonossa johtamisessa ja liian sisäsiittoisessa hyvä veli -verkostossa, jossa päättäjien paikalle nousevat uusien onnistujien sijaan kivat vanhat kaverit. Kalle Kaskinen itse on hyvä esimerkki TPS-taustaisesta toimijasta, joka on noussut suureen rooliin kyseenalaisin meriitein.
Joka tapauksessa pelkkä päävalmentajavaihdos ei riitä korjaamaan Palloseuran todellisia ongelmia.
+++
TPS on tilanteessa, jossa otteluiden häviäminen on sille arvokkaampaa kuin niiden voittaminen.
Mikäli TPS-toimiston ja -valmennuksen tämänhetkinen kokoonpano saa joukkueen tästä hienoiseen nousuun ja tuloksena on kausi, jota jälkikäteen voidaan kutsua kelvolliseksi, mikään ei tule muuttumaan. Kelvollisesti sujuneen kauden jälkeen TPS tekisi ensi kesänä samat temput kuin ennenkin: ottaisi TPS-taustaisen päävalmentajan, päästäisi lisää kavereita ja kaverinkavereita päätöksiä tekevään sisäpiiriin, pitäisi pelaajabudjetin korkealla – eikä puuttuisi todellisiin ongelmiin millään tavalla.
Voittavan joukkueen rakentaminen on pitkäjänteistä työtä. Turussa sitä ei ole vielä edes aloitettu.
Tällä hetkellä TPS:n suurin toivo on se, että joukkue pelaa huonosti ja epäonnistuu illasta toiseen. Seuran johto on selvästi kykenemätön korjaamaan sisäisiä ongelmiaan ennen kuin pakon edessä. Siksi on sääli, että Liiga on suljettu: Mestikseen putoamisen uhka saattaisi viimein pakottaa päättäjät tekemään tarvittavia suuria muutoksia.
TPS voi tulevaisuudessa menestyä vain siten, että se poistaa keskuudestaan ne ihmiset, jotka nyt ovat menestyksen esteenä. Pelkkä päävalmentajavaihdos ei riitä korjaamaan TPS:n todellisia ongelmia, mutta se on tarpeellinen ensimmäinen askel oikeaan suuntaan.
Itsepäinen ja ylimielinen TPS on jo todistanut, miten haluton se on tätä ensimmäistäkään askelta ottamaan.
Seuran tulevaisuuden kannalta toivokaamme siis, että joukkueen tappioputki saa jatkoa – niin kauan kuin on tarpeen.
